Suuremmitta lätinöittä ynnä korulauseitta totean, että H.R. Gigerin näyttely Tampereen taidemuseossa on hieno, mutta pornoa olisi pitänyt olla enemmän. Taiteilijan kiehtova ja runsas erotomekaniikka on hänen töidensä parasta antia. Olisin ollut silkkaa alien-hunajaa, mikäli näyttelyssä olisi ollut esillä useampia Necronomicon-sarjan töitä. Alakerrassa tutustuin transsukupuolisia ja transvestiitteja kuvanneen Elina Relanderin teoksiin. Näyttelyn jälkeen istuimme tovin museota vastapäätä möllöttävässä räkälässä, jossa oli ystävällinen baarimikko ja päiväkänneissä toikkaroiva äijä, joka halusi tarjota seurueellemme valkovenäläisen kolmella pillillä. Myöhemmin illalla tunsin keskustelun tuoksinassa, kuinka jokin pyrkii ulos rintakehästäni. Se on tuo sisääni pesinyt vieras elämänmuoto, ilo, joka syövyttää ja repii kaiken eteensä tulevan vastustamattomasti ja riehakkaasti.
Seuraavana päivänä kävin pienessä, mutta sympaattisessa ja pieteetillä kootussa DDR-näyttelyssä Werstaalla. Pidin erityisesti valokuvaaja Jens Rötzschin värikylläisistä töistä, joihin hän on ikuistanut DDR:n arkea ja juhlaa. Werstaalla oli esillä myös Haihatus-verkoston töitä, joista esiin nousi etenkin Heikki "Morgan" Hämäläisen kädenjälki kirouskoneineen ja maagisine säänennustuslaitteineen.
Ateneumin uusi Onerva-näyttely iskee viehkeydellään romantillis-nostalgiseen valtimooni. Kaprisiöösit taiteilijattaret, niljakkaat kavaljeerit, estyneet liehakoijat ja 1910-luvun Helsinki — ooh, olen niin intresseerattu! Avajaisissa Anna Kortelainen jutteli telefoonissa L. Onervan kanssa, ja Anna-Mari Kähärä lauloi. Pidin ystävättäreni kanssa mitä onnistuneinta naisistuntoa halki ajan ja paikan, tupakinsavun ja sovinnaisuutta uhmaavien salien. Näyttelyn jälkeen oli vuorossa herkkä ja kalmainen dekadenssi Folks-klubilla. Pääsin sisään ravinteliin maisterisherran käsipuolessa, ja ihana Joose Keskitalo lauloi tytöistä ja kuolemasta: "Loput kolme kirkkomaalle hautasin kaksin käsin, vaan talteen otin rinnat, jalat ja yhdet lempeät kasvot." Kotimatkalla vältin Kalliota, Punavuorta ja Kaisaniemeä, missä yksinäisen naisen ei tule öiseen aikaan eikä muutenkaan liikkuman.
6 kommenttia:
Mitä mieltä olit Tampereen taidemuseon kellarikerroksen valokuvanäyttelystä? Minä tirkistelin ja analyseeran suurella mielenkiinnolla eri-ikäisten ihmisten näkemyksiä ihanteistaan, itsestään ja inhokeistaan.
Voeh, se meni multa tyystin ohitse tyyliin "mikä kellarikerros". Harmillista!
Huomasin facebookista että olit menossa gigeriä katsomaan ja piti mainita, että älä ihmeessä missaa kellarikerroksen sankarit ja inhokit -näyttelyä.
Mäkin tykkäsin Gigeristä, mutta muuten mulla meni museon näyttelyt ohi, kun siinä Gigerissäkin oli niin paljon nähtävää. DDR-näyttelyäkään en päässyt katsomaan, vähän harmittaa. Vieläköhän sinne Tampereelle kerkeis ennen kuin se menee ohi. Hmn.
Tommi: Mitenköhän tässä näin kävi?
Tampereelle voisi muutenkin tehdä vähän suunnitellumman ekskursion. Kaupunki on aina tuntunut mieluisalta, ja siellä on vissiin myös viehkeitä kahviloita ja ravitsemusliikkeitä.
Pihlajatar: DDR on pystyssä syyskuun alkuun, joten aikaa vielä on. Siellä Werstaalla pitäis muutenkin vierailla uudelleen; nyt en juurikaan ehtinyt tutustua perusnäyttelyihin.
Minäkin olisin missannut kellarin, mutta huomaavainen lipunmyyjä mainitse kolme näyttelykerrosta, joten osasin etsiä kulun alakertaan, mikä ei ollut ihan itsestäänselvästy löydettävissä. Harmi, ettet nähnyt!
Lähetä kommentti