Rakastan, en pelkää

I freed myself from my family
I freed myself from work
I freed myself
Freed myself
And remained alone

Hämmentävällä tavalla kaikki nivoutuu yhteen uneliaaksi, melankoliseksi nesteeksi. Haluaisin kirjoittaa niin kuin Veloena, intiimisti ja aaltoillen. Ajattelen draamoja, jotka paisuivat tänä keväänä naurettavuuksiin asti. Ajattelen yksin viettämiäni päiviä ja sitä, kuinka tyhjälle paperille ilmestyy yhtäkkiä Bobby Peru ja toisaalta ajatukset, jotka ovat olleet viime kesästä saakka syrjässä, sivussa, pensselin ulottumattomissa. Ajattelen kohtausta, jossa Bobby Peru astuu Lulan huoneeseen: "I gotta take a piss bad, can I use your head?" Hänen ammottava hirviönsuunsa kutsuu vastaamaan myöntävästi, mutta edes hänen hampaidensa välistä leijuva kuolleen raadon löyhkä ei saa minua enää menettämään tajuntaani. Hassua, että valitsen juuri tämän metaforaksi tervehtymiselleni.

Lääkityksen vähentäminen tuntuu kehossa heikkoina kuiskauksina, kuin muistoina tummemmista ajoista. Sanon terapiassa, etten jaksaisi enää olla ainoa lapsi. Mutta minä olen, enkä voi sille mitään.

Tapasin sinut vuosi sitten. Yritin olla katsomatta sinua, ja suupieleni nykivät jännityksestä. Matkasin merille, sitten melkein Irlantiin asti. Ja nyt olen tässä sinun kanssasi, yrittäen maalata sinua, muotoilla sinua lauluksi. Haluan rakastaa, en pelätä.

Rakastan, en pelkää.

Nach mir die Flut nach mir Tornados

Juuri terapiakesälomalla kaikki tuttuudet ja tottumukset räjähtävät kappaleiksi: "rohkea ja kova teko", sanoo isä. Erotaan, pakataan oma tila rönsyilevään matka-arkkuun ja lähdetään pois juuri sen ihmisen luota, joka on ollut niin rakas ja hyvä. Ja kuitenkin minun on hyvä jossakin muualla. Lähtemällä luotasi altistan itseni kaipuulle, mutta jäämällä olisin alkanut kaivata itseäni. Synkistellään, nahistellaan, törmätään penseyteen ja yllättyneisiin kulmakarvainkohotuksiin. Makustellaan lääkeannoksen pienentämistä, pohditaan omistetuksi tulemista ja omistamista. Olen huomannut, että kadotan itseni rakkaudessa tukahduttavalla tavalla. Millainen on minun haluni? Onko se, mitä olen kuvitellut rakkaudeksi rakkautta ensinkään? Eikö rakkaus voisi olla suurta vapautta?

On lopetettava yletön hyväksynnän etsiminen. Nautin öisistä hetkistä kiipeilytelineessä, aistin yllättävän vapauden tunteen. Silti minussa on vielä paljon surua ja ahdistusta: olen ymmärtänyt olevani yksin. Näen omat esteeni niin selvästi, että heikottaa. Olen väsynyt ja kääntynyt sisäänpäin. Entä, kun on levittänyt itsensä ja elämänsä ja reitensä toisen eteen, mutta ei ole sittenkään tullut nähdyksi? Huomaan, etten ole kuunnellut. Valppauteni katosi uneliaaseen uiskenteluun turvallisissa, rajatuissa altaissa.

She's been everybody else's girl ja niin edelleen. Mieluiten en olisi kenenkään tyttö.