sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Vanilla jihad















Olen lueksinut viime päivinä naistutkimuksen ainejärjestö Vastakarvan sähköpostilistalla käytävää keskustelua ns. mustapinkistä blokista, joka osallistui lauantaiselle Pride-marssille. En ollut itse marssimassa, joten tietoni marssin tapahtumista rajoittuvat lähinnä uutisiin. Tänä vuonna blokki kehotti joka tapauksessa ottamaan marssille polttopullot mukaan, ja sen iskulauseita olivat viha, kuolema (heterokulttuurille) ja trans-gressio. Polttopullojen sijaan blokkilaiset räjäyttelivät kuitenkin valoraketteja, eikä SETA:n pelkäämiä väkivallantekoja tapahtunut. Listakeskustelussa mustapinkki diskurssi on tulkittu ironiseksi vihapuheeksi, ja sillä lienee yhteyksiä myös Vastakarvan Facebook-ryhmässä käytyyn keskusteluun queer-politiikasta. Vastakarvan järjestämä baarikierros, jossa oli tarkoitus sonnustautua tekopartoihin ja huulipunaan, herätti keskustelijoissa kuohuntaa liittyen heteromatriisin järkyttämiseen, transgender-butchien kokeman paskan kunnioittamiseen (tai kunnioittamatta jättämiseen) ja vaniljaheteroihin.

Naistutkimuksen opinnoistani huolimatta olen ollut auvoisan tietämätön keskustelusta, jota ainejärjestössä käydään. Keskustelu herättää minussa kuitenkin kysymyksiä identiteeteistä ja identiteettipolitiikasta, siitä, mihin minä naistutkimuksen opiskelijana paikannun. Aloittaessani naistutkimuksen opinnot, tunsin viettäväni kuherruskuukautta: tässä on jotakin, jota minä olen etsinyt. Nykyään en ole enää aivan yhtä varma siitä, mitä ajattelen. Minua pohdituttaa tutkimuksen tekemisen poliittisuus ja se, millaista naistutkimusta Suomessa ylipäätään tehdään. Vaikuttaa siltä, että tutkimuksella on yllättävän paljon yhteyksiä yhdysvaltalaiseen, kulttuurikriittiseen cultural studies -perinteeseen, jota edustavat esimerkiksi bell hooks ja Laura Kipnis. Voidaan siis puhua kriittisestä kulttuurintutkimuksesta, jolla on jokin poliittinen agenda, usein feministinen, uusvasemmistolainen ja kulttuuristen marginaaliryhmien voimauttamiseen pyrkivä. Kriittisen kulttuurintutkimuksen keskiössä vaikuttavat olevan juuri identiteetit, joiden luonne ei ole essentiaalinen vaan pikemminkin alati muuttuva, konstruoitu. Mielestäni on kuitenkin perusteltua kysyä, korvataanko esimerkiksi "rotu" postkolonialistisessa, kriittisessä diskurssissa "identiteetin" ja "kulttuurin" kaltaisilla käsitteillä, joissa on ehkä sittenkin jonkinlainen essentia. Mulla on nyt tää mun kulttuurinen identiteetti ja sulla on sun. Luin syksyllä erään cultural studies -paradigmaan liittyvän tekstin, jossa Kathryn Woodward tarkastelee identiteettejä historiallisesti spesifeinä, rakennettuina konstruktioina, jotka tuotetaan eron (difference) ja toiseuden (Other) kautta: minä olen jotakin, jota tuo toinen ei ole. Hän esittää, että on olemassa jokin identiteettikriisi, joka on läsnä paitsi globaalilla, myös paikallisella ja henkilökohtaisella tasolla. Mielestäni Woodwardin artikkelissa tiivistyy ongelma, joka piinaa akateemista identiteettipuhetta: missä on empiirinen todistusaineisto?

Queer-teorian tuntemukseni on varsin kehno, mutta sen parissa korostetaan joka tapauksessa identiteettien keinotekoista ja rakennettua luonnetta. Vastakarvan keskusteluja seuratessani en voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, että myös queer on normatiivinen identiteetti, tai ainakin siitä luodaan sellaista. Sekä parta & puna -keskustelussa että mustapinkin blokin manifestissa puhutaan halusta, vaaditaan sitä. On kuitenkin selvää, että kaikkien halut eivät ole yhtä hyviä, ja siitäkin voidaan taistella, kuka on eniten queer. Queer ei ole ainakaan lähetyssaarnaaja-asentoa haluava "vaniljahetero", jonka viikonloppuharrastuksiin eivät kuulu fisting by the pool tai muut marginaaliset seksuaalikäytännöt. Onkin syytä kysyä, kenen halusta on kyse ja millainen halu on tarpeeksi hyvä ollakseen queer. Onko heteroilla halua laisinkaan? Muistelen erästä naistutkimuksen kurssin pienryhmää, jolla usea kurssilainen julistautui joksikin seksuaaliksi. Minä ja muutama muu pysyimme vaiti, ja tilanne tuntui vähintäänkin painostavalta. Kyse voi toki olla omasta virheellisestä tulkinnastani, mutta vaikenijat tulkittiin todennäköisesti tylsiksi vaniljahetskuiksi. Omalla kohdallani tulkintaan riittänee myös feminiininen pukeutuminen ja se, että seurustelen miehen kanssa. Tulvan päätoimittajaa Anne Moilasta kutsuttiin naistutkimuksen laitoksella rusinat pullasta -feministiksi, koska hän pukeutui väärällä tavalla ja käytti huulipunaa.

Se, mitä olen yrittänyt rönsyilevässä kirjoituksessani sanoa on se, että minua ahdistaa ajatus siitä, että olisi omaksuttava jokin identiteettikategoria. Legitiimiin identiteettiin kuuluvat vähintäänkin quuer jihad ja tietynlaiset poliittiset ja seksuaaliset mieltymykset. En identifioi itseäni biseksuaaliksi, vaikka pidän sekä naisia että miehiä viehättävinä. En pidä siitä, että minun tulisi julistautua minkäänlaiseksi identiteetiksi, ellen itse niin halua. Olen tutustunut naistutkimuksen laitoksella monenlaiseen kriittiseen keskusteluun, mutta silti minua huolestuttaa se, että tutkimuksen tekemisen taustalla pitäisi olla jokin poliittinen agenda. En jaksa enää uskoa siihenkään, että riittää, kun avaa oman positionsa ja kertoo eksplisiittisesti, missä seisoo. Ollaanko tällaisessa tutkimuksen teossa todella avoimia oman poliittisen agendan vastaisille äänille? Kuvataanko tällöin todella tutkimuskohdetta vai lähinnä omia prosesseja, mitä ne ikinä ovatkaan?


(valokuva: unkultur)

21 kommenttia:

Junakohtaus kirjoitti...

Tämä postaus vaikuttaa itse asiassa varsin käsikirjanmukaiselta antifeminismiltä:D

Siren kirjoitti...

Kerro toki lisää, pastori Junakohtaus!

Itse en pidä tekstiäni antifeministisenä, päinvastoin. Mutta se ei varmaan tullutkaan yllätyksenä.

Junakohtaus kirjoitti...

Lähinnä mä ajattelin, että yleensä ton kuuloista kritiikkiä heittää Ihmissusi-Laasanen. Ei siinä juuri muuta ollut eli tämä ei ollut ihan kauhean painava ja vakava lausunto:)

Timo kirjoitti...

Kritiikki on yleistä ja normaalia, mutta kyse onkin siitä, kuka heittää sitä seksikkäimmin. 8)

Siren kirjoitti...

Junakohtaus: Olen järkyttynyt, että minua verrataan omassa blogissani Laasaseen! Ansaitsisit saada korvillesi. :D

Olen kuitenkin sitä mieltä, että luet minua aika pintapuolisesti, jos olet todella tuota mieltä. Kaivaudu siis syvemmälle, beibi!

No mutta Timo!!! :D

Pinkki Baretti kirjoitti...

Joo kato sen siitä saa Sitsku, kun vaihtaa bloginsa värimaailman tuollaiseen marjapuuroon: miehet alkaa heti käyttäytyä seksistisesti ja esineellistämään. :D

Mutta tosissaan, tuosta ulkoasusta: mulla alkoi välittämästi kuola valua ;).

Ollaan molemmat häpeäksi sukupuolellemme ja sen asialle, eiks jeh? *bitch slap*

menninkäinen kirjoitti...

Hei,
en oikein ymmärtänyt tuota henrylaasas-kommenttia, minusta tämä oli yksi hyvä näkökulma tähän pinkkimustablokki -keskusteluun ja muutenkin keskusteluun queer-politiikasta. Tulkitsin yhdeksi tekstisi kysymykseksi sen, pitääkö olla jonkunlainen, esim. tietyn näköinen, tietynlaisessa parisuhteessa, identifioitua tietyllä tavalla, että voisi olla kriittinen vallitsevia valtasuhteita ja normeja kohtaan. Joskus tuntuu siltä, että queer-ajattelua tulkitaan tällä tavalla. On selvää, että esimerkiksi normatiivisisten sukupuolikäytäntöjen ja -diskurssien ollessa vallalla esimerkiksi sukupuoleltaan "vääränlaiset" kärsivät enemmän kuin normeihin sopivat. Tietynlainen elämäntapa (esim. monogaaminen heteroparisuhde) sinänsä ei kuitenkaan tee kenestäkään normatiivista, vaikka normiin sopivan tekisikin. Itse ajattelen normatiivisuuden tietyn elämäntavan jalustalle nostamisena ja toisenlaisten elämäntapojen patologisoimisena tms. Tällaista ajattelua voi harjoittaa monesta positiosta. Uskon myös, että normatiivisen ajattelun purkamiseen voi osallistua, vaikka oma elämäntapa ei olisikaan kovin vaihtoehtoinen tai marginaalinen.

Tuota (nais)tutkimuksen tekemiseen liittyvää kommenttiasi en oikein ymmärtänyt. Mielestäni tutkimuksen tehtävänä on nimenomaan terävyys ja kriittisyys ja vallitsevien normien näkyväksi tekeminen. Tutkimusta voi mielestäni hyvinkin tehdä esimerkiksi "omasta" ulkopuolisuuden kokemuksesta ja lähtökohdasta käsin.

Foxy kirjoitti...

... ja eikö kaikki tutkimus ole poliittista?

Siren kirjoitti...

Pinksuli, itsekin rynnistit heti piehtaroimaan marjapuurossani!!! Mutta joo, häpäistään itsemme ja toisemme ja sukupuolen asia. <3 *bitch slap*

Menninkäinen ja Foxi: vastaan teille myöhemmin tänään, koska nyt olen kiiruksessa.

Siren kirjoitti...

Menninkäinen: Oivallinen kommentti siitä identiteetti- ja seksuaalipolitiikasta, jota itsekin tapailin sanoiksi.

Mielestäni tutkimuksen tehtävänä on nimenomaan terävyys ja kriittisyys ja vallitsevien normien näkyväksi tekeminen. Tutkimusta voi mielestäni hyvinkin tehdä esimerkiksi "omasta" ulkopuolisuuden kokemuksesta ja lähtökohdasta käsin.

Niin, tutkimusta tehdään myös noista lähtökohdista käsin, mutta se ei riitä mielestäni hyvän tutkimuksen tekemiseksi. Kritisoinkin kirjoituksessani sitä, mikäli poliittisen agendan ajaminen käy tutkimuksen tekemisen edelle; mikäli poliittiselle agendalle arkaluontoiset seikat eivät pääsekään tutkimuksessa esiin. Tutkimuksen ei tulisi olla silkkaa akateemista aktivismia tai politiikkaa, vaan myös sellaisen tiedon tuottamista, joka ei ole värittynyt silkoilla tutkijan poliittisilla mielipiteillä.

Entä, jos tutkimuksen kohde ei esimerkiksi kaipaakaan "voimauttamista"? Entä, jos tutkimuksen tulokset onkin päätetty jo etukäteen? Esimerkiksi tietyssä feministisessä, pornoa kritisoivassa diskurssissa (MacKinnon, Dworkin ja kumppanit) porno loukkaa naisten kansalais- ja ihmisoikeuksia. Entä ne naiset, jotka nauttivat pornosta tai haluavat tehdä sitä? Voiko näiden naisten nautinto olla tällaisessa diskurssissa mitään muuta kuin patologista?

Ajattelen erästä Pornoakatemiassa esitelmöinyttä väitöskirjatutkijaa, joka ei tiennyt eikä ollut edes kiinnostunut tutkimuksen kohteidensa omista ajatuksista ja intentioista, ei kyseisen kulttuurituotteen kuluttajista tai tuottajista. Ja hän siis esitti asian suoraan näin! Silti hän puhui videolla esiintyneiden naisten "voimautumisesta" ja stereotypioilla "leikittelystä". Esimerkiksi tämä on sitä, johon viittasin kirjoittaessani tutkimuksesta, jossa tutkija tutkii lähinnä omia sisäisiä prosessejaan.

Loppukaneettina vielä kommentti Foxille: vaikka tutkimuksen tekeminen onkin aina poliittista, sillä ei voida mielestäni oikeuttaa kaikkea tutkimuksen tekemistä. On myös määriteltävä, mitä "poliittisuudella" tarkoitetaan. Jos akatemiassa tehdään ainoastaan "politiikkaa" omista "lähtökohdista" käsin, tuloksia ei kai voida kutsua "tieteeksi". Poliittisen agendan ajaminen ei siis tulisi mielestäni olla tutkimuksen tekemisen ensisijainen kohde.

menninkäinen kirjoitti...

Hei Siren,
hyviä pointteja tutkimuksen teon ja aktivismin/politiikan suhteista. Luulisin, että kysymys on nuorallatanssista, jota (hyvä :) tutkija joutuu tekemään. Itse en ole kokenut nais-/queer -tutkimusta mitenkään erityisen ongelmalliseksi tässä suhteessa. Tähän asti olen kiinnittänyt enemmän huomiota "neutraalin" tieteen poliittisuuteen, esim. kiristelin hampaitani kuunnellessani eräänkin tutkijan "abstraktia" teoriaa perheestä, joka häneen mukaansa olisi pelkistettävissä määritelmään "äidin, isän ja lapsen suhteiden järjestelyt".

Jokaisessa tutkimuksessa, kai varsinkin empiirisessä, on vaarana käyttää aineistoa tutkijan omiin tarkoituksiin, vääntää aineisto sanomaan, mitä tutkija haluaa. Näin voi käydä yhtä hyvin silloin, kun lähtökohta on ilmaistu selkeästi poliittiseksi tai silloin kun näin ei ole. Luen omassa työssäni erään "neutraalin" tieteen "neutraaleja" tutkimustuloksia aika paljon, ja niistä voisi tehdä hyvin samanlaisia päätelmiä kuin mitä tuossa omassa esimerkissäsi kuvasit. Ei niissä tutkittavien intentiot ja kokemukset pääse juurikaan esiin, varsinkaan, jos on kysymys vähänkään marginaalisemmasta elämäntavasta/ryhmästä.

Kaikessa tutkimuksessa tutkittavien intentioita ei kuitenkaan mielestäni edes tarvitse ottaa huomioon, esimerkiksi laajempia yhteiskunnallisia diskursseja tutkittaessa. Ajattelen, että kysymys on silloin siitä, mitä tutkittavat "tulevat tuottaneeksi" puheessaan tai käytännöissään. Tällöin analyysin kohde ei ole se, mitä kyseinen henkilö intentionaalisesti pyrkii tekemään, vaan se, minkälaisia laajempia puhetapoja tai käytäntöjä hän puheessaan tai toiminnassaan näyttää kierrättävän. (Teki hän sen sitten intentionaalisesti tai ei.) Samasta toiminnasta tai puheesta voikin varmasti tehdä erilaisista teoreettisista (ja poliittisista) lähtökohdista hyvin erilaisia tulkintoja.
Toisaalta porno ja prostituutio on mielestäni hyvinkin sellainen aihepiiri, joka tuo esiin sen, että tämän tasoinen analyysi ei välttämättä riitä. Pitäisi tutkia myös pornoa tai prostituutiota tekevien kokemuksia. Toisaalta myös niitä tutkitaan joistakin poliittisista lähtökohdista käsin ja myös tutkittavilla on olemassa tietyt rajalliset kulttuuriset resurssit, joilla omia kokemuksia on mahdollista kuvata.

Eufemia kirjoitti...

Lyhyesti, tutkijan tulisi koettaa karttaa tendenssitutkimusta. Edes koettaa.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Menninkäinen

"kiristelin hampaitani kuunnellessani eräänkin tutkijan "abstraktia" teoriaa perheestä, joka häneen mukaansa olisi pelkistettävissä määritelmään "äidin, isän ja lapsen suhteiden järjestelyt"."

Et mainitse tutkijan alaa. Oletan, että määritelmän pätevyys riippuu kehyksestä, jossa toimitaan. On monia aloja ja tutkimusasetelmia, joista käsin on täysin mahdollista ja jopa tarpeellista pysyä esimerkiksi vallitsevan lainsäädännön tasolla. Tällöin ei ole osuvaa arvostella tutkimusta sinänsä esimerkiksi normatiivisen perhekäsityksen kritiikistä käsin. Kritiikki on syytä suunnata kyseisen tutkijan tutkiman maailman, ei tutkimuksen itsensä muuttamiseksi.

"Jokaisessa tutkimuksessa, kai varsinkin empiirisessä on vaarana käyttää aineistoa tutkijan omiin tarkoituksiin, vääntää aineisto sanomaan, mitä tutkija haluaa."

Minulle jää epäselväksi mitä "empiirisellä" tutkimuksella tässä tarkoitetaan. Sellaista tutkimustako, jossa tutkija itse kerää suhteellisesti ottaen alkuperäistä aineistoa? En ole aivan varma onko sellainen tutkimus helpommin väärinkäytettävissä kuin kirjallisista aineistoista koostuva tutkimus. Vielä vähemmän olen varma, onko empiirisen ja ei-empiirisen välille käsitettävissä mielekästä jaottelua, joka perustuu vain tiettyihin kirjan tai muun tekstiä kantavan materiaaliobjektin kaltaisiin artefakteihin. Täytyy olla filosofi, jotta tekstiä voi lukea sen omassa tilassa. Ihmistieteilijä katsoo tekstin käyttäjää, mikä kai kertoo jo itsessään jotakin empirian vaatimuksesta.

Siren kirjoitti...

Eufemia, mitä on tendenssitutkimus?

Eufemia kirjoitti...

Sana ei selvästikään ole niin ymmärrettävä kuin luulin. Isoisäni kirjoitti helluntailaisia tendenssiromaaneja. Niillä oli tarkoitus käännyttää nuoria ihmisiä uskoon; taide oli tämän tarkoitusperän rinnalla toisarvoista. Vastaavasti tendenssitutkimus on sellaista, jossa tutkimus on toissijaista verrattuna poliittiseen pyrkimykseen, joka sanelee tutkimuksen lopputuloksen.

Juuri nyt en kykene löytämään sitä jossain suomalaisessa päivälehdessä (Aamulehti, Kaleva tms.) viimeisen vuoden aikana ollutta haastattelua, jossa joku miespuolinen, yliopiston virassa oleva naistutkija totesi naistutkimuksen olevan siinä suhteessa erikoislaatuista tiedettä, että tulokset tiedetään etukäteen. En ole kuullut kenenkään toisen naistutkijan älähtäneen, mikä on ikävää.

Eufemia kirjoitti...

No nyt löysin.

Turun sanomien mukaan Suomen miestutkimuksen seuran puheenjohtaja Anders Ahlbäck (taitaa olla vain tutkija, muistin virka-asian väärin) puhui siitä, että miestutkimusta tulisi tehdä naistutkimuksen keinoin, ja kiteytti sitten näin: "Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään." Tuossa "teoreettinen" on kai pakko lukea "poliittiseksi".

Eufemia kirjoitti...

Onnistuisikohan linkki?

Siren kirjoitti...

Eufemia, uumoilin kyllä sanan tarkoittavan jotakin tuollaista, mutta se oli minulle aivan uusi määritelmä. Pohdin, liittyykö se esimerkiksi johonkin tiettyyn keskusteluun.

Kiitos linkistä. Pöyristyttävää!

Menninkäinen, kirjoitukseni taustaoletuksena oli kaikenlaisen tieteen tekemisen poliittisuus - myös "neutraalin" - mutta halusin kirjoittaa nimenomaan poliittisesti eksplisiittisen tutkimuksen teon ongelmista.

Olen samaa mieltä siitä, että on tutkittava muutakin, kuin silkkoja tutkittavien intentioita. Suhtaudun kuitenkin erittäin kriittisesti Pornoakatemia-esimerkkini valottamaan tutkimuksen tekemiseen, jossa ei tiedetä eikä olla edes kiinnostuneita muusta kuin "tekstistä".

Neonomide kirjoitti...

"Kiitos linkistä. Pöyristyttävää!

Keskustelu muuten jatkui NT-listalla:

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=826755#p826755


Toivottavasti Anders ei tuosta hirveästi loukkaannu. ;-)

Minusta koko kriittisen miestutkimuksen eetos on sikäli ongelmallinen, että marginaalisen oppialan, jolla on niin epäilyttävä nimikin, oletetaan tekevän erityisen "objektiivista" tutkimusta samalla kun vältettäisiin tuottamasta jotenkin epämiellyttävää kuvaa miehistä.

Soilevuo-Gronnerod vastusti "mieskriittisyyttä" jo väikkärissään mikä oli minusta hyvä asia, koska siten "kriittisyys" näyttäytyi käytäntönäkin hieman monipuolisemmasta näkökulmasta kuin silkkana (lihansyöjähetero)maskuliinisuudelle naureskeluna akateemisen jargonin takaa.

Onhan miehiä toki vaikeaa tutkia kriittisesti, ainakin ilman feministisen teorian interventiota. Aika vähän suomalaisessa maskuliinisuudessa silti minun mielestäni purkamista näyttää olevan kulttuurisessa mielessä - vaikka tämä naistutkimuksen opiskelijalta aika kauhistuttava väite onkin.

Lähinnä suomalaiset miehet ovat mestarillisia puhumaan jostain muusta kuin sukupuolestaan, ja siihen ehkä tulisi keskittyä eräänlaisena metarakenteena. Itse en ainakaan keksi paljoa tutkittavaa "perinteisessä" mielessä miehiin liittyen tällä hetkellä.


PS: Puffataan nyt vielä räävittömästi naistutkimuksen valtakunnallista kesäleiriä Kontiolahdella (29-31.8) varmuuden vuoksi, etten olisi huono ainejärjestösihteeri (Subjektista terkkuja kaikille!) ;-) :

http://www.joensuu.fi/naistutkimus/kesaleiri.html

Neonomide kirjoitti...

Kommentoinpa tota pääaihettakin, ettei homma ihan derailaannu.

Tulkitsin yhdeksi tekstisi kysymykseksi sen, pitääkö olla jonkunlainen, esim. tietyn näköinen, tietynlaisessa parisuhteessa, identifioitua tietyllä tavalla, että voisi olla kriittinen vallitsevia valtasuhteita ja normeja kohtaan. Joskus tuntuu siltä, että queer-ajattelua tulkitaan tällä tavalla.

Niin, että pitäisi elää siten kuten "saarnaa". Tai sitten pitäisi ainakin olla kokeillut jotain muuta, ja näyttää peukkua että "hyvin rulasi mulla".

Tai queer tulkitaan jopa siten että "sukupuoli/seksuaalisuus on valintaa vain", eli jonkinlaisena vapaan valinnan osoittamisen normatiivisuutena, "valintavapauden pakkona". Vapaus kokea oma sukupuoli-identiteetti normatiivisena siis näyttäisi vastustavan queeria ja tässä mielessä queeria voi pitää jopa "homonormatiivisena", mikä on miesasiakekkuloijien uusi muoti-ilmaisu. Tosiasiassahan he tarkoittavat tuolla, että heidän maskuliinisuuttaan uhataan jollain mielikuvalla kimppuun syöksyvästä siilitukkalesbomammasta, joka pukee heille väkisin hameen päälle ja "sit muut pojat nauraa, BÄÄÄ-Ä-ÄÄ!!!". Anteeksi.

No, ehkä olen keräillyt liikaa aineistoa biologisoivien skientistien jorinoista keskustelupalstoilta, mutta jotenkin radikaalina "tosiasiaväitteenä" queer-paradigmaa tunnutaan tulkitsevan, vaikka miten saarnaisi normeista ("onko ne jotain syötävää?") ja totunnaisista toistoteoista ja niiden luonnollistumisesta arkisissa käytännöissä.

Kaverini täytyi asua Glasgowssa vuosi ennen kuin hän tajusi, ettei hameen pitäminen ehkä sittenkään ole keeneistä kiinni.

On selvää, että esimerkiksi normatiivisisten sukupuolikäytäntöjen ja -diskurssien ollessa vallalla esimerkiksi sukupuoleltaan "vääränlaiset" kärsivät enemmän kuin normeihin sopivat. Tietynlainen elämäntapa (esim. monogaaminen heteroparisuhde) sinänsä ei kuitenkaan tee kenestäkään normatiivista, vaikka normiin sopivan tekisikin. Itse ajattelen normatiivisuuden tietyn elämäntavan jalustalle nostamisena ja toisenlaisten elämäntapojen patologisoimisena tms. Tällaista ajattelua voi harjoittaa monesta positiosta. Uskon myös, että normatiivisen ajattelun purkamiseen voi osallistua, vaikka oma elämäntapa ei olisikaan kovin vaihtoehtoinen tai marginaalinen.

Niin, normeja rikkovana voi varmaan toimia silloinkin, jos onnistuu "muistuttamaan" porukkaa heidän omasta normatiivisuudestaan herättelemällä heissä normeista poikkeamisen normaalisti tuottamia reaktioita. Eli ehkä ne reaktioit ja niihin liitetyt tulkinnat normatiivisuudesta ovat "se" juttu ja siten kyse olisi ihan vaan suvaitsevaisuudesta ja me-hengestä.

En tiedä miten tussiviiksien ja knallihattujen varassa Hesalainen transgressiivinen gender-blendaus nykyisin on, mutta meillä päin täällä Länsi-Siperiassa jo pinkki paita lukiopojalla tulkitaan pinkkipoika-palkinnon arvoiseksi – kuten omalla kohdallani. No, siihen luukkiin liittyi myös pinkit housut, pipo ja takki... ja sukat. ;-)

Joo ja kyllähän se silloin näytti haittaavan heteromaskuliinista kompetenssia, pakko myöntää. Miehinen paine normittua teki sittemmin tehtävänsä. *nyyh*

Anonymous kirjoitti...

Mitä tulee siihen, että naistutkimuksen piirissä tulokset tiedettäisiin etukäteen, täytyy muistaa, että naistutkimus ja queer-tutkimus ovat aika laajoja juttuja. Esim. Eve Sedgwick on kritisoinut tuosta asiasta Judith Butlerin queer-teoriaa ja kutsunut sitä paranoidiseksi. Kannattaa siis tutustua esim. Sedgwickin queer-teoriaan! Tulosten tietäminen etukäteen ei ole myöskään pelkästään naistutkimukseen liittyvä asia, vaan kaikki sellainen tutkimus joka pyrkii olemaan "strong theory" tulee tehneeksi tätä.

Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että sillä on väliä, minkälaisia seksuaalikäytäntöjä viljelee. Queer merkitsee minulle juuri uusien seksuaalikäytäntöjen ja uusien ruumiillisuuksien etsimistä ja kultivoimista. Ja se on niin, että uusia käytäntöjä ei välttämättä löydä heterokulttuurissa niin hyvin kuin homo- tai sm -kulttuurissa. Kannattaa lukea myös Michael Warneria!