sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Kutkuttavia asioita

1. Nan Goldin















(Nan Goldin: Heart-shaped Bruise, 1980)


Nan Goldinin valokuvat lumosivat sekä minut että toverittareni, kun kävimme katsomassa Kiasmassa hänen näyttelyään. Intiimit teokset maalautuivat tajuntaani sellaisella voimalla, etten enää kyennyt ja halunnut jatkaa matkaani Sinebrychoffin taidemuseon Peru-näyttelyyn. Pidin etenkin The Ballad of Sexual Dependency -sarjan kuvista, joihin myös Heart-shaped Bruise kuuluu. Teossarjassa on voimakkaasti läsnä rakkauden, kiiman ja väkivallan löyhkä. Goldin kuvaa myös huumeiden käyttöä ja aidsia, joka alkoi niittää hänen ystäväpiiriään 1980-luvun loppupuolella. Näyttelyssä kannattaa katsoa myös Goldinin videoinstallaatio Sisters, Saints & Sybils, joka on paitsi sisaren itsemurhan aiheuttamien traumaattisten kokemusten purkamista, myös feministinen kannanotto niiden kapinoivien naisten puolesta, joilta on riistetty vapaus omaan ruumiiseensa ja koskemattomuuteensa. Keskustelin ennen näyttelyä erään työtoverin kanssa, joka kritisoi Goldinin tapaa tehdä lähipiiristään ja henkilökohtaisista kokemuksistaan taidetta. Itse olen täysin päinvastaista mieltä: onko mielekästä jakaa taidetta ja taiteen tekemistä "yksityiseen" ja "julkiseen"? Millä tavoin "henkilökohtaista kokemusta" voi mitata?

2. Ysäritekno



Olen tavallaan järkyttynyt ja toisaalta kihisevän riemuissani siitä, että olen löytänyt uudelleen eurodancen, tuttavallisemmin ysäriteknon. Genren sisällä on tietenkin suollettu kammottavaa sontaa, mutta myös mitä mainioimpia tanssibiittejä ja yksinkertaisesti erinomaisia biisejä: esimerkiksi Culture Beatin Mr. Vainissa, Cappellan U Got 2 Let The Musicissa, Nightcrawlersien Push The Feeling Onissa ja U96:n Club Bizarressa on uskomatonta vapauden ja raikkauden tuntua. Ohessa U96:n ja Daisy Deen nerokas Love Religion.

3. Neverwinter Nights: A Dance with Rogues

















Varkaiden kilta, biseksuaalisia romansseja, raiskauksia, seksuaalista ahdistelua, prostituutiota ja kuumia drow-haltioita. Pelasin syksyllä hurmoksessa Neverwinter Nights -pelin maailmaan sijoittuvaa loistavaa fanimoduulia A Dance with Rogues, jonka kutkuttavuutta ja nerokkuutta en voi kylliksi korostaa. Peli on jaettu kahteen osaan, joista varsinkin toinen on välillä liiankin taistelupainotteinen. Parhainta pelissä on kuitenkin mainio juoni, joka sai minut toisinaan suorastaan kiihdyksiin ja uppoamaan romanttisiin seikkailufantasioihin.

4. Miesasialiike

Henry Laasasen Naisten seksuaalisen vallan (2008) lisäksi olen lueskellut viimeaikoina Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittamaa Mies vailla tasa-arvoa -artikkelikokoelmaa (2007), joka on kirvoittanut kitkeriä kommentteja suunnasta jos toisestakin. Teos on haluttu vaieta kuoliaaksi ja sitä on pidetty paitsi silkkana idiotismina, myös vaarallisena idiotismina. Näkisin kuitenkin, että kirjaan olisi syytä suhtautua asiallisesti ja avoimesti, mikäli todella halutaan käydä dialogia sukupuolten tasa-arvosta. Arno Kotro kirjoittaa hyvin asepalveluksen epätasa-arvoisuudesta, kun taas Miika Lehtonen ja Ralf Sund tuovat esiin tärkeitä puheenvuoroja isyydestä ja huoltajuudesta. Myönnän, että Hannu T. Sepposen artikkeli sukupuolittuneesta väkivallasta herättää minussa aika ajoin jopa defensiivisiä vastalauseita, mutta hänen kirjoituksensa suurin anti on mielestäni vaatimuksessa tehdä laajempaa, puolueetonta tutkimusta naisten ja miesten harjoittamasta väkivallasta. En ole vielä lukenut koko kirjaa, mutta asiallisten artikkeleiden lisäksi siihen mahtuu myös kehnoa, konservatiivista ja outoa argumentointia. Esimerkiksi Heikki Sariolan kirjoitus biologisesta isyydestä hyökkäysten kohteena ansaitsee mielestäni niin paljon kritiikkiä, että voisin kirjoittaa siitä aivan oman bloggauksensa. Timo Karjalaisen "Halpoja ikämiehiä" -artikkeli on puolestaan ajoittain aivan käsittämätön: hän kauhistelee sitä, kuinka paljon rahaa miehet keskimäärin "menettävät" naisille lyhyemmän elinikänsä vuoksi. Vaikka miesten kuukausieläkkeet ovat Karjalaisen mukaan noin kolmanneksen suuremmat kuin naisilla, eläkkeitä maksetaan vähemmän miehille, jotka kuolevat nuorempina: "On siis olemassa vaara, että säännönmukaisesti nuorempana kuolevat ihmiset pakotetaan hyvinvointivaltion nimissä vaivihkaa ja tietämättään rahoittamaan itseään pidempi-ikäisten ihmisten vanhuuden turvaa", kirjoittaa Karjalainen. Miesten lyhyempään eliniänodotteeseen on toki kiinnitettävä huomiota, mutta minua ainakin typerryttävät ne konnotaatiot, joita Karjalaisen väitteet sisältävät.

Mielestäni on kiinnostavaa pohtia, millä tavoin kirjoittajat käsittelevät feminismiä ja naistutkimusta. Vaikuttaa siltä, että osassa teksteistä puhutaan "feminismistä", kun taas toisissa kirjoituksissa eritellään "feminismejä", mikä on analyyttisempi ja uskottavampi tapa lähestyä aihetta kuin edellä mainittu. Ymmärrän toki, ettei kyseessä ole tieteellinen teos, mutta toisinaan soisin kirjoittajien viittaavan tarkemmin siihen, kuka tutkija tai feministi, missä ja milloin on kyseessä. Näin argumentitkin saisivat enemmän lihaa luidensa ympärille eikä pauhattaisi vain siitä, kuinka "feministit" sitä ja tätä ja "nekin" tutkijat tuota.

5. Minä ja oikeistopopulismi

Mieltä lämmittää, kun huomaa olevansa samalla puolella oikeistopopulistien kanssa. Hollantilaisen poliitikon Geerd Wildersin Fitna-elokuvan laukaisemia reaktioita Euroopassa aina YK:ta ja huippupoliitikkoja myöten on ollut tuskastuttavaa seurata. Katsoin elokuvan, kun se oli vielä saatavissa LiveLeak.comissa ja on täysin käsittämätöntä, kuinka elokuvaa on kommentoitu. Sananvapautta ei saisi kuulemma "käyttää väärin". Suosittelen lämpimästi Tulta syöksevän linnun kirjoitusta aiheesta.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

You're only popular with anorexia

Nuorten naisten ja tyttöjen pahoinvointi lisääntyy kaiken aikaa. Masennus, bulimia, anoreksia ja muut itseinhon muodot eivät verso tyhjiöstä. Internetin, musiikkivideoiden ja viikkolehtien luista ja silikonista kootut kiiltokuvanaiset tarjoavat ahdistavan mahdotonta samastumismalliaan kasvaville tytöille. Ei ole yhtäkään syytä, miksi näiden kuvien pitää täyttää myös katuvarret. Kieltoa vastustavat vetoavat yleensä ilmaisunvapauteen, mutta tämä peruste ontuu, sillä emmehän me muutoinkaan salli julkisessa tilassa mitä vain.

Naisasialiitto Unionin ideologisestakin työstä vastaava pääsihteeri Elina Hatakka kirjoittaa Unionin jäsentiedotteessa seksistisestä katumainonnasta ja sen vahingollisista vaikutuksista nuoriin naisiin ja tyttöihin. Hän perää kirjoituksessaan tarkempaa rajanvetoa "sopivan" ja "ei-sopivan" välille ja väittää, että sopivaisuuden rajaa on hivutettu vuosien varrella manipulatiivisesti yhä "tötteröhuulisempaan, raukeasilmäisempään ja paljaampaan suuntaan". Hän kritisoi voimakkaasti tietynlaisen naisenruumiin näkyvyyttä katukuvassa ja esittää, että vastakkaisten näkemysten logiikka on seuraava: "kuva ei häiritse minua, ja sen vuoksi se ei häiritse muitakaan". Hän vie ajatuksensa yhä pidemmälle pohtien, voisiko kyse olla sittenkin siitä, että kuvat vetoavat kontrollilakien vastustajiin, jotka haluavat nauttia "ei-sopivasta" kuvastosta vastaisuudessakin.

Hatakan näkemykset ja perustelut ovat mielestäni monella tapaa ongelmallisia. Ensinnäkään hänen logiikkansa ei juurikaan eroa siitä, jota hän kritisoi, voidaanhan se kääntää seuraavasti: "kuva häiritsee minua, ja sen vuoksi sen pitäisi häiritä muitakin" tai "kuva häiritsee minua, ja sen vuoksi se pitäisi kieltää". Hatakka on toki ottanut oman närkästyksensä lisäksi mukaan perusteluihinsa myös epämääräisen nuorten naisten joukon, jota on suojeltava "sairastumiselta". Jää kuitenkin epäselväksi, mitkä kaikki kuvastot ovat kirjoittajan mukaan vahingollisia: olisiko kaikki alusvaatemainokset kiellettävä, "tarjoavathan" mallit niissä itseään "lähes alasti"? Vai onko pannaan tuomittava nimenomaan sellaiset alusvaatemainokset, joissa malli kutsuu katsojan kiimaiseen tyynysotaan ja himokkaaseen telmintään? Vahingoittaako nuoria naisia ja tyttöjä eksplisiittisen seksuaalisuuden esittäminen vai yhdenmukaiset kauneusihanteet? Onko Hatakka tullut ajatelleeksi, että kaikki, ehkäpä jopa suurin osa nuorista naisista, ei välttämättä pidä kuvia vahingollisina tai häiritsevinä; ehkäpä ne jopa miellyttävät heitä ja tuottavat heille nautintoa. Onko tämä luonnotonta ja sopimatonta? Lisäksi kuvia voidaan myös parodioida ja kyseenalaistaa, kuten esimerkiksi Tarja Tolonen on osoittanut koulua, sukupuolta ja ruumiillisuutta käsittelevässä tutkimuksessaan.

Minäkin näkisin mielelläni mediassa ja katukuvassa erilaisia ja toisistaan poikkeavia naisen- ja miehenruumiita, joiden ei tarvitsisi taipua yksiäänisiin normeihin. Kannatan myös lämpimästi keskustelua, kritiikkiä, polemiikkia ja debattia. Sensurointi on kuitenkin mielestäni tavattoman huonoa keskustelua ja on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että mediassa voidaan esittää myös kontroversiaalia materiaalia. On myös pidettävä mielessä, että Hatakkakin tuottaa kirjoituksessaan ruumiillisuusnormeja, joihin ei sovi esimerkiksi laihuus, isorintaisuus, eksplisiittinen seksuaalisuuden esittäminen ja turpeat huulet. Ystäväni esitti tärkeän huomion: olisiko syytä etsiä keinoja, joiden avulla "seksistisiä" kuvastoja voitaisiin pitää vähemmän haavoittavina? Tuon lisäksi esiin kysymyksen, jota voidaan pitää jopa tympeänä ja itsestäänselvänä: mitä Hatakka ajattelee mainoksista, joissa hikipisarat nuolevat nuoren miehen lihaksikasta ruumista, jonka keskipisteessä on alushousujen sisällä sykkivä penis?

Lopuksi vielä sananen anoreksiasta: vaikka esimerkiksi historioitsija Caroline Walker Bynum on huomauttanut, että 1900-lukulaisella anorexia nervosalla on epäilemättä myös "kulttuurinen" kontekstinsa, kyseessä on kuitenkin ilmiö, jolle on löydetty tutkimuksessa niin fysiologisia, geneettisiä, neurobiologisia kuin ravinnollisiakin selityksiä. Lisäksi Bynum toteaa, että on tärkeää kuunnella yksilön selityksiä omasta käyttäytymisestään: on syytä kysyä, onko yksilön oma kokemus väistämättä patologisoitavissa ja medikalisoitavissa. On myös kiehtovaa pohtia Rudolph M. Bellin tutkimusta Holy Anorexia (1985), jossa Bell väittää, että "anorexic response is timeless". Bell vertaa keskiaikaisten naispyhimysten paastoamista moderniin anorexia nervosaan ja väittää, että näiden kahden historiallisen ilmiön välillä on yhtäläisyyksiä. Hänen tutkimuksessaan on todella paljon kritisoitavaa, mutta väite siitä, että anoreksiassa ei olisikaan kyse täysin uudesta ilmiöstä, on joka tapauksessa kutkuttava.


(Kuva 1: kollaasi Emmanuelle Béartista H&M:n alusvaatekampanjassa
Kuva 2: Doven mainoskampanja)

perjantai 14. maaliskuuta 2008

...And now for something completely different

Olen saanut hetkeksi (mutta vain hetkeksi) kyllikseni pornosta, väkivallasta ja mielenterveydellisistä ongelmista, joten muotiblogien ja toisaalta myös ihastuttavan aistillisen Mademoiselle Vosgesin inspiroimana aion astua itsetuhoa vastaan käyvälle polulle. Myös Eufemian taannoin kirjoittama ylistys neule- ja muotiblogeille väikkyy mielessäni, ja aionkin apinoida sitä mitä pikimmiten omalla muotibloggauksella, kenties jopa viehkeän sateenvarjoposeerauksen omaksuen. Kirjojen, elokuvien ja hyvän ruoan lisäksi kulutan luultavasti eniten vaatteisiin ja pukeutumiseen, vaikka olenkin suurimman osan ajasta toivottoman huolimaton, piittaamaton ja homssuinen pukeutuja. Ryvetän kenkäni huonoon kuntoon, en pidä talvitakeistani huolta ja useimpina aamuina ei ole puhettakaan siitä, että ehtisin ehostautua tai panostaa pukeutumiseeni. Minulla on ollut kaikenlaisia pukeutumiskausia aina kokomustasta vaatetuksesta romanttiseen kukkahippiröyhelötyyliin. Nykyään olen mieltynyt kai varsin pelkistettyyn, klassiseen ja naiselliseen tyyliin, joskin silmääni miellyttävät myös tietynlainen tyttömäisyys ja kujeilu. Olen lukenut jo pitkään hyvin laiskasti ja valikoivasti blogeja, mutta yllätin itseni syksyllä koukuttumalla muotiblogeihin. Aluksi suurin osa muotiblogeista vaikutti karmivan yhtenäiseltä ja tympeältä massalta harmaine säkkitunikoineen ja piukkoine leggingseineen, mutta löysin pian myös varsinaisia helmiä, joista seuraavaksi muutama sananen.

Only Shallow -blogin Rannalla on hyvin kaunis ja persoonallinen tyyli, joka herättää minussa ihastusta lähes jokaisella blogivierailullani. Suurin osa hänen vaatteistaan on second handia, mikä viehättää myös. Olisi luonnollisesti oiva ja eettinen valinta preferoida kierrätettyjä vaatteita. Löydän kuitenkin yllättävän harvoin esimerkiksi UFF:ilta mitään minua miellyttävää. Syynä voi tietenkin olla myös se, että silmäni ei ole vielä kovinkaan harjaantunut helmenkalastaja, koska tutustun tarjontaan verrattain harvoin ja usein hieman ylimalkaisesti. Kuuden euron päiviltä löysin kyllä mitä mainioimman ruskean, vyötäröä korostavan nahkatakin. Helsingin second hand -tarjonta on ylipäätään minulle vielä turhankin suuri mysteeri. Esimerkiksi Vallilan makasiineilla olisi varmasti vaikka mitä, mutta paikan päälle pitäisi ryömiä todennäköisesti heti, kun kirppis aukeaa. Pidän lisäksi enemmän itsepalvelukirppiksistä, koska minua ahdistaa hipelöidä vaatteita omistajan valvovan silmän alla. Inhoan syvästi kaikenlaista tyrkyttämistä. Ahdistun usein myös pienissä putiikeissa, koska koen äärimmäisen palvelualttiuden ja innokkuuden tai vaihtoehtoisesti vahtimisen erittäin kiusalliseksi.

Olen kuitenkin karaissut itseäni viime aikoina kiertelemällä toverini kanssa kiinnostavissa putiikeissa. Esimerkiksi Play It Again, Sam (Rauhankatu 2) on ehdottomasti käymisen arvoinen ja kiehtova, joskin luokattoman kallis vintage- ja second hand -liike. Alkuviikolla tutustuimme Punavuoren ja Eiran kierrätystaivaaseen: Ruuturouva (Fredrikinkatu 16), Amado (Albertinkatu 9), Kaunis Veera (Albertinkatu 10), Happy (jossakin viiskulman tienoilla, ehkä Fredalla) ja Hepsankeikka (Korkeavuorenkatu 17). Kauniissa Veerassa ja Amadossa oli luksusvaatteiden lisäksi myös kohtuuhintaisia ja hyväkuntoisia vaatteita. Vaatteiden sijaan lankesin kuitenkin Kauko Röyhkän Mielummin vanha kuin aikuinen -levyyn, joka irtosi Popparienkelistä (Fredrikinkatu 12) muutamalla lantilla (5 €). Myös Kalliosta löytyy kiinnostava second hand & new -puoti Hilda Viola (Toinen linja 15 B).

Lopuksi vielä muutama sananen blogeista: Polka dots on viehko ja kiinnostava muotiblogi, jonka kirjoittajan tyylistä diggailen kovasti. Tissien ja polkkatukan lisäksi minua ja Jonnaa yhdistää mieltymys korkeisiin vyötäröihin, trensseihin, vyötärövöihin ja palloiluun. Olen ollut verrattoman onnellinen siitä, että olen viimeinkin löytänyt korkeavyötäröiset housut ja hameet, jotka pukevat vartaloani niin paljon paremmin, kuin lähinnä persvakoa korostavat matalavyötäröiset hirvitykset. Näin minulle julisti myös The Body Shape Bible, jota en missään nimessä tunnusta selailleeni, enkä ainakaan töissä. Myös pitkäaikaisella blogituttavuudellani Anulla on aina kiinnostavia kirjoituksia tyylistä, kaupungista, muodista ja musiikista blogissaan Eräänä iltapäivänä. Lopuksi on mainittava myös maailman suloisin ja sympaattisin muotiblogi Colour me !, josta saadaan ilmeisesti maistiainen myös seuraavassa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. (Oikaisu 16.3: Blogeja esitellään tämän päivän kulttuurisivuilla, ei siis kuukausiliitteessä.)