perjantai 7. huhtikuuta 2006

Only Women Bleed

Kun huomasin ensi kerran punaisen tahran pikkuhousuissani, puhkesin hirmuisaan hössötykseen: kuumeisen innostuksen ja säikähdyksen vallassa soitin äidille ja lainasin ystävältäni siteitä. Olin hyvin nuori ja perin ylpeä uudesta punastani, joka olisi valuva sisuksistani joka kuukausi niin monen vuoden ajan, etten edes tohtinut ajatella vuosien vierimistä eteenpäin. Kuitenkin vuotamiseen liittyi myös ahdistusta siitä, että olin joutunut ikuiselta tuntuvaan prosessiin, osaksi jatkuvaa kiertokulkua, joka olisi minussa, halusin sitä tai en. Kuukautisten alkaminen tarkoitti myös sukukypsäksi tulemista, jotakin sellaista, joka kaikui levottomasti mielessäni miljoonin kysymyksin, epäilyksin ja toivein. Muistin mummon hämilleen menon, kun kerroin hänelle vuodostani. Sain osakseni myös tietäväisiä hymyjä ja katseita, jotka toivottivat minut tervetulleeksi uuteen vaiheeseen elämässäni. Koulun alkaessa syksyllä kätkin kuukautissuojat reppuuni ja tihkuin salaperäisyyttä. Olin varma, että jotkut haistoivat vereni, koska niiden kynnet pusertuivat minuun tuona vuonna kipeämmin kuin koskaan aikaisemmin.

Päätin kirjoittaa kuukautisista, kun Ihanat naiset ja Matkalla käsittelivät tahoillaan ruumiillisuuden kiroja ja iloja. Jostakin on jäänyt mieleeni myös Veloenan kommentti kuukautisista ja kepeyden tunteesta. Aihevalinta nappasi minut lopullisesti pihteihinsä, kun vaihdoin siitä muutaman sanasen erään tuttuni kanssa. Hän piti aihetta jokseenkin loppuunkaluttuna ja sai minut toisaalta myös pohtimaan näkökulmia, joiden kautta lähestyisin vuotamisen metafysiikkaa. Edellinen kommentti sai summerini kirkumaan vastalauseita: ei, ei, ei! Kuinka kuukautiset muka voisivat olla loppuunkäsitellyt, case closed? Kuinka jokin syklinen voisi ikinä olla kulunutta? Vuotaminen toistuu toistumistaan, mutta se on jokaisella erilaista, ja jokainen myös suhtautuu siihen omalla tavallaan. Myös miehillä on näkemyksiä kuukautisista, sellaisiakin, jotka tuntuvat joskus kovin kummallisilta: miksi naisen ruumiillisuudessa olisi jotakin inhottavaa ja epäilyttävää? Tällaisia kommentteja olen kuullut tosin hyvin nuorilta miehiltä, joiden suurin synti lienee pikemminkin tietämättömyys kuin jokin muu.

Essentialismistakin moitittu Simone de Beauvoir kirjoittaa Toisessa sukupuolessa naisen olevan alisteisempi lajille kuin mies. Luonto ottaa naisesta tiukan ja kivuliaan otteen: "hän tuntuu olevan vieraiden voimien vallassa" ja "[hän] on sopeutettu pikemminkin munasolun tarpeisiin kuin omiinsa". Beauvoir kuvaa naisen ruumiissaan kokemaa vierautta, joka anastaa hänen kehonsa joka kuukausi: "Nainen on miehen lailla kehonsa, mutta hänen kehonsa on jotakin muuta kuin hän itse." Aikalaiskontekstissa on ymmärrettävää, että Beauvoir keskittyy kuvailemaan pikemminkin ruumiillisuuden tuomia ongelmia ja "kirouksia" kuin nautintoa ja positiivisia kokemuksia. Ja onhan myönnettävä, että joka kuukautinen vuoto tuntuu toisinaan aikamoiselta riesalta: vatsaa vihloo, alaselässä tuntuu häijy paine ja olo on kaikin puolin turvonnut ja kireä. Oman osansa antavat myös PMS-oireet, jotka saavat aikaan kiukuttelua ja itkuisuutta (joskaan minähän en känkkäränkkäile koskaan, prkl).

Matkalla kirjoittaa kauniisti kuukautisista: "Nainen tuntee olonsa harvoin yhtä eläimeksi kuin kuukautiskipujen kourissa, luulen. Luonto asuu mahassani, Kuun pimeä puoli paistaa ikkunasta. Raivotar naksuttelee kynsiään pitkät sääret ristittyinä." Kuukautisissa ei ole kuitenkaan ollut enää vuosiin mitään mystistä tai sellaista, joka yhdistäisi minut salaperäisellä tavalla luontoon. Vai onko sittenkin? Enkö minä olekin eläin silloin, kun uikutan yöllä kippurassa seinää vasten, kun ihmeellinen vuoto alkaa? Onhan minulla muutoinkin tassut, kissanviikset ja turkki, mutta tällaisina hetkinä mouruan, kynsin ja ulvon tavalla, jonka voi saada esiin vuodon lisäksi vain tanssi ja seksi. Sitten nousen ottamaan ibuprofeiinia ja olen hetken kuluttua kuin leikattu katti, tyytyväinen rotjake, joka lipuu takaisin uneen tyytyväisenä lääkkeestä, joka vie kivun ja pakotuksen pois.

Pohdin vielä sitä, millaista tabuluontoisuutta kuukautisiin liittyy - vai liittyykö? Muistan lukeneeni joskus gradusta, jossa kirjoittaja tutki kuukautissuojamainontaa ja siihen liittyviä tabuja. Tahtoisin saada joskus tämän tuotoksen hyppysiini. Miksi suojia kutsutaan "terveyssiteiksi"? Miksi kuukautisveri on sinistä? Miksi siteet herättävät tirskuntaa ja hämmennystä? Miksi ohi valunut vuoto on häpeällistä? Miksi siteiden ostaminen kioskilta tuntui nolostuttavalta? Miksi kuukautisista puhutaan eufemismein? Miksi kuukautiset aiheuttavat niin paljon päänvaivaa, kipua ja vaikeutta? (Ei pelkästään toki niitä, liittyhän niihin myös vuosien tuoma tottumus ja luontevuus.)

Kysymysten tulvaa voisi jatkaa pitkälle, ellei peräti loputtomiin. Ei, kyllä minä sittenkin juoksen nyt metroon! Pian tämäkin piina on taas ohitse. Ainakin muutamaksi viikoksi.

(Alussa oleva kuva on Vanessa Tiegsin kuukautisverellä maalaama teos, joita löytyy lisää täältä.)