perjantai 26. marraskuuta 2010

Vuotavia astioita

Antti Nylén kirjoittaa Miehen kritiikki -esseessään (2007) tyttöydestä, miehisestä tuhovoimasta, itseinhosta, Jarvis Cockerista ja Lukas Moodyssonista. Essee on tyly ja kirkas, luenta kiinnostavaa. Se pieksee minut ahdistukseen, tuo väkivaltaisesti menneisyyteni kokemukset esiin.

Yöllä vuoteessa ajattelen niitä kertoja, kun sisälleni on yritetty väkisin katsoa. Kun tytönlihaani on kajottu; elävä muisto ruumiillisesta häpeästä. Ajattelen sitä, kuinka puhun illanistujaisissa naisruumiiseen kajoajista, kähmijöistä ja halun objektina olemisesta. Minusta tuntuu, että puhun kokemuksistani aivan liian kiihkeästi. Paljastan itsestäni jotakin sellaista, mistä on sopimatonta puhua. Tuntuu kuin syyllistäisin kaikki miehet, kaikki likaista halua tursuavat miesruumiit. Monet seurueessa vain kuuntelevat ja alan pohtia, olenko ottanut itseäni stigmatisoivan askeleen. Ruumiini rajojen ylittäminen herättää minussa sellaista vihaa ja raivoa, mitä ei ole sopivaa esittää julkisesti. On itkettävä yksin vuoteessa niin, ettei kukaan näe. Laitan vuorosanoja kuuntelijoiden suihin: ehkä he nyt patologisoivat persoonaani, tiettyjä tapojani olla. Ehkä minusta tulee heidän silmissään ruumiinaukkojensa kipeitä vuotoja paikkaileva pornotähti. Kenties flirttailuni ja härskit juttuni nähdään nyt uudessa valossa, jossakin levottomassa ja sairaassa ja medikalisoidussa. Tämä äänetön syytösten vyöry on pelkoni puhetta, kauhun monologia. Pelko kysyy, kuinka niistä toisista kokemuksista on mahdollista puhua, jos näistäkin olisi parempi vaieta. Millä tavoin voisin sanallistaa kokemukseni hyönteisenä olosta, dissektoidusta ja osiin pilkotusta naisruumiista? Tyttöhyönteisen sisään yritetään nähdä. Se on pelkkää lihaa. Ja niin kuin Nylén kirjoittaa, ei sisältä paljastu sielu vaan jotakin alati pakenevaa, "pelkkää tyhjää, tai yhä uusia linnoituksia, eikä ainakaan onnea, jota oli luvattu".

Neitsyydestä Nylén kirjoittaa myös Vihan ja katkeruuden esseissä. Neitsyys on punnus sydämessä, valtava paino torsossa. Se on revittävä pois omasta kehosta, nyljettävä viimeistä säiettä myöten.

Kerran herään siihen, kuinka hän tuijottaa unessa paljastunutta häpyäni ja runkkaa. Aivan kuin olisin tutkimuskohde, avattavaa ja suljettavaa eläimenlihaa. Alusta asti hän haluaisi tutustua pilluuni tunkeilevasti, kartoitettavana Afrikkana. "Kerro minulle kuinka pillu toimii", hän vaatii. Menen välttelevissä toimenpiteissäni niin pitkälle, että kolautan pääni tahallani lattiaan. Ja pilluni ei avaudu, ei kerta kaikkiaan. Se pysyy salaisuutena, jota tarkastelen peilistä inhosta väristen. On otettava itse selvää tuosta saastaisesta lihanpalasta, kauhun ja nautinnon lähteestä. Tutustun häpykieleeni ikään kuin pakon edessä. Sen jälkeen en anna hänen enää juurikaan koskettaa sitä. Sen sijaan käyn taistoon ja otan häneltä hämäyksen vuoksi jatkuvasti suihin. Ehkä hänen kullinsa unohtaa pilluni olemassaolon, jos sitä imetään tarpeeksi kovasti, kyllin usein. Minusta tulee passiivinen munanlutkuttaja, jolle jokainen fellaatio on ruumiistairtautumiskokemus.

Ensimmäinen yhdyntäni on banaaliudessaan irvokas. En keksi, millä muullakaan tavoin sitä voisi kuvata. Hän on suihkussa, minä katson lesbopornoa ja runkkaan. Kääntyykö päässäni jokin vipu jo silloin? Ajattelenko, että nyt neitsyydestä on viimeinkin päästävä eroon? Kun hän palaa huoneeseen, käyn hänen kimppuunsa uudenlaista tarmokkuutta puhkuen. Lesbot ovat lähettäneet pilluuni rohkaisevia säteitä: antaa mennä, tyttö! Kerran se vain kirpaisee! Ja niin hän tunkeutuu ensimmäistä kertaa sisääni, ohi kalvon, joka ei taianomaisesti puhkeakaan, kuten saan parin vuoden päästä kuulla gynekologilta. Ihme on tapahtunut! Immenkalvoni suojelee neitsyyttäni tiukasti ja järkähtämättä. Makaan siis vuoteessa, kun hän huhkii päälläni. Itkenkö se on mahdollista. Jostain syystä kyselen häneltä, laukeaako hän jo pian. Se johtuu tietysti siitä, ettei parittelu tunnu kovin miellyttävältä. Samanaikaisesti olen voitonriemuinen: tässä minua viimeinkin naidaan. Muovinukenvarteni on sittenkin taipunut, mukautunut halun objektiksi. Voisin yhtä hyvin olla kuollut, siksi kiivaasti minua pumpataan. Kun naiminen on vihdoin ohitse, minusta uhkuu vastarakastuneen riemu. Olen niin helpottunut siitä, että paskaneitsyys on poissa. Mutta seuraavalla kerralla kun naimme, tapahtuu jotakin peruuttamatonta: alan itkeä, eikä itkusta tule loppua.


(Paul Gauguin: The Loss of Virginity)

5 kommenttia:

almafiina kirjoitti...

Vahva ja hienosti tehty teksti! Kamalaa, että olet joutunut kokemaan tuollaista, olet kyllä vahva ihminen kun pystyt kirjoittamaan kokemuksistasi.<3

Tea kirjoitti...

Huh, en keksinyt ehkä mitään tunnistettavaa kokemusta tästä. Mulle niin vieraita juttuja.

En yhtään osaa kuvitella, että vois olla tilanteita, missä ei koko ajan tarkkailtais mun haluja toiveita odotuksia ja odotettais koko ajan palautetta rohkaisua kannustusta hyväksyntää. En mitenkään osaisi kuvitella mitään väkisin- tai vastentahtoisesti-juttuja, mulle ne ovat vaan kiinnostavaa fantasiaa tai performanssia.

Siren kirjoitti...

Tää kirjoitus tultuu vähän siltä, kuin olisin päästänyt sisuksistani oksennuksen. Noista tapahtumista on jo vuosia, onneksi. Silti mulla oli aika korkea kynnys tämän tekstin julkaisemiseen kaikessa paljaudessaan ja raakuudessaan. Tunsin nuorempana oloni jonkinlaiseksi seksuaali-invalidiksi, kunnes tapasin ihmisiä, joihin saattoi luottaa ja joiden kanssa ei ollut minkäänlaista painostuksen, hyväksikäytön tai muun paskan makua. Elämässä voi tapahtua paljon hyviä asioita. <3

Hauskaa, että kommentoitte.

viherpeippo kirjoitti...

Hieno kirjoitus, ja olet rohkea kun kerrot kokemuksistasi. Toivottavasti tuon jälkeen sinulla on ollut hyviä, nautinnollisia ja parantavia kokemuksia!

Ehkä olin noissa illanistujaisissa, joissa puhuttiin lähentelystä. Minullekin tuli itsetietoinen olo, sellainen, että tuollaisesta pitäisi puhua tyynen oloisesti tai ei ollenkaan. En yleensä puhu tungettelevista kosketuksista ja yllätyn puhuessani, että sellaista on edes tapahtunut. En aina ole tiennyt, miten pitää omat rajat kun joku ylittää ne.

En nuorena ollut yksi niistä, jotka halusivat eroon neitsyydestään. Olin kuullut ja lukenut niin paljon hyväksikäyttökokemuksista, että uteliaisuudesta ja seksuaalisista haluista huolimatta epäilin, että ellen vahdi, lähelle päästämäni henkilö tekee jotain, mitä en halua. Haaveilin löytäväni jonkun, jota rakastan, ennen kuin harrastaisin seksiä. Olin onnekas, niin tapahtui. Useimmat seksikokemukseni ovat olleet ihmisten kanssa, joista pidän hyvin paljon ja jotka ovat halunneet hyvää minulle. Olen ollut valikoiva sen suhteen, kenen annan lähentyä fyysisesti ja henkisesti. Kuten ilmeisesti monikin nainen, olen silti kuvitellut, että minun pitäisi olla ja haluta ja käyttäytyä toisin seksuaalisesti kuin mikä oikeasti houkuttelee. Lisäksi edelleen opettelen tunnetasolla kokemaan, että vartaloni on täysin hyväksyttävä sellaisena kuin se on, vaikkei se kaikilta osin vastaa yleisiä tai omia kauneuskäsityksiä. Suuri osa minusta kuitenkin ajattelee, että kuten useimmat asiat elämässä, tämä vartalo on ihmeellinen ja kiehtova sellaisena kuin on - lähinnä kuvitteelliset (ja joskus todelliset) muiden ajatukset vaivaavat.

Tuntuu, että vähitellen kuoriudun siihen, mitä olen ja haluan olla, alan olla taas utelias ja viaton seksin suhteen. Koetan pitää etäällä joidenkin tylsät asenteet seksuaalisuuteen likaisena asiana tai peruspornon esittämiin mahdollisuuksiin rajoittuvana, ja seksuaalisuuteni liittämisen emotionaalisesti raskaisiin kokemuksiin ihmisen kanssa, joka ei ollut selvillä suhtautumisestaan minuun, jolloin mukana oli aina hänen huono omatuntonsa ja minun epäluottamukseni.

Oletko tutustunut tähän blogiin? http://virginityproject.typepad.com/
Kiinnostavia neitsyydenmenetystarinoita.

Siren kirjoitti...

Tuntuu, että vähitellen kuoriudun siihen, mitä olen ja haluan olla, alan olla taas utelias ja viaton seksin suhteen.

Pidän tosi paljon tuosta ajatuksesta. Itselläni on ollut aika pitkä matka siihen, että olen alkanut kokea jotakin tuollaista. Ehkä ajattelin nuorempana, että tietyt kokemukset ovat turmelleet jotakin mussa peruuttamattomasti. On tuntunut hurjalta ja vähän surulliselta lukea vanhoja päiväkirjatekstejä, joissa olen pitänyt itseäni seksuaalisesti kykenemättömänä ja jotenkin... likaisena. Ja mitä kaikkea sen jälkeen onkaan tapahtunut! Just tuo omaan ruumiiseen liittyvä hyväksyntä, väkevä kokemus omasta seksuaalisuudesta ja siitä, että koskettaminen tuntuu hyvältä.

Hauskaa lukea sun kokemuksistas. Mä muuten koin sun länäolosi ja puheesi niissä taannoisissa illanistujaisissa tosi helpottavaksi.

Ja kiitos linkistä! Tutustun.