sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Hysteriakuvastoja


Tämän kirjoituksen kuvituksessa tapaamme Augustinen. Hän on valokuvassa niin sanotussa intohimoisten asentojen ekstaasivaiheessa. Augustine oli esimerkillisesti sairastava hysteerikkopotilas Salpêtrièren mielisairaalassa. Hän tiesi, kuinka poseerata ja tulla länsimaisen lääketieteen lemmikiksi. Hänen jälkeensä on jäänyt värikäs, erilaisia tunneskaaloja ja kaipuita esittelevä hysteriakuvasto. Kuvat ovat aistillisia, jopa pornografisia. Levoton Augustine lienee suoltanut suustaan rivouksia ja rukouksia, pyytänyt lääkäriä naimaan itseään ja väännellyt vartaloaan kummallisille, jännittyneille kiemuroille. Hysteerikko on voinut olla frigidi tai seksuaalisesti kyltymätön, kenties liian äänekäs, näkyvä ja ruumiinnesteiltään runsas nainen. Miksei myös nainen, joka on niin lukossa että kuinka voi ihminen ollakaan. Isoava nainen, karvainen nainen, eläinten ääniä matkiva nainen. Nainen, jonka kohtu on suuri, limainen matkantekijä. Jollakin tavoin hysteria liittyy aina seksiin ja sukuelimiin. Kohdennettuihin vesisuihkuihin, vaginan hierontaan, dildoihin, klitoriksenpoistoleikkauksiin.

Suosittelen lämpimästi Anna Kortelaisen teosta Levoton nainen – hysterian kulttuurihistoriaa (2005). Se on taidokas ja erinomaisesti kirjoitettu johdatus erityisesti 1800-luvun lääketieteen kuriositeetteihin ja naisruumiin kolonialisointiin. Kortelainen johdattaa lukijan Albert Edelfeltin matkassa sankarilääkäri Jean-Martin Charcotin hysteriaspektaakkeleihin, joissa innokas miesyleisö pääsi tirkistelemään, kannattelemaan ja jopa koskettelemaan hermostuneiden naisten vapisevia varsia. Hysteriahoidoissa on jotakin samanaikaisesti kammottavaa ja kiihdyttävää. Lääkärien kuvauksissa naisten sukuelinten koskettelu ja manipulointi on esitetty inhottavana ja vastenmielisenä toimenpiteenä, johon ei liity halua tai seksuaalista kiihottumista. Mikä kiehtovan jännitteinen piirileikki! Seksuaalisesti turhautuneet naiset, vastahakoiset mieslääkärit! Kertomukset seksuaalisen halun tukahduttamisesta, medikalisaatiosta ja pidättyväisyydestä ovat aina kiihottaneet minua. Erityisen kiinnostavia ne ovat uskonnollisessa, etenkin kristillisessä kontekstissa. Kunnon fetisistin tavoin olen käsitellyt aihetta jopa gradussani, vaikka sitten sivujuonteenomaisesti: piehtaroin vuosi sitten kristillisissä kokemuskertomuksissa, joissa halun, kieltäymyksen ja lankeemuksen kolminaisuus oli jatkuvasti läsnä. Tuo tutkimusaineisto tuli mieleeni, kun sain ystävältäni linkin Feminist Mormon Housewives -blogiin, jossa nimimerkki BC kuvailee kokemustaan seksuaalisesta halusta ja syyllisyydestä näin:

I’m in my mid-twenties, un-endowed, and engaged to be married in the temple soon. Most of the men that I previously dated were men with whom I had no particular chemistry, which meant that I always felt chaste even situations that I consider (in hindsight) to have been somewhat compromising. However, I find my fiance very attractive. Often when we simply kiss, cuddle or touch I get quickly turned on and sometimes I have sexual thoughts and feelings with no warm up or warning at all. Over the past few months even ordinary physical contact has become unexpectedly arousing. I’m committed to living chastely because I believe it brings personal blessings and pleases my Father in Heaven. There’s not really any likelihood that I’m going to have premarital intercourse or purposefully fool around, but I do feel guilty for the way my body reacts at times to otherwise fairly innocent-looking situations.
Ruumis tekee, ruumis reagoi. BC pelkää, että hänen halussaan ja kiihottumisessaan on jotakin luonnotonta ja epänormaalia. Vastauksissa feministimormonit kehottavat naista nauttimaan voimakkaasta vetovoimasta ja antautumaan halulle sitten, kun sen aika on.

Ahdistuneisiin, hysteerisiin ja haluaviin naisiin on helppo samaistua. Olen kokenut monenlaista seksuaalista halua: uteliasta, pelokasta, välttelevää, epätoivoista ja tarvitsevaa. Viallisuuden ja seksuaalisen invalidiuden kokemuksista on kuitenkin ollut mahdollista käydä ylitse: ihmisten kanssa voi kokea iloa, riemua ja luottamusta. Sinä kesänä kun rakastun kettupaitaiseen poikaan, halu räiskähtää pidäkkeettömästi ja mutkattomasti. Se tulee lihaksi hänen pikkuveljensä vuodesohvalla, se kohoaa punaksi poskilleni, kun hän tulee tervehtimään minua työpaikalleni. Hänellä on veikeät pisamat ja hymykuopat. Hänen koskettamisensa saa minut sillä tavoin tolaltani, että minua alkaa pyörryttää ja pökerryttää. On pakko istuutua alas; aivot säksättävät. Merihaka muuttuu palatsiksi, Kaisaniemen puistossa lintu ryövää hänen lempihattunsa. Kiipeilytelineessä siemailemme viiniä ja toisiamme. Rakastelemme muiden ihmisten asunnoissa, mutta vain Wallininkadulla ukkonen tunkee sisään avoimesta ikkunasta. Yöbussiretket hänen luokseen, seksimatkat lähiöön. Myöhästyn töistä naimiselta tuoksuen. Että tällä tavoin voi hullaantua jostakin toisesta! Myöhemmin tutustun hitaaseen himoon ja jännitteeseen, jota en ole koskaan aiemmin kokenut. Käsiin, jotka ovat erilaiset kuin kenenkään muun. Opin jotakin pidättäytymisen ja kieltäytymisen ja torjutuksi tulemisen erotiikasta. Opin, että olen hillitön ja liiallinen ja intensiivinen. Kohtuni on lähtenyt vaellukselle.

Kuvat:
Attitudes Passionnelles XXIII (18761880)
"Dermographisme – Démence précoce catatonique", Nouvelle Iconographie de la Salpêtrière (1904)