lauantai 11. maaliskuuta 2006

Liber cunnilingus!

Nainen valuttaa punaviiniä haarojensa välistä lasiin ja ojentaa sen eturivin miehille juotavaksi. Ehtoollisleiväksi tarjotaan häpykolmiota symboloiva suupala. Naiset suutelevat villisti toisiaan ja yleisöä ja avaavat itsensä eturivin syötäväksi. Vokalisti huutaa karkealla äänellä ja villitsee yleisön kirkumaan mukanaan "Cunt! Cunt! Cunt!". Show'n jälkeen bändi harrastaa seksiä sen kanssa, joka nappaa yleisön joukkoon heitetyn kultaisen kondomin. Tämä ei ole fantasiaa. Tämä on Rockbitch.

Subtv:ltä tuli tovi sitten dokumentti Rockbitch-aktista, joka shokeerasi useiden maiden viranomaiset harrastamalla seksiä lavalla sekä toistensa että yleisön kanssa. Rockbitchin musiikki ei suinkaan ole dokumentin pääasia ja se keskittyykin lähinnä vilauttelemaan paljasta pintaa ja esittelemään bändin elämäntapaa, joka korostaa "viattomuuden" ja "naiseuden" lähteille palaamista seksin kautta. Ainakin dokkaria tehtäessä bändi asui kommuunissa vanhalla luostarialueella Ranskan Metzissä. Muumioituneet nunnat tukehtuisivat epäilemättä öylätteihinsä, mikäli tietäisivät, että promiskuiteettiset bi- ja lesbonaiset harrastavat Jumalan katon alla synnillistä seksiä ja pakanallisia riittejä. Kirsikkana kakun päällä kommuunissa asui lisäksi bändin miespuolinen manageri, joka oli aviossa kolmen naisen kanssa. Dokumentti herätti minussa jännittävän yhdistelmän konservatiivista nenänväreilyä, kiihottuneisuutta ja huvittuneisuutta. Bändi korosti (naisten) seksuaalista vapautumista, vapaita seksisuhteita ja vitun voimaa. He väittivät elävänsä irrallaan "kulttuurista" ja "säännöistä", mitä sopii epäillä, koska kulttuurin ja normien ulkopuolelle ei ole pääsyä ja myös se, mikä on marginaalissa, on kulttuuria. Jotakin makeaa ja räävitöntä Rockbitchissä kuitenkin on kaikenkarvaisesta (tai -karvattomasta) hörhöilystä huolimatta.

Rockbitch-dokumentti herätti ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Ennen kaikkea se loi assosiaatioita Ursula K. Le Guinin The Birthday of the World -novellikokoelmaan ja Kari Heusalan Naisen seksuaalisuuteen. Le Guinin teoksessa avaruuden antropologit kyntävät läpi eri planeettoja ja löytävät niiltä monimutkaisia, hienosyisiä tapoja järjestellä avio- ja seksisuhteita: eräässä tarinassa miehet on suljettu ritarilinnoihin ja siittoloihin, toisessa avioliitto muodostuu neljän ihmisen (kahden miehen ja kahden naisen) ryhmästä, jossa seksin harrastaminen on tabu aina tietyn osapuolen kanssa. Le Guinin olennot ovat biseksuaalisia ja ihastuttavan queer (joissakin tarinoissa sukupuolet ovat tosin vahvasti essentialisoituja, toisissa ei). Ei ole olemassa "luonnollista", ei "itsestäänselvää". Onko Rockbitch utopistinen anomalia, joka on tuomittu epäonnistumaan meidän yhteiskunnassamme? Minä olen nielaissut yksiavioisen mallin suuremmitta kyseenalaistuksitta, mutta asiat voisivat olla toisinkin. Onko monogamia epäinhimillistä, kuten naiset väittivät? Kuinka biseksuaalisia voisimme olla, mikäli se olisi yhteiskunnassamme hyväksyttyä?

Usein väitetään, että naisten välinen seksi on yhteiskunnassamme hyväksytympää kuin miesten. Toisaalta homomiehiä esitetään runsaasti mediassa (joskin usein hyvin stereotyyppisesti), mutta lesbot ovat näkymättömissä. Monet suhtautuvat L-koodiin huulipunalesboineen heteromiesten runkkaussarjana. Tässä on kummallinen ristiriita, koska lesboja (viittaan tässä "oikeisiin" lesboihin, en pornorepresentaatioihin) verhoaa myös tietynlainen aseksuaalisuuden huntu: lesbot ovat "perhekeskeisiä", lesbokulttuuri ei keskity "seksiin" vaan "feminismiin".

Heusalan kirjassa naisen seksuaalisuuteen suhtaudutaan ylipäätään jonakin, jota ei ole aikaisemmin ollut olemassa: naiset ovat yhä pidättyväisiä, eivät suhtaudu ruumiisiinsa luonnollisesti, eivät katso pornoa, eivät tyydytä itseään. (Tämä lienee epäreilu ja virheellinenkin kärjistys, toim. huom. Viittaan pikemminkin kirjassa läsnäolevaan sävyyn, jonka tunnelman yritän seuraavassa valjastaa.) Heusala toistaa monen monituista kertaa, että jotkut asiat ovat "sallittuja" ja "suotavia" naisillekin. Naisen seksuaalisuudessa minua kismittää sen tapa toistaa naisen oletettua passiivista seksuaalisuutta. Heusala kirjoittaa, että seksuaalisesti dominoiva nainen kykenee kontrolloimaan edes jotakin aspektia elämässään, koska toisaalla hän on aina muiden voimien alainen. Mahtipontisesti nimetyssä kirjassa viitataan vain lyhyesti lesbouteen ja biseksuaalisuuteen, vaikka Miehen seksuaalisuudessa Heusala on omistanut kokonaisen luvun homoudelle. Tarkoittaako tämä sitä, että lesbokulttuurin katsotaan olevan lapsenkengissä? Miksi tärkeä osa naisen seksuaalisuutta on marginaalissa? Mallina on aina heteroparisuhde. Tahdotko, kyllä, aamen. Toisaalta Heusala kannustaa naisia seksuaaliseen vapautumiseen eikä kummeksu heidän haluttomuuttaan ja pidättyväisyyttäänkään, tämähän on naiselle selviö. Silti tämä tuntuu alentuvalta: nainen ei ole subjekti vaan tahdoton yksikkö, jota tulee kehottaa seksuaaliseen aktiivisuuteen, koska hän ei itse sitä ymmärrä.

Rocklutkat laulavat: "No evil in my sexuality." Voiko nainen vapauttaa itsensä seksillä?