Nuorten naisten ja tyttöjen pahoinvointi lisääntyy kaiken aikaa. Masennus, bulimia, anoreksia ja muut itseinhon muodot eivät verso tyhjiöstä. Internetin, musiikkivideoiden ja viikkolehtien luista ja silikonista kootut kiiltokuvanaiset tarjoavat ahdistavan mahdotonta samastumismalliaan kasvaville tytöille. Ei ole yhtäkään syytä, miksi näiden kuvien pitää täyttää myös katuvarret. Kieltoa vastustavat vetoavat yleensä ilmaisunvapauteen, mutta tämä peruste ontuu, sillä emmehän me muutoinkaan salli julkisessa tilassa mitä vain.
Naisasialiitto Unionin ideologisestakin työstä vastaava pääsihteeri Elina Hatakka kirjoittaa Unionin jäsentiedotteessa seksistisestä katumainonnasta ja sen vahingollisista vaikutuksista nuoriin naisiin ja tyttöihin. Hän perää kirjoituksessaan tarkempaa rajanvetoa "sopivan" ja "ei-sopivan" välille ja väittää, että sopivaisuuden rajaa on hivutettu vuosien varrella manipulatiivisesti yhä "tötteröhuulisempaan, raukeasilmäisempään ja paljaampaan suuntaan". Hän kritisoi voimakkaasti tietynlaisen naisenruumiin näkyvyyttä katukuvassa ja esittää, että vastakkaisten näkemysten logiikka on seuraava: "kuva ei häiritse minua, ja sen vuoksi se ei häiritse muitakaan". Hän vie ajatuksensa yhä pidemmälle pohtien, voisiko kyse olla sittenkin siitä, että kuvat vetoavat kontrollilakien vastustajiin, jotka haluavat nauttia "ei-sopivasta" kuvastosta vastaisuudessakin.
Hatakan näkemykset ja perustelut ovat mielestäni monella tapaa ongelmallisia. Ensinnäkään hänen logiikkansa ei juurikaan eroa siitä, jota hän kritisoi, voidaanhan se kääntää seuraavasti: "kuva häiritsee minua, ja sen vuoksi sen pitäisi häiritä muitakin" tai "kuva häiritsee minua, ja sen vuoksi se pitäisi kieltää". Hatakka on toki ottanut oman närkästyksensä lisäksi mukaan perusteluihinsa myös epämääräisen nuorten naisten joukon, jota on suojeltava "sairastumiselta". Jää kuitenkin epäselväksi, mitkä kaikki kuvastot ovat kirjoittajan mukaan vahingollisia: olisiko kaikki alusvaatemainokset kiellettävä, "tarjoavathan" mallit niissä itseään "lähes alasti"? Vai onko pannaan tuomittava nimenomaan sellaiset alusvaatemainokset, joissa malli kutsuu katsojan kiimaiseen tyynysotaan ja himokkaaseen telmintään? Vahingoittaako nuoria naisia ja tyttöjä eksplisiittisen seksuaalisuuden esittäminen vai yhdenmukaiset kauneusihanteet? Onko Hatakka tullut ajatelleeksi, että kaikki, ehkäpä jopa suurin osa nuorista naisista, ei välttämättä pidä kuvia vahingollisina tai häiritsevinä; ehkäpä ne jopa miellyttävät heitä ja tuottavat heille nautintoa. Onko tämä luonnotonta ja sopimatonta? Lisäksi kuvia voidaan myös parodioida ja kyseenalaistaa, kuten esimerkiksi Tarja Tolonen on osoittanut koulua, sukupuolta ja ruumiillisuutta käsittelevässä tutkimuksessaan.
Minäkin näkisin mielelläni mediassa ja katukuvassa erilaisia ja toisistaan poikkeavia naisen- ja miehenruumiita, joiden ei tarvitsisi taipua yksiäänisiin normeihin. Kannatan myös lämpimästi keskustelua, kritiikkiä, polemiikkia ja debattia. Sensurointi on kuitenkin mielestäni tavattoman huonoa keskustelua ja on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että mediassa voidaan esittää myös kontroversiaalia materiaalia. On myös pidettävä mielessä, että Hatakkakin tuottaa kirjoituksessaan ruumiillisuusnormeja, joihin ei sovi esimerkiksi laihuus, isorintaisuus, eksplisiittinen seksuaalisuuden esittäminen ja turpeat huulet. Ystäväni esitti tärkeän huomion: olisiko syytä etsiä keinoja, joiden avulla "seksistisiä" kuvastoja voitaisiin pitää vähemmän haavoittavina? Tuon lisäksi esiin kysymyksen, jota voidaan pitää jopa tympeänä ja itsestäänselvänä: mitä Hatakka ajattelee mainoksista, joissa hikipisarat nuolevat nuoren miehen lihaksikasta ruumista, jonka keskipisteessä on alushousujen sisällä sykkivä penis?
Lopuksi vielä sananen anoreksiasta: vaikka esimerkiksi historioitsija Caroline Walker Bynum on huomauttanut, että 1900-lukulaisella anorexia nervosalla on epäilemättä myös "kulttuurinen" kontekstinsa, kyseessä on kuitenkin ilmiö, jolle on löydetty tutkimuksessa niin fysiologisia, geneettisiä, neurobiologisia kuin ravinnollisiakin selityksiä. Lisäksi Bynum toteaa, että on tärkeää kuunnella yksilön selityksiä omasta käyttäytymisestään: on syytä kysyä, onko yksilön oma kokemus väistämättä patologisoitavissa ja medikalisoitavissa. On myös kiehtovaa pohtia Rudolph M. Bellin tutkimusta Holy Anorexia (1985), jossa Bell väittää, että "anorexic response is timeless". Bell vertaa keskiaikaisten naispyhimysten paastoamista moderniin anorexia nervosaan ja väittää, että näiden kahden historiallisen ilmiön välillä on yhtäläisyyksiä. Hänen tutkimuksessaan on todella paljon kritisoitavaa, mutta väite siitä, että anoreksiassa ei olisikaan kyse täysin uudesta ilmiöstä, on joka tapauksessa kutkuttava.
(Kuva 1: kollaasi Emmanuelle Béartista H&M:n alusvaatekampanjassa
Kuva 2: Doven mainoskampanja)
7 kommenttia:
Lukiossa minulla oli ystävä, joka työskenteli mallina. Hän eteni urallaan ja pääsi ulkomaille. Ison mallitoimiston listoille pääseminen oli kovan työn takana. Ennen lähtöään hän laihdutti entisestään, mutta oli huolissaan mm. lantiostaan, joka oli mallitoimiston mukaan liian iso. Ystäväni ihmetteli, kuinka siitä voi saada enää pois. Jäljellä oli luut. En kuullut hänestä sittemmin, mutta myöhemmin sain tietää, että hänet oli tuotu tajuttomana takaisin. Reissusta paikalliseen sairaalaan tuli pitkä.
Tiedän, ettei ongelma kosketa Anttilan kuvastoja vaan kansainvälisiä muotilehtiä ja -taloja. Ongelma ei ole niinkään seksistinen eikä sitä pidä moralisoida. Ongelmassa on kuitenkin jotain eettistä, kun ”luista ja silikonista kootut (nuoret tytöt) tarjoavat ahdistavan mahdotonta samastumismallia (…).” Kyse on mallista, joka ei ole heidän vaan talouselämän (ja lääketeollisuuden) ilmaisuvapautta, vaikkakin he periaatteessa olisivat voineet sanoa mallille ei, kun sitä heiltä edellytettiin. Osin olen samaa mieltä siitä, että kysymys, miksi nämä kuvat voivat täyttää kadut, kun niihin liittyy usein samaa hölmöyttä kuin Animalian mainoksiin, jotka poistettiin katsojaa kuin katsojaa ahdistavina kaduilta, on paikallaan. Ne pysyvät, koska ne myyvät, ja katsojat nauttivat (toistosta). En pidä sensuroinnista, mutta ystäväsi esitti tärkeän huomion sellaisten ”keinojen etsimisestä, joiden avulla (...) kuvastoja voitaisiin pitää vähemmän haavoittavina”. Doven mainos on hyvä esimerkki ja näyttää seksistiseltä sekä luonnolliselta. Ihmiset ovat luonnostaan hoikkia/tukevia, iso/pienirintaisia. On jokaisen aikuisen ihmisen oma asia pumppaako itseensä silikonia, Gore-Tex-lankaa tai lasikuitupalloja saadakseen katsojaa miellyttävät turpeat rinnat ja huulet, mutta kun mukana on eläviä nuoria ihmisiä, hölmöjä kuten aikoinani minä, niin asia on toinen. Anoreksia on silloin vielä cool, mutta kun myöhemmin mukaan tulee masennus ja itku. Niitä kuvia katseleva ja nauttiva ei halua nähdä. (lähettäjä: minä)
Hyvä kirjoitus, kiitos siitä.
kahdeksankymmentäluvun puolivälissä syntyneenä ehdin juuri peruskoulun yläasteelle, kun syömishäiriöistä alettiin puhua isosti mediassa. tuntuu, että omassa sukupolvessani on poikkeuksellisen (?!) paljon anorektikkoja (ottaen huomioon, että parisataapäinen yläasteeni ei sisältänyt kuin yhden asennehopparin, mutta useita syömishäiriöisiä). Calista Flockhart ja Kate Moss ovat teini-ikäni varoittavia julkkisesimerkkejä, joiden kuvat ovat jääneet vahvasti mieleen.
silti jäi epäselväksi, mistä meitä oikein varoiteltiin. totta kai kaikki teini-ikäiset tytöt vihaavat kehoaan, mutta yhtä lailla syömisongelmia voivat aiheuttaa harrastukset (baletti!!!), musiikki-idolit, suosikkinäyttelijä (Keira Knightley :D) tai sirommalla luustolla varustettu sisar. malleistahan meillekin puhuttiin, eikä tuo kohu ole millään tavalla uutta, mutta nykyisin älykäs valistus keskittyykin tuomaan esille esimerkiksi kuvien retusoinnin -eli mallit eivät olekaan luonnossa yhtä kauniita ja mattapintaisia. balleriinat ja urheilijatytöt saavat edelleen laskea kaloreita sairaalloisesti ja kuunnella valmentajiltaan olevansa liian lihavia heräävien muotojensa takia.
kun olin viidentoista korvilla, eräs lääkäri esitti nuorten tyttöjen syömishäiriöiden johtuvan siitä, että aikuisuus pelottaa ja he haluavat pitää kehonsa edelleen 'lapsena'. varmaan ihan tottakin, mutta olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni nuorista naisista kokeekin sopivansa paremmin ikäisiinsä POIKIIN tai ylipäätään miehisenä nähtyyn maailmaan, ja haluaa pitää kehonsakin mahdollisimman androgyynina.
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista! Pyrin vastaamaan joskus viikonlopun aikana, jahka pääsen toimivan koneen ääreen.
Anonyymi: Pyrin oikeastaan kirjoittamaan sallituista ja kielletyistä kuvista mediassa; siitä, mikä koetaan sopivaksi ja mikä ei. Sinänsä mallimaailman kritiikki on tervetullut ja tärkeä näkökulma. En sen sijaan aivan ymmärrä, mitä tarkoitat, kun kirjoitat talouselämän ja lääketeollisuuden ilmaisuvapaudesta. Viittaatko nyt esimerkiksi plastiikkakirurgiaan ja kauneusteollisuuteen? Tarkoitatko, ettei mallin ruumis ole hänen omaa ilmaisunvapauttaan vai että nuorilla, mainoksia katsovilla naisilla ei ole "aitoa" ruumiillista (?) ilmaisuvapautta? Voisitko avata myös sitä, mitä tarkoitat, kun kirjoitat kadunvarsimainonnassa olevan samaa "hölmöyttä" kuin Animalian taannoisissa mainoksissa?
Tarkennan vielä hieman sitä, mitä ystäväni tarkoitti puhuessaan kuvastojen haavoittavuudesta. Hän ei oikeastaan viitannut erilaisen ruumiskuvaston käyttämiseen vaan siihen, millä tavoin "seksistisiä", "anorektisia" kuvastoja voitaisiin pitää vähemmän satuttavina ja pahennusta herättävinä.
Jek: Kiitos!
Pesutiikeri: Viittaamasi lääkärin näkemys on kai ollut varsin tyypillinen esimerkiksi psykoanalyyttisessä anoreksiadiskurssissa, jossa anorektinen käyttäytyminen on tulkittu nimenomaan pakona aikuistuvasta ruumiista ja ikään kuin taantumisena oraalivaiheeseen.
Kuvien redusoiminen on tärkeä pointti. Luin tovi sitten jostakin naistenlehdestä kiinalaisista naisista, jotka käyvät valokuvaamossa ja vaativat kuviensa redusointia: jenkkakahvat pois, parempi iho jne. jne. Käsittämättömyydessäänkin varsin kiehtovaa.
Aluksi, kirjoituksesi oli hyvä. Muuten en olisi kommentoinut. Vastaan kysymyksiisi nyt hieman väsyneenä, joten ajatus ei kulje, mutta kirjoitin ehkä malleista (ruumiista) siksi, että ko. kuvissa mallit myyvät ruumiinsa avulla alusvaatteita ja kosmetiikkaa. Kysymykseen sallituista ja kielletyistä kuvista mediassa en vastannut, koska saa - ei saa -asetelma kuulostaa liian yksinkertaiselta (ja moralistiselta) enkä ole todellakaan oikea henkilö vastaamaan kysymyksiin sallituista. En kuitenkaan kuuluu niihin, jotka kannattavat ’kaikki käy periaatteetta’ sen paremmin sanallisessa kuin kuvallisessa viestinnässä: mm. rasismin kohdalla myönnän, että kantani on jyrkkä ei.
Tarkoitatko, ettei mallin ruumis ole hänen omaa ilmaisunvapauttaan... En usko, että mikään on täysin omaa tai toisen, eli vastaus on kyllä osittain, sillä voidakseen harjoittaa ammattiaan, ammattimallin on täytettävä tietyt (ulkoapäin asetut) fyysiset edellytykset. Mallin ruumis ei ole täysin hänen ilmaisuvapauttaan. Mallit myyvät ruumistaan, johon heidän osaamisena kiteytyy, mm. mallitoimistoille ja vaateteollisuudelle, ja mikäli he vastaavat kysyntään, saavat siitä palkan. Kukaan malli ei harjoita siis ammattiaan vastoin tahtoaan. Ei myöskään ystäväni. Mallimaailmassa, kuten urheilussa, kilpailu on vain kova, ja sen mukaiset ovat myös ylilyönnit, kuten sairaalloinen laihduttaminen ja plastiikkakirurgiaa, joka on mielestäni hölmöyttä, kun kyse on terveistä nuorista ihmisistä. Kun tähän otetaan mukaan ympäröivä henkinen ja sosiaalinen ilmapiiri (muotimaailma kokonaisuudessaan), ja se, millaisia enemmän tai vähemmän tiedostettuja käsityksiä ja odotuksia siellä liitetään ihanneruumiiseen, on selvää, ettei yksittäisen mallin fyysinen ilmaisuvapaus ole asiana yksinkertainen.
vai että nuorilla, mainoksia katsovilla naisilla ei ole "aitoa" ruumiillista ilmaisuvapautta
Tätä en niinkään tarkoittanut. Tosin kenelläkään ihmisellä ei ole kai täyttä ilmaisuvapautta ruumiinsa suhteen yksinkertaisesti jo siksi, että se on vanheneva ja kuoleva. Niissä puitteissa, mitä syntymässään on saanut (ruumis), ja johon syntyy (sosiaalinen ympäristö), jokainen itseään myös ruumiillisesti ilmaisee. Ruumiin suhteen plastiikkakirurgia on tosin lisännyt jokaisen ihmisen vapauden alaa.
Onneksi kouluissa on tajuttu nykyisin mediakasvatuksen tärkeys. Sillä on selvästi paikkansa.
lähettäjä: minä
>>Bell vertaa keskiaikaisten naispyhimysten paastoamista moderniin anorexia nervosaan>>
näin kun nämä ajatukset laittaa rinnan niin itsestäänselvä seurattava ajatus
Lähetä kommentti