torstai 27. joulukuuta 2007

Jengipetturibingo

OLETKO SINÄ JENGIPETTURI? Se selviää pelaamalla Tulvan Jengipetturi-bingoa. Pelin kulku: 1. Lue pelilaudan väittämät huolellisesti. 1. Mikäli väittämä pätee sinuun, piirrä ruutuun rasti. 3. Jos rastitetuista ruuduista muodostuu neljän suora vaakasuoraan, pystysuoraan tai vinottain, tartu peiliin, katso siihen, osoita sormella ja huuda kovaa: "Jengipetturi!"

Jouluisessa suklaaähkyssä mikään ei elähdytä pontevammin kuin feministisen aikakauslehti Tulvan (4/07) jengipetturibingo. En tiennyt kuuluvani mihinkään jengiin, mutta petturi olen takuulla ja koko sydämestäni, mikäli feministinä oleminen on hegemoniseen, yksiääniseen joukkoon kuulumista ja solidaarisuuden osoituksia "ryhmälle", joiden "jäsenien" oletetaan olevan kaikesta samaa mieltä. Asiallisten artikkelien lisäksi olen haistavinani lehdestä epäilyttäviä tuoksahduksia oikeanlaisen feministin ja "naisen" rakentamisesta. On petturuutta, synnin tekemistä ja niin edelleen: toimittajat ovat esimerkiksi listanneet "leikillisesti" syntisiä ja hävettäviä, mutta ah, niin maukkaita luurankojaan, joihin kuuluvat muun muassa Milo Manaran sarjakuvat ("Pornoa lähentelevät albumit ovat feministin painajainen - ja samalla niin syntisen kiehtovia!") ja Adrian Lynen Lolita-versiointi: "Tyylikkäästi ja lumoavan kauniisti toteutettu elokuva viehättää valonarasta aiheestaan huolimatta."

En kestä! Mikä teitä vaivaa?!

Nyt täytyy antaa luunappi möksöttäjälle!


1. Olen pitänyt jämäkkää naispomoa takakireänä akkana, kyvytöntä ja lepsua miespomoa rentona tyyppinä.


EI: Pidän jämäkkää naispomoa jämäkkänä, kyvytöntä ja lepsua miespomoa kyvyttömänä ja lepsuna.

2. Olen flirttaillut saadakseni palvelua tai päästäkseni etuilemaan.

JAA: Luullakseni, joskaan en kyllä etuile. Toiset hoitavat tämänkin niin paljon tehokkaammin: kun Maailman Pisin Mies parkkeeraa keikalla sadankuudenkymmenenviiden senttimetrini eteen, ilmestyy jostakin viehkosti hymyilevä räpsyripsi, joka anastaa paikan miekkosen edestä. Syvä huokaus.

3. Olen arvostellut toisen ihmisen äitiysloman pituutta tai imettämistä.

JAA: Olen kyllä kummeksunut sitä, miksi jotkut naiset imettävät lapsiaan kolmivuotiaiksi tai jopa vanhemmaksi asti.

4. Suhtaudun ennakkoluuloisesti minihameisiin talvella pukeutuviin naisiin.

JAA: Siinä mielessä kyllä, etten oikein jaksa ymmärtää, kuka haluaa värjötellä kylmissään minihameessa talvipakkasella.

5. Olen haukkunut toista naista vain siksi, että ihastukseni kohde lähti tämän matkaan.

JAA: Epäilemättä, katkeruuden puuskassa.

6. Joskus tulee hyvä olo, kun mies kantaa tavaroita puolestani tai kohtelee muuten kuin olisin pieni ja heikko.

JAA: Mitä helvettiä?! En todellakaan pane vastaan, mikäli joku haluaa kantaa tavaroitani, vaikka en olekaan välttämättä kovin pieni enkä heikko. Bring it on!

7. Olen jättänyt kehumatta naiskollegaa esimiehelle silloin, kun se käväisi mielessä.

JAA: Olen varmaankin jättänyt kehumatta myös mieskollegaa, mutta tämä johtuu aivan jostakin muusta, kuin kollegan sukupuolesta.

8. Olen käyttänyt naisesta jotain seuraavista nimityksistä: huora, ämmä, typykkä.

JAA: En huorittele, mutta ämmää ja typykkää kyllä käytän. Myös miehet saavat minulta sangollisen sukupuolittunutta paskaa niskaansa, jos niikseen tulee.

9. Pyydän jonkun miehen apuun heti, kun tietokoneelle/autolle/jollekin kodinkoneelle/polkupyörälle pitää tehdä jotain.

JAA/EI: Avunantajan ei toki tarvitse olla mies, mutta olen kyllä kohtuuttoman epäkäytännöllinen ja kädetön, joskaan en välttämättä tietokoneen kanssa.

10. Suhtaudun ennakkoluuloisesti nuoriin ja kauniisiin naisiin, jotka ovat edenneet urallaan nopeasti.

EI: (Tosin ehkä hieman kateellisesti, vaikka itsetuntoni onkin tietysti jättiläismäinen.)

11. Ostan sukulaisten ja tuttavien tyttärille joululahjoiksi vaaleanpunaisia vaatteita ja esineitä.

EI: En osta, mutta voisin ostaakin.

12. Mökkiviikonloppuina löydän itseni tiskaamasta ja kokkaamasta. Sillä aikaa mies/miehet hakkaavat halot ja sytyttävät tulen kiukaan alle.

JAA: Mieluummin tiskit ja kokkaus kuin halkojen hakkaaminen. Kukin halujensa mukaan.

13. Murehdin jatkuvasti pieniä/roikkuvia rintojani/suurta vatsaani/takamustani/selluliittejani.

JAA: En jatkuvasti, mutta usein. Kai minulla saa sentään olla traumaattinen ja neuroottinen suhde ruumiiseeni?!

14. Olen salaa paheksunut pikkujouluissa sekoillutta naiskollegaani, mutta ohittanut olankohautuksella mieskollegojeni mokat.

EI.

15. Joskus on mukavaa, kun kadulla tai baarissa perääni huudellaan ulkonäköäni ylistäviä kommentteja.

JAA: En nauti visvaisista ja tungettelevista kommenteista, mutta ulkonäön kommentointi voi tapahtua myös miellyttävämmässä hengessä. En näe mitään syytä siihen, miksei sellaisesta saisi ilota, oli feministi tai ei.

16. Olen teeskennellyt orgasmia.

EI.

Jengipetturi!

tiistai 25. joulukuuta 2007

Muotokuva

Aatonaattona saan tietää, että sinulla on syöpäsoluja. Olet ollut olemassa aina, kun minä olen ollut olemassa. Tänä syksynä olen nähnyt unia, joissa sinä olet kuollut. Mikään tässä ei ole yllättävää. Käymme luonasi, puhumme; sinä olet niin hauras, kun kosketan taikinaista paperi-ihoasi. Nenäsi valuu, ja olet jo päättänyt, että syöpä on levinnyt kaikkialle. Äiti on kertonut, että olet puhunut kuolemastasi jo keski-ikäisestä lähtien. Niin kauan kuin muistan, olet pohtinut, näetkö seuraavaa kesää tai joulua tai kevättä. Ehkä haponsyömä hahmo lähettää vitsaukseksesi syövän, juuri niin syövän, ja sitten sinua ei enää ole. Väkivaltainen miehesikin lähti sillä tavoin, pökertyi kylpyhuoneeseen ja paskansi verta. Olin kai viiden, kun vastasin puhelimeen vanhassa kodissamme. Pyysit äidin puhelimeen ja äiti alkoi itkeä. Minäkin itkin ja sitten kätkeydyin yläkerran vaatekaappiin. Vuoden päästä lähti poikasi, nautti valkoisia pillereitä ja väkijuomaa, ehkä lempijuomaansa; kenties viskiä tai votkaa. Istuin äidin vieressä hautajaisissa enkä oikein osannut itkeä, vaikka kaikki tädit nyyhkivät ja äidinkin kädet tärisivät.

Outoja muistoja Kerinkalliosta: olemme kävelyllä ja minä pakenen erityisiä lapsia erityisen koulun pihamaalla, koska sinä olet kertonut, että erityisyys voi tarttua. Sitten nakkeja ja ranskalaisia, pappa pitää minua sylissä ja minä leikin ison gorillan kanssa. Eläinrakas pappa, juoppo-pappa. En ikinä oppinut tuntemaan miestä, joka tanssi savupiippujen kanssa ja jonka nyrkki kohosi valtavaan erektioon, kun viina poltteli suloisesti kurkkua. Talviöinä pakenitte papan nyrkkiä hankeen, sinäkin. Lapsia tupsahteli ulos kohdustasi yksi toisensa jälkeen. Et ole ikinä pitänyt lapsista; ne mellastavat ja reuhuavat ja ovat silkkaa kaaosta. Et pidä myöskään kissoista tai koirista. Kerran pappa toi tupaanne pässin, jonka yksi tädeistä syötti hengiltä. Sinä valmistit siitä aterian.

Silloin, kun vieraillessamme mieluummin luin kuin puhuin, rakastuit. Vaivuit ovensuussa suloisiin suukkoihin, ja talon ämmät kyttäsivät teitä, kun istuitte rinta rinnan pihakeinussa. Sitten mies muuttui tomuksi ja sinä muutit lähemmäksi meitä.

Äiti kihartaa saunan jälkeen valkoiset hapsesi. Hymyilet minulle ja minä hymyilen takaisin.

perjantai 14. joulukuuta 2007

Kovaa karkkia

People always end up the way they started out. No one ever changes. They think they do but they don't. If you're the depressed type now that's the way you'll always be. If you're the mindless happy type now, that's the way you'll be when you grow up. You might lose some weight, your face may clear up, get a body tan, breast enlargement, a sex change, it makes no difference. Essentially, from in front, from behind. Whether you're 13 or 50, you will always be the same.

Näin lausuu pedofiliasta epäilty Mark Wiener Todd Solondzin elokuvassa Palindromes (2004). Mustasta huumoristaan ja erilaisten tabujen käsittelemisestä tuttu ohjaaja lihallistaa essentialistisen identiteetin ajatusta käyttämällä useita eri ikäisiä, värisiä ja kokoisia näyttelijöitä elokuvan päähenkilönä. 13-vuotias Aviva haluaa tulla raskaaksi, jotta hänellä olisi aina joku, jota rakastaa. Aviva lähtee oudolle matkalle, jolla hän tapaa nopeasti laukeavia teinipoikia, pedofiilirekkakuskeja, fundamentalistikristittyjä ja vammaisia lapsia. Solondzin varhaisemman mestariteoksen Happinessin tavoin katsoja joutuu kohtaamaan pedofiilin, joka on samaan aikaan sympaattinen, hauras ja inhottava. Ovatkohan elokuvan pääparin nimet (Aviva ja Bob) viittauksia valkokankaan toiseen palindromipariskuntaan, Julio Medemin Napapiirin rakastavaisten Ottoon ja Anaan?

Olen katsonut jostakin syystä viime aikoina elokuvia, joissa käsitellään tavalla tai toisella pedofiliaa. Tänään saaliikseni päätyivät Little Children (2006) ja Hard Candy (2005), kummatkin tahoillaan kehuttuja ja ansioituneita elokuvia. Little Childrenissä kuvataan useita rinnakkaisia tarinoita keskiluokkaisessa amerikkalaisessa lähiössä, jossa koko yhteisön inhon, avuttomuuden ja vihan tunteet projisoituvat vankilasta vapautuvaan itsensäpaljastaja-Ronnieen. Kullakin henkilöllä on omat, tahmaiset salaisuutensa nettipornoriippuvuudesta aviorikokseen. Lähes kaikkien elokuvan henkilöiden täydellistä kommunikointikyvyttömyyttä ja avoimuuden puutetta seurataan lähes uuvuttavuuksiin asti. Elokuvan lähtöasetelma voisi olla kiinnostava, mutta lopputulos on lähinnä jonkinlainen köyhän miehen American Beauty. Elokuvassa haetaan satiirista otetta, joka lässähtää lopulta omaan outoon konservatiivisuuteensa. Elokuvan loppuratkaisu on suorastaan tympeä ja oman luentani mukaan vailla ironian häivähdystäkään: paluu runkkariaviomiehen huomaan on sittenkin parempi ratkaisu kuin irtiotto uuteen elämään. Toisaalta loppuratkaisua voisi tulkita myös enemmän tai vähemmän symbolisena kastraationa, jonka kaikki päähenkilöt käyvät lävitse. Heistä revitään irti vähintäänkin unelma, fantastinen.

Jos Little Children on tympeä, Hard Candy on sitä vieläkin enemmän. Elokuvaa on kuvattu "häiritseväksi" ja "shokeeraavaksi", mutta itse pidän sitä lähinnä sensaationhakuisena ja moralistisena väkivaltafantasiana, jossa 14-vuotias teinityttö verhoutuu Tuomion Enkelin viittaan ja rankaisee teineistä ja lapsipornosta kiinnostunutta valokuvaajaa niin, että pallit ovat irrota silkan katseen voimasta. Kikkailujuonen ja trillerikäänteiden sijaan elokuvan tekijät olisivat voineet hätkähdyttää katsojia aivan muunlaisin keinoin. Suosittelen lämpimästi vähäeleistä ja pohdiskelevaa The Woodsmania, mikäli jotakuta kiinnostaa elokuvataiteessa esitetty pedofilia.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Yksi nurin, yksi oikein

Lapsena uneksuin vuoteesta, joka sinkosi silmieni ummistuessa katon läpi öiselle taivaalle. En tuntenut pakkasta enkä viimaa; matka peiton alla tähtikirkkaan taivaan sylissä kohti kuunsirppiä. Tänä yönä boheemikaupunginosassa nukutaan sikeästi, mutta minä en saa unta. Kadulta kuuluu liikenteen etäinen humu. Humalaiset ovat kömpineet suojaan yön kirpeydeltä. Mitä teen aamulla, kun kello soi ja haluan vain hibernoida ja kätkeytyä vuoteen alle? Torkunko jälleen tunnin, puolitoista ja nousen lopulta nuhruisena ja tuhruisena ylös? Vellon passiivisuuden ja ja siitä irti pyristelemisen välillä. Olen pyristellyt tietoisemmin ja tarkemmin kuin aikoihin, se on myönnettävä. Olen käynyt taidenäyttelyissä ja löytänyt uudelleen leikkimisen riemun: sankariantropologi on ihastuttavan kinesteettinen ja inspiroiva, enkä ole koskaan tavannut ketään suorempaa ja rehellisempää. Oudoksutan itseäni tekemällä asioita, joiden pariin en ole luullut palaavani. Ensisilmukat aiheuttavat päänvaivaa ja turhautumista, mutta kädet löytävät yllättävän nopeasti rytmin ja liikkeen, joka on ollut viimeksi läsnä joskus lapsena. Puikot tervehtivät minua ilkurisesti, ja tällä kertaa voin tehdä tämän kaiken juuri niin kuin itse haluan.

Luistimet puristavat jalkojani kipeästi, mutta pian niiden ärähdykset hiljenevät. Punahilkka punaposki jääkenttien kuningatar, ennen luokan huonoin luistimilla. Perjantaina käyn ystäväni kanssa kylpemässä Yrjönkadulla. Joka paikassa tissejä ja tussuja, minunkin. Tämä on ollut minulle monen vuoden ajan sula mahdottomuus. Höyrysaunassa höyrytämme ulos häpeää ja kuollutta ihosolukkoa. Allas on liian täynnä pitkille, sulaville vedoille, mutta olkoon - minä olen nyt tässä ja minä kykenen tähän, eikä millään muulla ole väliä.

Joskus tavallisten asioiden toimimattomuus ja hoitamattomuus rassaavat: laskut myöhästelevät, hiukset rasvoittuvat ja opintoviikot odotuttavat itseään. Lauantai on niin ahdistava ja klaustrofobinen, että on kysyttävä itseltään, oppiiko ikinä pääsemään tästä lian ja paskan suosta ylös. Missä vaiheessa aloin pelätä yksinoloa? Silloinko, kun rintakehää ympäröi näkymätön koura ja ruumiinjäsenet alkoivat puutua ja pistellä? Enkä minä enää pelkää, minä vain ahdistun. Olen piiloillut kauan selkien takana, jotka ovat olleet leveämpiä kuin omani. Yritän piiloutua työskentelyltä ja taiteen tekemiseltä ja kehon liikuttamiselta. Olen kaivannut turvallisuutta niin epätoivoisesti, että olen jättänyt tekemättä monia sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Emmin yhä kirjoittamista ja tilan ottamista. En ole jaksanut olla kiinnostunut oikein mistään. Terät ja piikit ovat kaikonneet johonkin, mutta ne yrittävät taas puskea esiin ihoni alta.

maanantai 3. joulukuuta 2007

New Movements in Fashion


















Vaikka Kiasman pohjoismaisen nykytaiteen näyttely Carnegie Art Award (26.10. - 6.1.) ei tarjoaisikaan suurta elämystä, kannattaa se käydä katsomassa ainakin Nathalie Djurbergin voittoisan New Movements in Fashion (2006) -savianimaation vuoksi. Djurbergin feministinen työ penetroituu konttaavan mallinaisen lihaan hilpeällä ja kepeällä voimalla Hans Bergin loistavan musiikin säestämänä.

Pieni maistiainen teoksesta löytyy täältä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Threads that are golden don't break easily


















Haluan leikkiä enkä käydä lyijynraskaaksi.

(Sally Mann: Three Graces)