keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Kaikki syleilyt ovat väliaikaisia

Että petyn vielä monta kertaa, petyn pettymästä päästyäni. Että kohtaan sylejä, joita kehoni hylkii seuraavana päivänä. Sylejä, jotka sanovat: tästä ei sanaakaan kenellekään. Että on opeteltava olemaan odottamatta mitään, kerta kaikkiaan. Että kaikki syleilyt ovat väliaikaisia. Että on oltava itse oma sylinsä.

Tämä kaikki, kun jäiset kasvoni alkavat sulaa metron lämpimässä virtsanhajussa.

7 kommenttia:

Pihlajatar kirjoitti...

Tänään nämä sanat osuivat minuun ja upposivat liian syvälle. Ei sanaakaan tästä. Niinpä.

On oltava itse oma sylinsä, mutta on osattava myös avata sylinsä uudestaan ja uudestaan niille, jotka sillä hetkellä sen arvoisilta vaikuttavat. Ehkä sylit aina jollain tavalla sittenkin ovat.

O. kirjoitti...

Tai voi ajatella että mitä ohimenevämpi, sitä enemmän pitää antautua ottamaan hetkestä kaikki se irti mitä voi saada. Väliaikaisuus voi olla myös hyve ja katoavaisuus helppo takaovi!

Mutta ei ne kaikki ole väliaikaisia. Sehän oisi kauheaa.

vzio kirjoitti...

tännekin osui. mutta sitä voi oppia olemaan pettymättä ja iloitsemaan ihan vaan siitä, että saa olla sylissä, jossa haluaa olla, vaikka just sen pienen hetken. ja jos osaa olla odottamatta, voi yhtäkkiä saada enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja se väliaikaisuus muuttuu pysyvyydeksi, vaikka ei ehkä ihan sellaiseksi, mitä ihmiset ovat tottuneet toivomaan.

t. salaa sylissä tyytyväisenä jo toista vuotta

Siren kirjoitti...

Pohdin, mitä kaikkea tarkoitin tällä kirjoituksella. Todennäköisesti keskenäänkin risteäviä asioita. Syleilen nyt monella tavoin tämänhetkistä elämäntilannettani; sen vapautta, jännittävyyttä ja niin edelleen. Toivotan tervetulleeksi satunnaiset sylit ja läheisyydet, väliaikaisuuden ja kaiken.

Sitten toisaalta tiedostan, kuinka herkästi alan kasata odotuksia ja toiveita jostakin. Kyseessä ei ole välttämättä mikään romantic love bullshit, vaan kaikenlaiset turhamaisuudet - en tiedä, miksi muuksikaan niitä voisi kutsua. Olisi vapauttavaa, jos kykenisi luopumaan ainakin valtaosin näistä odotuksista ja tosiaan iloitsemaan hyvistä hetkistä mutkattomasti.

Ajattelen myös kaikenlaisia ihmissuhdepelejä ja ihmislihatiskejä, joihin joutuu väistämättä törmäämään. Ja sitä, kuinka haluaisi olla lankeamatta näihin peleihin ja olla suora ja rehellinen. Ja että olisi tarpeeksi hyvä itsetunto kyetäkseen siihen.

Puhun tietysti nyt rakkaudessa pettyneen ihmisen suulla kaiken väliaikaisuudesta.

O. kirjoitti...

Romantic love bullshitistä sen verran - turhamaisuuksista joita kasaa:

Mitä ei-legitiimiä siinä muka on että niitä kasaa? Eikö ole kohtalaisen normaalia ihmiselle vaatia kunnioitusta ja toivoa, että on pitää kädessään voittajakortteja? Pidän ainoastaan luonnollisena, että tottakai, helvetti, jos laittaa johonkin pelimerkin odottaa jossain vaiheessa saavansa siitä takaisin enemmän (voiton.) Ei kai kukaan täysin pyyteettömästi tee halua tai muutakaan yhtään mitään ainakaan tarpeiden leikkikentällä? Miten niistä turhamaisuuksista voi luopua, tai miksi niistä voisikaan luopua, nehän ovat olennainen osa antamista ja sen jälkeen: saamista.

Keskeisempänä pitäisin: pettymysten kääntämistä voitoksi.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Ajatukset väliaikaisuudesta ja jatkuvuudesta tuntuvat kiertävän sitä kuuluisaa hetkessä elämistä kuin jokin kuumaa mitä vain. Samalla ne saattavat väheksyä sitä hyvää, sitä jälkeä, jonka halutessamme saamme kaikista toisista ihmisistä. Aivan kuin toiset ihmiset olisivat meille moraalinen opetus. Se saa erotiikan, romantiikan ja kaiken sellaisen kuulostamaan enemmän rakennusvirastolta kuin luovalta ajattelulta.

O:n muotoilua hyväntahtoisesti haastaen: katoavaisuus on etuovi.

***

En muuten ole varma, puhuvatko Sirenin ja O:n viimeisimmät viestit samasta turhamaisuudesta.

***

On minulla myös kirjoituksessa varsinaisesti kuvattuja kohtaamisia koskeva, periaatteellinen kanta. Kohtaamisista herää väistämättä kysymys siitä, miksei samaa asiaa voinut ilmaista etukäteen. Jos asian, johon aikoo ryhtyä toisen ihmisen kanssa ei toivoisi olevan vapaata riistaa, silloin on syytä asettaa kortit pöydälle etukäteen. Muuten ajattelupuolen taitaa hoitaa jokin muu kuin siihen erikoistunein elin. Ajatella saa millä tahtoo, mutta sitä pidä paikkailla luihuudella.

Siren kirjoitti...

Huuuh. Vastauksessani on kestänyt luvattoman kauan. Mutta here goes:

Kirjoitin tosiaan eri asiasta kuin O. Kirjoitin turhamaisuuksista, jotka määrittelevät itseä enemmän kuin olisi tarpeen. Imarteluista, joita janoaa merkityksettömiltä(kin) henkilöiltä enemmän, kuin olisi tarpeen. Kaikenlaiset siteet ja odotukset, kun niitä ei tarvitse ja ne tosiasiassa vain rajoittavat. Siitä toiveesta, että olisi jotakin ainutlaatuista, mutta vain toisten ihmisten kautta.

Tulta syöksevä, ymmärrän kyllä, miksi viittaat tässä rakennusvirastoihin. Tässä surullisessa ja vähän pettyneessä parahduksessani viittaan kuitenkin toiveeseen romanttisesta rakkaudesta, joka kuin ihmeen kaupalla olisi aina läsnä ja kestäisi kaiken. Että olisi joku ihminen, joka pysyisi vierellä (ja jonka vierellä itse haluaisi pysyä). En väheksy jälkiä, mistä puhut.