tiistai 8. syyskuuta 2009

Paska kaupunki

Helsinki on minulle ikuisesti rakas ja arvoituksellinen, mutta totta puhuen Helsinki on myös eritteiden, kusen ja paskan luvattu kaupunki. Helsingin valituskuorokin laulaa, että "kolmosen ratikassa haisee kusi". Pinttynyt virtsan haju leijailee metrovaunuissa ja Itä-Helsingin asemilla. Se on tehnyt pesän Hakaniemeen, Kallioon ja Kurviin, ja toisinaan se istahtaa viereesi lähijunassa.

Helsingissä paska tekee itseään tykö mitä erilaisimmissa paikoissa: Stockalla haisee kroonisesti paska, ja Fazerilla voi unelmoida jo etukäteen nenään tulvahtavasta paskaparfyymista, kun piikkikorko tai töppönen laskeutuu Kluuvikadun kiveykselle. Syksyllä Savelan nurmikentät päällystetään kanadanhanhien paskalla, kun taas Herttoniemessä voi ihastella modernilla riukupaskalla istuvia hörhöjä ruokakaupan edessä. Paskan magneettinen tuoksu tarttuu lenkkitossuihin ja rasvaiseen tukkaan; paska haluaa olla kaikkien ystävä. Eritteiden löyhkä on kuin vastentahtoisesti saatu hyväily, pakaroita kohti kurottava hikisten kätten armeija, jota pääsee pakoon vain paikkaa vaihtamalla, jos sittenkään.

Pohjois-Helsingissä asuessani oli aivan tavallista (tai vähintäänkin toistuvaa), että joku teki junavaunusta yksityisen kuningaskuntansa oksentamalla lattialle. Eräänä iltana käytävälle yökkivä spurgu kutsui paikkaa vaihtavaa nuorta naista "vitun nössöksi", Helsingissä kun eivät hienohelmat pärjää. Kerran junavaunu kietoutui makeaan huntuun, kun joku tuprutteli vaunun toisessa päässä pilveä. Sitten hyppäys kylmään talvi-ilmaan, kunnes kusenhajuinen alikulkutunneli imaisee matkaajan ahnaaseen kitaansa. Ostarilla Vanhan messipojan juopot ja asfalttiin jäätynyt oksennus. Tätä kaupunkia minä rakastan!

6 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Sattuipa kummasti, kun juuri näinä päivinä olen ajatellut ihan samaa kaupunkien virtsanhajusta ja paskasta, joita en maalla haistanut koko kesänä. Katukivien löyhkä on jotain ihan ilmiömäistä. Se on kaupunkien ominaishaju, toinen on kauppojen paksu parfyymi - ja kumpikin on, no en tiedä mitä ne on, mutta siitä tulee mieleen rokokoon irvokkuus: kirjopukuisten ihmisten hajustetuissa peruukeissa kuhisi syöpäläisiä, ja silkkihelmaa vain nostettiin, kun paskottiin palatsin nurkkiin.

Siren kirjoitti...

"...silkkihelmaa vain nostettiin, kun paskottiin palatsin nurkkiin."

Ilmaisusi hihityttää!

Tuoksumaailmassasi on kyllä varmasti tapahtunut aikamoinen muutos. Inspiroiduin tähän kirjoitukseen etenkin päivittäisen metrolla matkustamisen vuoksi. Yhdistän todennäköisesti pian oranssin värin silkkaan kusenhajuun...

Scribe of Salmacis kirjoitti...

Paljon parjattujen lähiöhypermarkettien steriili valkeus, suhteellinenkin, henkii suurempaa hyvinvointia kuin keskustan Stockmann ikinä. Ehkä törkyisistä vessoista, ehkä jostakin toisaalta leijuva ulosteiden lemu on ainakin lippulaivamyymälän miestenvaateosastolla järisyttävä. Kun tähän yhdistetään vielä top-end wannabe -ketjun tarjoustalomaisen ahdas ja sekava hyllytys, ei Stockmannilla ole toistaiseksi asiaa eurooppalaisten kärkiketjujen joukkoon. Ei sillä, että siihen joukkoon tulisi edes pyrkiä, mutta perussiisteyden puute ja ihmeelliset tietojärjestelmäuudistukset saavat silti ajattelemaan, että kannattaisiko vaihtaa konsultteja ja liikkeen johtoa?

Sama pätee kesäiseen, aukirevittyyn Helsinkiin. Turistiesitteisiin olisi reilua merkitä "Itämeren paskanhajuinen helmi".

Siren kirjoitti...

Täysin samaa mieltä Stockasta!

Alan myös olla hiljalleen kyllästynyt siihen, kuinka kaikki ympäristöt, joissa vietän aikaani, ovat remontissa: kodin ympäristö, työpaikka, yliopistokampus ja keskusta. Ei hetken rauhaa mylläykseltä, paskanhajulta ja melusaasteelta! En edes muista, milloin kuuden vuoden aikana kampuksella EI olisi ollut mikään suuri projekti meneillään.

Scribe of Salmacis kirjoitti...

Kampuksesta. Jotenkin sitä paitsi kuvittelen, ettei esimerkiksi oppimiskeskus Aleksandriaa suunniteltaessa ja sen ajatusta markkinoitaessa mainittu, että joku on muutaman vuoden päästä sen valmistumisesta rassaamassa vuosikaupalla sisäänkäyntiä ja sen jälkeen itse opiskelijakirjasto muutetaan toisaalle.

Mielestäni ei ole mitenkään huono asia kysyä: milloin kaupunki tai mikäkin sen osa on valmis? Edes jonkin aikaa?

Nyt en edes aloita Senaatintorin kasvojenkohotuksesta, jolla lempataan Engel ja Sofia lähes gastrointestinaalisia kärsimyksiä lietsovien muotibutiikkien tieltä tai hermostun.

unikissa kirjoitti...

Just eilen, kun tapaamisesta lähdin, niin bussissa oli vaihteeksi joku kusenhajuinen doku. Se lemu oli jotain ihan käsittämätöntä, sen pystyi haistamaan puolestavälistä bussia, eikä kyse ollut todellakaan tuoreesta pissasta. Säälitti ne nuoret naiset, joiden kohdalle kyseinen setä päätti jäädä juttelemaan.

Voi yök..