tiistai 28. helmikuuta 2006

"Are you sure you are a woman?

...You look like an artichoke."

Nainen vai artisokka -leffafestarit valloittivat tuttuun tapaan Bio Rexin valkokankaan (ja allekirjoittaneen) viikonloppuna. Elokuvapoimintoni olivat tänä vuonna Juliet McKoenin Frozen (2005), Alice Wun Saving Face (2004) ja Neil Jordanin Breakfast on Pluto (2005). Minun on valitettavasti kurtistettava brezneveitäni ja todettava, että ainakin elokuvavalintojeni perusteella Artisokan taso oli kehnompi kuin viime vuonna, jolloin silmääni hivelivät varsinkin Cate Shortlandin upea teiniseksuaalisuuden kuvaus Somersault (2004) ja Nicole Kasselin The Woodsman (2004), joka tarkasteli hiljaisella ja kiihkottomalla tavalla vankilasta vapautuvan pedofiilin kohtaamista yhteiskunnan ja oman seksuaalisuutensa kanssa.

Festivaalin avajaiselokuva Frozen on kiehtova ja hidas mysteeri, jossa Shirley Henderson antaa kasvonsa hulluuden ja järjen rajamailla liikkuvalle Kathille, joka etsii kadonnutta siskoaan turvakameran nauhoilta ja oudoista, myyttisistä maisemista. Visuaalisista ansioistaan huolimatta elokuva on valitettavasti välistä hyvin tv-elokuvamainen ja useat juonenkäänteet (kuten papin suhde Kathiin) tuntuvat sangen irrallisilta. Myös papin kertojaääni ja tämän funktio elokuvassa jäävät silkoiksi kuriositeeteiksi. Elokuvan ehdoton valtti on ilmeikäs Henderson, jonka roolihahmon piilotettu seksuaalisuus räjähtää toisinaan vimmatusti esiin.

Ruikutuksestani huolimatta Frozen on festivaalielokuvista melkeinpä ainoa, joka saa kynäni kytemään. New Yorkin kiinalaisvähemmistön teerenpeliä ja sen törmäyksiä amerikkalaisen yhteiskunnan kanssa tutkiskeleva Saving Face toistaa joitakin pirteitä poikkeuksia lukuun ottamatta romanttisen komedian ikuisia kaavoja. Joan Chen on ihan hassu kauniina nössöäitinä ja Lynn Chenin näyttelemän viehättävän balettitanssijattaren hymy sulattaisi junteimmankin katsojan, mutta Michelle Krusiecin vangitsema pälyilevä lepakko-Wil ei ikävä kyllä vakuuta pääosassa. Turhaa, joskin ihan hupaisaa hömppää.

Breakfast on Pluto lienee elokuvista taidokkain ja viihdyttävin, onhan asialla Neil Jordan, joka on puskenut maailmaan yhden jos toisenkin kelpo rainan. Cillian Murphy on aivan ältsin nätti ja traaginenkin pääosaroolissaan Kitteninä, joka on haavoittuvaisuudestaan huolimatta himputin vahva selviytyjä. Kaupungin nielaisemaa äitiään etsivä Kitten tutustuu matkallaan showbisnekseen, ihmeellisiin pervoihin ja IRA:an. Jordanin luottoluppakorva Stephen Rea pääsee kuittailemaan muinaisia The Crying Game -sekaannuksia: "I know you're not a girl." Elokuvateatterista poistuessamme askel on kepeä ja päässä soi 1970-luku.

"If I wasn't a transvestite terrorist, would you marry me?"
-Patrick "Kitten" Braden

Ps. Tutustuin eilen elokuvamaailman kamalimpaan hirviökakaraan! (Löydät herttaisen Mikey Livingstonin Todd Solondzin Storytelling-pätkästä.)

torstai 23. helmikuuta 2006

"Als das Kind Kind war...


...wußte es nicht, daß es Kind war, alles war ihm beseelt, und alle Seelen waren eins."
-Peter Handke