DTM:n punahehkuinen valaistus loi sopivan synnillistä tunnelmaa eilisessä Vinokinon keskustelutilaisuudessa, jossa Pornoakatemian tutkijat rupattelivat lesbopornosta ja provosoivat yleisön käymään keskustelua, joka ei liittynyt mitenkään aiheeseen. Tilaisuuden avasi saksalaisen Manuela Kayn lesbopornofilkka Airport (1994), joka oli lesboilta lesboille suunnatun pornon pioneeriteoksia. Olimme herättäneet ystäväni kanssa runsaasti pahennusta lähipiireissämme osallistumalla moisiin seksikekkereihin ja katsoimmekin parhaaksi ottaa pari rohkaisuryyppyä ennen kuin antautuisimme kollektiiviselle pornon katselulle. Mieliämme varjostivat ajatukset 1970-luvun hikisistä pornoteattereista, joissa vierustoverin käsi saattaisi löytyä sopimattomista paikoista heti, kun silmä välttäisi. Päätimme kuitenkin uhrautua jalosti tieteen alttarilla ja astuimme sisään.
Puolituntinen Airport jätti jälkeensä mielikuvia vessoihin viehtyneistä lentoemännistä, S/M-nahkalesboista ja omituisista vaateviritelmistä. Elokuva oli tehty puolittain kieli poskessa eikä se herättänyt ainakaan minussa juurikaan kiihottuneisuutta: pikemminkin oli kiinnostavaa katsoa naiselta naiselle tehtyä pornoa, jonka naiskuvat olivat hyvin erilaisia kuin mainstream-heteropornon. Toki elokuvassa kierrätettiin tyypillisiä pornokliseitä anaalidildoista ryhmäseksiin ja purukumin jauhamiseen (!), eikä se sinänsä poikennut pornon klassisista konventioista. (Olen ilmeisesti jäänyt jostakin paitsi, koska en ole aikaisemmin tiennyt, että saksalaisten pornoelokuvien karva-Horstilla on taipumus mässyttää purkkaa aktin aikana.) Kirjoitin joskus aikaisemmin omasta suhteestani pornoon enkä ole sittemmin tullut hullua hurskaammaksi aiheen suhteen. Miksi lesbopornon on oltava poliittista? Voiko se tähdätä silkkaan nautintoon? Onko mainstream-pornosta poikkeaminen väistämättä poliittista? Manuela Kay ei käsittääkseni pyrkinyt tekemään poliittista pornoa, mutta silti lesbopornon katsominen on kuin tekisi päivän hyvän työn, niin kuin Jatulintarhan Jenny Kangasvuo totesi puheenvuorossaan.
Oli erinomaisen kiinnostavaa tutustua akateemiseen pornotutkimukseen ja -diskurssiin, vaikka Antu Soraisen johtama keskustelu jäikin hieman lyhykäiseksi ja suppeaksi. Paikalla olivat lesbotutkija Tuula Juvonen, pornotutkija Susanna Paasonen ja jo mainitsemani Kangasvuo. Erityisen harmillista oli, että yleisökeskustelulle jäi hyvin vähän aikaa ja senkin valtasivat pääosaksi äänekkäät häiriköt. Pohdimme ystäväni kanssa sitä, miksi joka paikassa on oltava taho, joka kysyy, miksi nuoret tytöt "kääntyvät" tai "joutuvat" lesboiksi. Tämänkin kysymyksen esittäjä oli saapunut paikalle ensimmäisten joukossa reilusti etuajassa ilmeisesti tirkistelemään lesbopornoa ja paheksumaan erilaisia seksuaalisuuksia. Voi hyvää päivää, sanon minä. Kun odottelimme ystäväni kanssa ratikkaa pakkasesta paukkuvalla kadulla, totesimme keskustelutilaisuuden olleen jopa jollakin tapaa terapeuttinen. Tutkijat käsittelivät pornoa monipuolisesti ja kriittisesti, mutta eivät sillä tavoin, että se olisi väistämättä jotakin likaista ja pahaa. Oli vapauttavaa seurata keskustelua, jossa porno oli suorasukaisesti esillä ilman mystistä kielletyn huntua.
Lopuksi vielä Vinokino-mainos: kaikki lesbo- ja homoelokuvista kiinnostuneet, mars mars Ateneumiin ja Andorraan! Omassa ohjelmassani ovat ainakin Naiskooste ja edellisen polkkaukseni opettajateemaa jatkava Loving Annabelle.
Puolituntinen Airport jätti jälkeensä mielikuvia vessoihin viehtyneistä lentoemännistä, S/M-nahkalesboista ja omituisista vaateviritelmistä. Elokuva oli tehty puolittain kieli poskessa eikä se herättänyt ainakaan minussa juurikaan kiihottuneisuutta: pikemminkin oli kiinnostavaa katsoa naiselta naiselle tehtyä pornoa, jonka naiskuvat olivat hyvin erilaisia kuin mainstream-heteropornon. Toki elokuvassa kierrätettiin tyypillisiä pornokliseitä anaalidildoista ryhmäseksiin ja purukumin jauhamiseen (!), eikä se sinänsä poikennut pornon klassisista konventioista. (Olen ilmeisesti jäänyt jostakin paitsi, koska en ole aikaisemmin tiennyt, että saksalaisten pornoelokuvien karva-Horstilla on taipumus mässyttää purkkaa aktin aikana.) Kirjoitin joskus aikaisemmin omasta suhteestani pornoon enkä ole sittemmin tullut hullua hurskaammaksi aiheen suhteen. Miksi lesbopornon on oltava poliittista? Voiko se tähdätä silkkaan nautintoon? Onko mainstream-pornosta poikkeaminen väistämättä poliittista? Manuela Kay ei käsittääkseni pyrkinyt tekemään poliittista pornoa, mutta silti lesbopornon katsominen on kuin tekisi päivän hyvän työn, niin kuin Jatulintarhan Jenny Kangasvuo totesi puheenvuorossaan.
Oli erinomaisen kiinnostavaa tutustua akateemiseen pornotutkimukseen ja -diskurssiin, vaikka Antu Soraisen johtama keskustelu jäikin hieman lyhykäiseksi ja suppeaksi. Paikalla olivat lesbotutkija Tuula Juvonen, pornotutkija Susanna Paasonen ja jo mainitsemani Kangasvuo. Erityisen harmillista oli, että yleisökeskustelulle jäi hyvin vähän aikaa ja senkin valtasivat pääosaksi äänekkäät häiriköt. Pohdimme ystäväni kanssa sitä, miksi joka paikassa on oltava taho, joka kysyy, miksi nuoret tytöt "kääntyvät" tai "joutuvat" lesboiksi. Tämänkin kysymyksen esittäjä oli saapunut paikalle ensimmäisten joukossa reilusti etuajassa ilmeisesti tirkistelemään lesbopornoa ja paheksumaan erilaisia seksuaalisuuksia. Voi hyvää päivää, sanon minä. Kun odottelimme ystäväni kanssa ratikkaa pakkasesta paukkuvalla kadulla, totesimme keskustelutilaisuuden olleen jopa jollakin tapaa terapeuttinen. Tutkijat käsittelivät pornoa monipuolisesti ja kriittisesti, mutta eivät sillä tavoin, että se olisi väistämättä jotakin likaista ja pahaa. Oli vapauttavaa seurata keskustelua, jossa porno oli suorasukaisesti esillä ilman mystistä kielletyn huntua.
Lopuksi vielä Vinokino-mainos: kaikki lesbo- ja homoelokuvista kiinnostuneet, mars mars Ateneumiin ja Andorraan! Omassa ohjelmassani ovat ainakin Naiskooste ja edellisen polkkaukseni opettajateemaa jatkava Loving Annabelle.