Kun vihdoin nukahdin uudelleen Vaihtuvan todellisuuden kerhon ensimmäisen kokouksen jälkeisenä yönä, palasin tähän perustilaan vain havaitakseni, että minulla oli ranteissa ja käsivarsissa paha ihottuma, aina kyynärpäihin saakka. Se näytti myrkylliseltä ja parantumattomalta, pelkäsin, että se tappaa minut. Mutta kuollut äitini kehotti minua katsomaan sitä tarkemmin. Silloin huomasin, että ihottuma olikin eräänlaista kirjoitusta. Jokainen näppylä oli kuin hieroglyfi, pieni kultainen kuva. Näin pelikaanin, näin kissan, näin Goethen pään.
Sudet tulevat ei ole minulle enää sama, kuin mitä se joskus oli. Jatkan kirjoittamista uudessa osoitteessa, uudessa pesässä. Vanha blogini on minulle rakas, mutta myös raskas. Jätän sairaskertomuksen (ja nuoren naisen kehityskertomuksen) taakseni ja yritän tehdä itselleni lystikkäämmän tilan, jossa jatkaa taiteellis-poliittista projektiani raikkaammin. Nappasin mukaan sekä uudempia tekstejäni että joitakin vanhempia kirjoituksia, jotka ovat minulle tavalla tai toisella merkityksellisiä. Vanha blogi jääköön elämään sudenpennunelämäänsä entiseen osoitteeseensa.
Toivotan tervetulleeksi pelikaanin, kissan ja Goethen pään.
(Leena Krohn: Vaihtuvan todellisuuden kerho)
2 kommenttia:
Jännä juttu! Pääsen lukemaan tätä blogia, mutten aiempaa - työpaikan esto-ohjelma blokkaa sen. :D No, hyvä näinkin.
Ei ole totta! Ehkä täällä ei sitten ole yhtä paljon raisuja tuhmurijuttuja kuin siellä?
Uusi kommentointiratkaisu tuntuu vähän oudolta. Ehkä palaan vielä tuttuun ja turvalliseen.
Lähetä kommentti