tiistai 15. kesäkuuta 2010

Lainausmerkit

What she wants is what Ronette has: the power to give herself up, without reservation and without commentary. It's that languor, that leaning back. Voluptuous mindlessness. Everything Joanna herself does is surrounded by quotation marks.

Olen pohtinut viime aikoina, minkä vuoksi Margaret Atwoodin tekstit vetoavat minuun niin suuresti. Olen viitannut hänen teoksiinsa yhdessä, jos toisessakin kirjoituksessani. Aloitin juuri Wilderness Tips -novellikokoelman (1991), josta yllä oleva lainaus on leikattu. True Trash -novellin Joannassa kiteytyy atwoodilaisen naispäähenkilön olemus, joka vetää minua puoleensa hengästyttävästi, lähes väistämättä. Kuten Moral Disorderin (2006) Nell, The Handmaid's Talen (1985) Offred ja The Blind Assassinin (2000) Iris, novellin protagonisti on tarkkailija ja uneksija, alati ulkopuolinen ja varautunut. Ei liene yllätys, että nämä naishahmot ovat minulle itsereflektion välineitä. Heissä on jotakin tuttua ja vangitsevaa. He ovat kummallinen peili, josta omat kasvoni heijastuvat hivenen vääristyneinä, mutta sellaisina, kuin ne muistan.

True Trash on kertomus halusta, puberteetista ja ajasta ennen seksuaalista vallankumousta. Lainauksessa Joanna tarkastelee Ronettea, jossa ruumiillistuu kaikki se, mitä Joanna itse ei ole. Ronette on kutsuva ja aistillinen. Hänessä ei ole minkäänlaista itseironiaa, eikä hän naura romanttisten kertomusten juonille. Hänen ruumiinsa on koristeltu halvoilla merkeillä, kuten lävistetyillä korvanlehdillä ja vahvan hiuslakan tuoksulla. Suljetussa saaressa Ronette on koko yhteisön halun kohde. Hän ei katso katsojan lävitse, vaan hymyilee. Sovinnaisten perhetyttöjen joukossa juuri hän on se, joka astuu pian murtumassa olevien rajojen ylitse. Hänellä on salaista ja arkaaista tietoa maailmasta, mikä tekee hänestä myös tyttöjen keskuudessa erilaisen, suosikin. Joannalle halu on kyllä läsnä, mutta se pakenee. Halu on preerialla matkustavassa poikaystävässä, jonka kasvonpiirteet liukenevat tyynylle kuulakärkikynällä kirjoitetuista kirjeistä. Halu on Darcessa, joka haluaa Ronettea. Mutta se, mitä Joanna todella haluaa, on heittäytyminen. Silti Moral Disorderin Nellin tavoin seksuaalinen vallankumous on Joannalle jotakin vieraannuttavaa. Seksuaalisuus ei enää vaani rantapöheikössä nuoria tarjoilijatyttöjä synkeänä ja kiellettynä, eikä kukaan ole halusta sairas. Kesästä saarella tulee kansantaru, vanhanaikainen artefakti:

Sex has been domesticated, stripped of the promised mystery, added to the category of the merely expected. It's just what is done, mundane as hockey. (...) And what has become of Ronette, after all, left behind in the past, dappled by its chiaroscuro, stained and haloed by it, stuck with other people's adjectives? What is she doing, now that everyone else is following in her footsteps?

Atwood kuvaa teoksissaan paljon irrallisuuden kokemusta, sukupuolta, ruumiillisuutta ja konfliktia. Tuttu tematiikka on läsnä myös Wilderness Tipsin avaavassa novellissa. Luen sitä yöllä vuoteessa ja havahdun flunssan- ja väsymyksensekaisesta horteestani. Valpastun, karvani pörhistyvät. Atwoodin tekstien pistävä lumo on tutunomaisten naishahmojen lisäksi hänen kielessään, jonka nautinnollisuutta en edes yritä kuvailla. Suomenkieliset käännökset eivät nähdäkseni tee oikeutta hänen runolliselle, kirkkaalle ja aistilliselle kirjoitukselleen. Atwoodin teoksista, nälästä sekä feministisestä lukijasubjektista kiinnostuneille voin suositella lämpimästi Johanna Lahikaisen väitöskirjaa You Look Delicious — Food, Eating, and Hunger in Margaret Atwood's Novels (2007). Lahikaisen luenta on paitsi analyyttista ja tarkkaa, myös hyvää kirjallisuutta.

Päätän tekstini erääseen oivallukseen. Olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt luonnostella kirjallisesti tyttöyden kokemusta. Se on ollut paitsi vaivalloisten asioiden kirjaamista ylös, myös — ymmärrän nyt, keino maalata yhä uudelleen ja uudelleen oma muotokuvansa, ja sitten käydä sitä vastaan. Lainausmerkit eivät ole enää läsnä kaikessa, mitä teen.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

He took a drowish mistress



Olen päätynyt viime aikoina hätkähdyttävän upeille keikoille. Owen Pallett/Final Fantasy esiintyi viime viikolla Tavastialla viuluineen ja loop-masiinoineen ja voi, olin yhtä suurta rakkautta! Pallett on huikean lahjakas muusikko ja kaiken lisäksi skarpin oloinen tyyppi. This Lamb Sells Condos on raapaisu D&D-inspiroituneelta levyltä He Poos Clouds (2006).