Miten tässä taas kävi näin? Olen jälleen kerran itkevä, tärisevä mytty asioituani YTHS:n mielenterveyspalveluissa. Pohdin, onko minulla ollut vain huono tuuri vai ovatko kokemukseni osa jotakin laajempaa ilmiötä, johon muutkin mielenterveyspotilaat törmäävät ryhtyessään "hankaliksi asiakkaiksi". Asiointi psykiatrin vastaanotolla on sujunut yleensä suopeasti tai ainakin neutraalisti. Ongelmat alkavat kuitenkin siinä vaiheessa, jos on jotakin kysyttävää tai kritisoitavaa. Jaan nyt uuvuttavan sairaskertomukseni YTHS-byrokratian hetteikössä.
Kelan tukema kolmen vuoden kuntoutusterapiani loppuu tänä keväänä. Sekä minä että psykoterapeuttini olemme sitä mieltä, että terapiaa olisi hyvä jatkaa vielä noin vuoden verran, koska en ole vieläkään elämäni kunnossa eikä terapiaprosessia olisi hyvä jättää "kesken". Asiaan liittyy vain yksi ongelma: raha. Kelalta ei voi saada lisätukea eikä minulla ole varaa kustantaa terapiaa. Lääkehoidostani vastaava YTHS:n psykiatri kuitenkin ehdotti, että voisin hakea tukea YTHS:ltä. Tukea haettiin minulle myös viime vuonna toiseen terapiakertaan viikossa, mutta en saanut sitä. Kokemuksesta viisastuneena yritin kysellä psykiatriltani tarkemmin kriteereistä, joiden perusteella tukea voi saada. Vastaus oli kuitenkin ympäripyöreä: "Tukea jaetaan niin kauan kuin sitä riittää." Hän kehotti minua ottamaan tammikuussa yhteyttä YTHS:n mielenterveyspalveluihin ja kysymään, olenko saanut tukea. Sain lopulta YTHS:stä vastauksen, jossa kerrottiin, etten ole onnekkaiden joukossa.
Päätin kuitenkin ryhtyä selvittämään asiaa tarkemmin, koska koko hakuprosessi on ollut hyvin epäselvä eikä minulla ole ollut tietoa esimerkiksi tuen saamisen kriteereistä. Pyysin psykiatriltani kopion hänen antamastaan lausunnosta. Lausunto oli sekä minun että terapeuttini mielestäni kehnosti laadittu ja se antaa liian optimistisen kuvan voinnistani. Lausunnossa korostetaan yhä kokemieni vaikeuksien sijaan pikemminkin kohentunutta toimintakykyäni ja se jopa alkaa siten, että "potilas kertoo voineensa hyvin". "Hyvin" on kovin suhteellinen käsite: aikaisempaan verrattuna voin toki paremmin, mutta rajansa kaikella. Päätimme, että otan yhteyttä YTHS:n ja yritän selvittää, voidaanko tapaukseni ottaa uudelleen harkintaan. Jahkaamisen, jännittämisen ja aiheen välttelyn jälkeen soitin lopulta mielenterveyspalveluihin ja sain yhteyden henkilöön, jonka kanssa keskustella aiheesta. Puhelu oli uskomaton.
Esitin asiani rauhallisesti ja asiallisesti. Kerroin, että olen terapeuttini kanssa eri mieltä psykiatrin kirjoittaman lausunnon kanssa ja että haluaisin tietää, voidaanko tukea hakea uudelleen. Henkilö linjan toisessa päässä vastasi, ettei psykiatrin kirjoittamalla lausunnolla ole mitään väliä tuen saamisen kannalta (!) eikä väliä ole myöskään potilaan huonolla voinnilla. Kysyin, millaiset kriteerit tuen saamiseen sitten ovat, mikäli näillä seikoilla ei tosiaan ole väliä. En saanut tähän vastausta vaan sen sijaan keskustelutoverini sanoi näin: "Ymmärräthän, ettemme me ole täällä mitään jumalia. Emme me voi vertailla potilaiden vointia keskenään ja päättää, kenellä on suurin hätä." Vastasin, että minulle jää edelleen epäselväksi, millä perusteella päätöksiä sitten tehdään. "Olen todella pahoillani, että sinulle on tullut paha mieli. Hakemuksia on kuitenkin paljon ja vain harvat voivat saada tukea", jatkoi rouva, "mutta kun me emme ole jumalia." Minun oli lopulta pakko sanoa, etten ole tässä syyttämässä ketään. Keskustelutoverini toisti jälleen itseään ja totesi lopuksi olevansa "hyvin vaikeasti tavoitettava henkilö" ja että hän on nyt menossa kokoukseen. Ennen kuin hän katkaisi päättäväisesti puhelun, hän kuitenkin lupasi minulle armollisesti, että voisin varata hänelle ajan, mikäli haluaisin jatkaa keskustelua.
Olen pöyristynyt ja typertynyt. Sen sijaan, että olisin saanut tietoa hakuprosessista, sain kuulla paljon jumalasta ja siitä, kuinka "paha mieli" minulla nyt mahtaa olla. Keskustelukumppanini oli tyly, alentuva ja kiireinen. On käsittämätöntä, ettei YTHS:n apurahan haussa ole minkäänlaista läpinäkyvyyttä. Millä perustein päätöksiä tehdään, jos esimerkiksi psykiatrin kirjoittamalla lausunnolla ei ole hakuprosessissa minkäänlaista painoarvoa, kuten kanssani keskustellut psykologi väitti? Tiedän olevani herkkä ja reagoivani voimakkaasti, mutta on tämä kyllä aikamoista hevonpaskaa. Valitettavasti tämä kiihtymystä herättävä tapaus ei ole ainoa laatuaan.
Minulla ja psykiatrillani oli joitakin vuosia sitten vaikeuksia päästä yksimielisyyteen lääkityksestäni. Voin todella huonosti enkä kokenut, että silloisesta lääkeannoksestani oli apua. Sen sijaan, että annosta olisi kohotettu (se oli tuolloin varsin pieni), psykiatri kehotti minua luopumaan kokonaan lääkityksestä. Seuraukset olivat katastrofaaliset. Ensinnäkään lääkitystä ei pitäisi koskaan lopettaa kuin seinään, vaan lääkkeestä tulisi luopua vähitellen. Minun kuitenkin käskettiin lopettaa lääkitys saman tien. Soitin lopulta YTHS:lle ja sain puhelinajan toiselle psykiatrille, jonka kanssa oli tarkoitus pohtia psykiatrin vaihtamista tai muuta ratkaisua tilanteeseeni. Sen sijaan, että itse ongelmaani olisi kuunneltu, psykiatri kuitenkin kertoi minulle, että "sinun psykiatrisi on hyvä ihminen ja hän haluaa vain sinun parastasi". Hän jatkoi: "Ethän sinä varmastikaan halua toimia tällä tavoin hänen selkänsä takana. Se ei ole reilua ketään kohtaan." Itkuhan siitä taas tuli.
Voin sanoa ihan vilpittömästi, etten ole koskaan kokenut tulleeni kohdelluksi mielenterveyspotilaana yhtä vahvasti, kuin YTHS:n mielenterveyspalveluissa (!). Olen oppinut, että mielenterveyspalveluiden asiakas on henkilö, joka ei oikein ymmärrä omaa tilaansa saati sitten omaa parastaan. Mielenterveyspotilaan kanssa ei tarvitse keskustella asiallisesti eivätkä hänen kysymyksensä ole valideja, koska hänellä viiraa päässä. Toisaalta mielenterveyspotilasta kannattaa vähän syyllistää ja häntä kohtaan on suotavaa olla mahdollisimman tyly, ettei hänen olonsa vain kohentuisi. "Pahan mielen" kanssa kun on syytä oppia elämään.
Kelan tukema kolmen vuoden kuntoutusterapiani loppuu tänä keväänä. Sekä minä että psykoterapeuttini olemme sitä mieltä, että terapiaa olisi hyvä jatkaa vielä noin vuoden verran, koska en ole vieläkään elämäni kunnossa eikä terapiaprosessia olisi hyvä jättää "kesken". Asiaan liittyy vain yksi ongelma: raha. Kelalta ei voi saada lisätukea eikä minulla ole varaa kustantaa terapiaa. Lääkehoidostani vastaava YTHS:n psykiatri kuitenkin ehdotti, että voisin hakea tukea YTHS:ltä. Tukea haettiin minulle myös viime vuonna toiseen terapiakertaan viikossa, mutta en saanut sitä. Kokemuksesta viisastuneena yritin kysellä psykiatriltani tarkemmin kriteereistä, joiden perusteella tukea voi saada. Vastaus oli kuitenkin ympäripyöreä: "Tukea jaetaan niin kauan kuin sitä riittää." Hän kehotti minua ottamaan tammikuussa yhteyttä YTHS:n mielenterveyspalveluihin ja kysymään, olenko saanut tukea. Sain lopulta YTHS:stä vastauksen, jossa kerrottiin, etten ole onnekkaiden joukossa.
Päätin kuitenkin ryhtyä selvittämään asiaa tarkemmin, koska koko hakuprosessi on ollut hyvin epäselvä eikä minulla ole ollut tietoa esimerkiksi tuen saamisen kriteereistä. Pyysin psykiatriltani kopion hänen antamastaan lausunnosta. Lausunto oli sekä minun että terapeuttini mielestäni kehnosti laadittu ja se antaa liian optimistisen kuvan voinnistani. Lausunnossa korostetaan yhä kokemieni vaikeuksien sijaan pikemminkin kohentunutta toimintakykyäni ja se jopa alkaa siten, että "potilas kertoo voineensa hyvin". "Hyvin" on kovin suhteellinen käsite: aikaisempaan verrattuna voin toki paremmin, mutta rajansa kaikella. Päätimme, että otan yhteyttä YTHS:n ja yritän selvittää, voidaanko tapaukseni ottaa uudelleen harkintaan. Jahkaamisen, jännittämisen ja aiheen välttelyn jälkeen soitin lopulta mielenterveyspalveluihin ja sain yhteyden henkilöön, jonka kanssa keskustella aiheesta. Puhelu oli uskomaton.
Esitin asiani rauhallisesti ja asiallisesti. Kerroin, että olen terapeuttini kanssa eri mieltä psykiatrin kirjoittaman lausunnon kanssa ja että haluaisin tietää, voidaanko tukea hakea uudelleen. Henkilö linjan toisessa päässä vastasi, ettei psykiatrin kirjoittamalla lausunnolla ole mitään väliä tuen saamisen kannalta (!) eikä väliä ole myöskään potilaan huonolla voinnilla. Kysyin, millaiset kriteerit tuen saamiseen sitten ovat, mikäli näillä seikoilla ei tosiaan ole väliä. En saanut tähän vastausta vaan sen sijaan keskustelutoverini sanoi näin: "Ymmärräthän, ettemme me ole täällä mitään jumalia. Emme me voi vertailla potilaiden vointia keskenään ja päättää, kenellä on suurin hätä." Vastasin, että minulle jää edelleen epäselväksi, millä perusteella päätöksiä sitten tehdään. "Olen todella pahoillani, että sinulle on tullut paha mieli. Hakemuksia on kuitenkin paljon ja vain harvat voivat saada tukea", jatkoi rouva, "mutta kun me emme ole jumalia." Minun oli lopulta pakko sanoa, etten ole tässä syyttämässä ketään. Keskustelutoverini toisti jälleen itseään ja totesi lopuksi olevansa "hyvin vaikeasti tavoitettava henkilö" ja että hän on nyt menossa kokoukseen. Ennen kuin hän katkaisi päättäväisesti puhelun, hän kuitenkin lupasi minulle armollisesti, että voisin varata hänelle ajan, mikäli haluaisin jatkaa keskustelua.
Olen pöyristynyt ja typertynyt. Sen sijaan, että olisin saanut tietoa hakuprosessista, sain kuulla paljon jumalasta ja siitä, kuinka "paha mieli" minulla nyt mahtaa olla. Keskustelukumppanini oli tyly, alentuva ja kiireinen. On käsittämätöntä, ettei YTHS:n apurahan haussa ole minkäänlaista läpinäkyvyyttä. Millä perustein päätöksiä tehdään, jos esimerkiksi psykiatrin kirjoittamalla lausunnolla ei ole hakuprosessissa minkäänlaista painoarvoa, kuten kanssani keskustellut psykologi väitti? Tiedän olevani herkkä ja reagoivani voimakkaasti, mutta on tämä kyllä aikamoista hevonpaskaa. Valitettavasti tämä kiihtymystä herättävä tapaus ei ole ainoa laatuaan.
Minulla ja psykiatrillani oli joitakin vuosia sitten vaikeuksia päästä yksimielisyyteen lääkityksestäni. Voin todella huonosti enkä kokenut, että silloisesta lääkeannoksestani oli apua. Sen sijaan, että annosta olisi kohotettu (se oli tuolloin varsin pieni), psykiatri kehotti minua luopumaan kokonaan lääkityksestä. Seuraukset olivat katastrofaaliset. Ensinnäkään lääkitystä ei pitäisi koskaan lopettaa kuin seinään, vaan lääkkeestä tulisi luopua vähitellen. Minun kuitenkin käskettiin lopettaa lääkitys saman tien. Soitin lopulta YTHS:lle ja sain puhelinajan toiselle psykiatrille, jonka kanssa oli tarkoitus pohtia psykiatrin vaihtamista tai muuta ratkaisua tilanteeseeni. Sen sijaan, että itse ongelmaani olisi kuunneltu, psykiatri kuitenkin kertoi minulle, että "sinun psykiatrisi on hyvä ihminen ja hän haluaa vain sinun parastasi". Hän jatkoi: "Ethän sinä varmastikaan halua toimia tällä tavoin hänen selkänsä takana. Se ei ole reilua ketään kohtaan." Itkuhan siitä taas tuli.
Voin sanoa ihan vilpittömästi, etten ole koskaan kokenut tulleeni kohdelluksi mielenterveyspotilaana yhtä vahvasti, kuin YTHS:n mielenterveyspalveluissa (!). Olen oppinut, että mielenterveyspalveluiden asiakas on henkilö, joka ei oikein ymmärrä omaa tilaansa saati sitten omaa parastaan. Mielenterveyspotilaan kanssa ei tarvitse keskustella asiallisesti eivätkä hänen kysymyksensä ole valideja, koska hänellä viiraa päässä. Toisaalta mielenterveyspotilasta kannattaa vähän syyllistää ja häntä kohtaan on suotavaa olla mahdollisimman tyly, ettei hänen olonsa vain kohentuisi. "Pahan mielen" kanssa kun on syytä oppia elämään.
18 kommenttia:
Selväjärkisempää tekstiä ja johdonmukaisempia kysymyksiä saa harvoin lukea. Sen sijaan vastauksissa esiintyi epäilyttävää viiraamista.
Uskomatonta, että jakoperusteita ei kerrottu. Niitä voisi kysyä vaikka kirjallisesti jossain Yo-lehdessä, jos puhuvaa ihmistä, potilasta, kohdellaan kuin vähäjärkistä.
Äh, sählin ekan kommentointiyrityksen. Uusi yritys:
Ihan käsittämätön, vastuuta pakoileva asenne YTHS:n ihmiseltä! Mä olen joskus spekuloinut, että onkohan Helsingin YTHS:n vastaanottohoitajat kloonattu jollain sellaisella tavalla, joka vähentää älykkyysosamäärää ja empatiakykyä jokaisessa kloonisukupolvessa, mutta sama taitaakin päteä myös talon mielenterveysammattilaisiin.
Kannatan Iineksen ideaa lehtikirjoituksesta! Ylioppilaslehti ja Hesarin mielipideosasto.
Olen myös ihmetellyt olenko ainoa, jolla on huonoja kokemuksia YTHS:n psykologeista. Lopetin itse käynnit siellä. Sain kuulla, m.m. että "YTHS:n apu on harva, ja siihen sinun on tyydyttävä". Ymmärrän toki, ettei loputtomia resursseja ole, mutta pääongelma tässä ei ollut palvelun määrä, vaan sen laatu. Kyseinen psykologi oli erittäin epäempaattinen. Tarvitsen edelleen apua, mutta oli pakko lopettaa YTHS:llä, koska käynnit siellä saivat minua voimaan huonommin, ei paremmin.
Minä sain YTHS:ltä huonoa palvelua sekä neuvontapsykologilta että varsinaiselta psykologilta, jonka luona kävin "terapiassa" (se oli kertaviikkoista, joten ei varsinaista terapiaa). Sen sijaan minulla oli mainio psykiatri, joka auttoi minua pääsemään Kelan tukemaan terapiaan. Kuinka ollakaan, juuri kun jätin hakupaperit, Kela päätti ettei rahoita lainkaan terapioita loppuvuonna vai oliko se nyt seuraavaan x kuukauteen. Rahat olivat loppu, hakemuksista viis.
Psykiatrini sanoi että haetaan uudestaan sitten kuin voidaan ja että jos ei mene toisellakaan kerralla hakemus läpi, niin sitten YTHS voisi ehkä rahoittaa terapiani ostopalveluna. Tämä otettiin usein esiin mahdollisuutena, mutta minullekin jäi aivan epäselväksi, minkä prosessin kautta YTHS:n terapiarahoista päätettäisiin. En osannut kuitenkaan kysyä tätä, sillä luotin toisaalta psykiatriini yli kaiken ja uskoin, että kaipa terapia jostain vielä järjestyy. Kuten järjestyikin, sain Kelan tuen kun heidän rahahanansa taas aukesivat.
Jälkeenpäin ajatellen minustakin tuntuu hassulta, että YTHS:n terapiarahoista puhuminen jäi tällaiselle vihjailun asteelle. Silloin se tuntui minusta lähinnä hyvältä: psykiatrini esitti asian jotakuinkin sellaisessa valossa, että kyllä sinusta vielä jollakin konstilla huolehditaan ja että olet vähän niin kuin erikoistapaus, ikään kuin tarpeeksi sairas, joten ehkä YTHS voi hankkia terapiasi ostopalveluna. Kun nyt sitten sain Kelan tuen, niin en tiedä, olisiko tuo lupaus koskaan realisoitunut. Mahtoiko psykiatrini luvata liikoja vai olikohan hänellä todellakin jonkinlaista päätäntävaltaa YTHS:n rahoittamien ostoterapioiden käytöstä? En osaa vastata itse tähän, mutta nyt kyllä mietityttää. Jotenkin epäoikeudenmukaiselta tuntuu koko juttu.
Lisäksi psykiatrini puhui välillä jostain VALTAVA-rahoista, joilla voitaisiin myös yrittää kustantaa terapiani. Sekään ei minulle oikein selvinnyt, millä perusteella tällaisia rahoja olisi voinut saada. Nyt en ole asiaa moneen vuoteen edes miettinyt, mutta silloin aikanaan kyllä kysyin psykiatrilta niistä ja googletin asiasta kaiken minkä löysin enkä sittenkään saanut selvyyttä.
Hulluintahan koko hommassa on se, että kuntien pitäisi tarjota mielenterveyspalveluita asukkailleen, terapia mukaanluettuna. Jos kyse on sairaudesta, johon käypä hoito hoito terapia, on oikeasti kunnan vastuulla se terapia hankkia. Näinhän ei tapahdu kuin korkeintaan joidenkin lasten ja nuorten terapioiden kohdalla. Kelan systeemi kuntouttaa joitakuita onnekkaita, mutta jos Kelan tukemaa terapiaa tai YTHS:n muuten rahoittamaa terapiaa ei ole saatavilla, niin viime kädessä kunnan pitäisi se hoito järjestää.
Olen kuullut huhuja (=lukenut internetistä), että jotkut mielenterveyskuntoutujat ovat saaneet asiansa oikeasti kunnassa läpi valittamalla aina vain ylemmälle ja ylemmälle asteelle. Tähän on kuitenkin harvalla kuntoutujalla energiaa...
En voi muuta sanoa kuin että tsemppiä asian selvittämiseen. Sinuna pyytäisin YTHS:ltä päätöksen taustat kirjallisena, niin et joudu kuuntelemaan enää jumalapuheita tai muita jeesusteluja. Kun vastaus pyydetään kirjallisena, joutuu vastaaja miettimään tarkemmin, minkä perustelun kehtaa paperille laittaa. Jos et saa vastausta tai jos se on riittämätön, niin juttua Yliopistolehteen vaan ja kysymys astetta ylemmälle taholle YTHS:n sisällä tai vaikka ylioppilaskunnassa. Jos olisin nyt samassa tilanteessa, ottaisin itsekin asiasta paremmin selvää, ettei jää epämääräisiä tuntemuksia kaivelemaan. Jos juttu jää tähän, sinulle jää päällimmäiseksi harmistus siitä, että sinua kohdeltiin kuin idioottia. Niin ei saisi olla, kysymyksesi on mitä asiallisin ja hienoa että joku kysyy!
Suututtaa tuollainen vastuun pakoilu: ikään kuin tarvitsisi olla jumala voidakseen kantaa vastuuta tehdyistä päätöksistä. Arpomallako ne päätöksetkin sitten tehdään, ettei niistä vaan lankeaisi vastuu muille kuin neiti Fortunalle?
Olen törmännyt YTHS:llä myös yleisten terveydenhuoltopalveluiden kohdalla useampaankin kertaan potilaan sanomisia vähättelevään asenteeseen. Mikään ei ole ikävämpää kuin se, että joutuu kipeänä taistelemaan hoitonsa puolesta.
Kaipa siellä Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä tehdään töitä kauheassa kiireessä ja paineiden alla, mutta ei se oikeuta kohtelemaan potilaita alentuvasti.
Sitä paitsi, eikös terveydenhuollon työntekijöitä juuri sitä varten kouluteta, että he osaisivat tarvittaessa myös arvioida, kuinka suuri potilaan hoidon tarve on? Ihmeellistä puhetta jumalista, kun kyseessä on kuitenkin ihan peruskäytäntö.
Hei! Päädyin blogiisi joskus pari viikkoa sitten etsittyäni blogilistalta ahdistus/mielenterveysaiheisia blogeja.
Mielenkiintoista lukea nyt YTHS-kokemuksistasi, kun samasta paikasta hain itse juuri viime vuoden lopulla apua. Omat kokemukseni ovat tähän asti olleet hyviä, sekä tapaamani psykologin että yleislääkärin osalta. Kuntoutustuen hakeminen on tosin vasta edestä, joten hyvä tietää, että kannattaa varautua taisteluunkin.
Huh, aika karmivaa. Toisaalta sopii hyvin YTHS:n yleislinjaan. Mieheni on sieltä saanut hyvää palvelua mielenterveysasiassa, mutta toisaalta hän nyt onkin syönyt lääkkeitä 16-vuotiaasta saakka ja mm. vapautettu mielenterveysasioiden takia armeijasta, joten ne kai uskovat, että siinä on kyse muustakin kuin "pahasta mielestä". Sen sijaan esim. omat jalkakipuni ja miehen olkapääkivut diagnosoitiin päin peetä, tai oikeastaan, ei kunnolla edes diagnosoitu vaan ohjeistettiin yleislääkärillä tosi epämääräisesti "kipulääkettä, jos siitä huolimatta ei saa unta, niin unilääkettä, ja sitten lihaskuntoharjoittelua". Sen valittaminen, etteivät kivut näin laantuneet, poiki vain kehotuksen treenata enemmän. Kuitenkin molempien tapauksessa on myöhemmin selvinnyt, että kyse ei ole lihasheikkouksista: mies tarvitsi leikkauksen, minä ortopediset tukipohjalliset, ja kas, repivät kivut hellittivät... Kyse ei edes ole mistään harvinaisesta; tarvittiin miehelle vain erikoislääkärin lähete, minulle jalkoihin erikoistuneen fysioterapeutin käynti; molemmat spesialistit näkivät heti, mistä on kyse, ja hämmästelivät, miksi ihmeessä tästä ei oltu kirjoitettu lähetettä kipua valitettaessa. Minulle jäi tästä vähän sellainen tunne, että YTHS:ssä suhtaudutaan asiakkaaseen niin, että "sinähän olet nuori ja terve ja valmistutkin kohta ja sitten sinulla on työterveyshuolto"(sic, ei välttämättä ole, jos valmistuu freeksi). Tietysti se on hankalaa, kun ihmiset kommunikoivat vaivoistaan niin eri tavoin ja toiset liioittelevat ja toiset vähättelevät, eikä lääkäri saa ehkä hyvin kuvaa siitä, kuka kuvaa neutraalisti (ja mitä se ylipäänsä on, saahan ihminen olla hädissään tajutessaan jonkin olevan pielessä). Mutta silti.
Tosin helmiäkin on joukossa, totta kai: esimerkiksi YTHS:n gyne oli aivan loistava tapaus.
Toivottavasti jaksat tehdä kirjallisen kysymyksen ja toivottavasti sinulle vastataan asiallisesti. Opiskelijoiden mielenterveyspulmien kun kuvittelisi olevan aika tärkeä asia. Onhan kuitenkin kyse siinä vaiheesta, jossa aikuisen ihmisen työelämäidentiteetti muotoutuu ja samalla ihmisestä tulee jo aivojen kapasiteettinsa puolesta pystyvä pohtimaan suhdeasioita. Ei ollenkaan ihme, että tässä vaiheessa monet ongelmat pomppaavat silmille ja että niiden käsittelyyn tarvitsee apua. Ketä hyödyttää se, että ne leimataan vain "kyvyttömyydeksi käsitellä pahaa mieltä" - ja että ne sitten ehkä kanavoidaan pahana olona muualle, todnäk paljon haitallisemmin?
Voimia ja pontevuutta! Minusta kuulostaa hyvältä,että aistin kirjoituksestasi suuttumusta ja tarmokasta omien oikeuksien penäämistä.
Minä komppaan tässä muita: kannattaa ehdottomasti selvittää tarkemmin, millä perusteella YTHS:ssa rahoja jaetaan. Päätöksenteon pitäisi olla läpinäkyvää, oli asiakkaalla paha mieli tai ei.
Ja Ylioppilaslehteen kannattaisi tosiaan tehdä juttua myös, kyse on kuitenkin asiasta joka koskettaa monia opiskelijoita.
Grr. YTHS-psykologista minullakin on huono kokemus. Neuvontapsykologi ei koskaan ollut oikein läsnä, hymisteli lähinnä ympäripyöreitä. On tosi huono, jos ensimmäinen mielenterveyspuolen tyyppi, jonka YTHS:llä kohtaa on poissaoleva ja välinpitämätön.
Tuopa rattoisaa.
Ehdotan, että, mikäli jaksat, jatkat asian käsittelyä kirjallisesti. Eivät ne tosin tahdo kirjoittaa mihinkään noita juttuja vaan ehdottavat että soitat niin voidaan jutella, mutta viime kädessä niillä luultavasti on laillinen pakko antaa kirjallinen selitys toiminnastaan.
Uhhuh, tosi kurjaa toimintaa... :( Kannattaakohan sotkeutua moiseen instituutioon? Silkkaa vittuilua tuollainen epalapinakyvyys; jaetaan vaan rahaa heittamalla tikkaa seinaan.
P.S. Terveisia Llandudnosta, Walesista. :)
Muistan itsekin se ajan, kun hakeuduin (tai minun käskettiin hakeutua) Yths:n kautta kelan kuntoutustuella tuettavan psykoterapian piiriin. En tajua, kuinka olisin selvinnyt, ellei minulle olisi sattunut sellaista psykiatria, joka TODELLA otti minut ja asiani vakavasti ja joka ajoi asiaani byrokratian kiemuroissa enemmän kuin olisi ollut työnkään puolesta tarpeen (tai siltä minusta tuntui). Muistan kertomuksestasi elävästi ne kerran, kun sai tuntea olevansa HULLU, täysin loogista ajattelua vailla oleva ja hysteerinen. Ei tosiaan ole helppoa olla mielenterveysihminen!
Olen niin uupunut, etten oikeastaan osaa todeta muuta kuin "puuh". Hyvä, että aihe herättää keskustelua. On myös mielenkiintoista lukea muiden YTHS-kokemuksista. Itsellänikin riittäisi valitettavasti kerrottavaa mielenterveyspalveluiden lisäksi myös muista YTHS:n "palveluista".
Aion ottaa seuraavaksi yhteyttä ylilääkäriin. Ai niin: sain tietää, että YTHS:n VALO-apurahaa on saanut tänä vuonna 12 ihmistä. Hakijoita on ollut sata. Että silleen.
Huh, voimia Sirenille, ja muillekin. Olen kuullut monilta muiltakin, että YTHS:n mielenterveyspuolella homma ei aina kohtaa määritelmää "laadukas" tai edes "inhimillinen", mutta on toisenlaisiakin tapauksia, onneksi. Hain YTHS:n psykologille viime syksynä, kun monen vuoden salakavalan huomaamaton ahdistus lopulta kaatui kesällä päälle paniikkikohtauksina ja pakkomielteinä. Neuvontapsykologi oli ihana, ei väheksynyt, kuunteli ja auttoi avaamaan niitä päälimmäisiä ahdistuksia ja pelkoja ja laittoi sitten lähetteen lyhytterapiaan. Siellä oleva terapeuttini on myös ollut todella positiivinen kokemus, ja meillä on hyvä potilas-terapeutin suhde. Onnekseni. En olisi osannut enkä uskaltanut lähteä tappelemaan minkään puolesta, en olisi uskonut, että minulla on oikeus tehdä niin, pöpi ja heikko kun olen:p Olen tosin joskus kuullut juttuja, kuinka ihmiset ovat menneet itkemään (usein tiedostamattomia) pitkäaikaisia masennuksia ja ahdistuksia, mutta vastaanotto on ollut vähättelevää ja epäempaattista. Sellainen vähintääkin lamauttaa ihmisen, masentaa vain entisestään, ja saa uskomaan, että itsessä on jotain väärin.
Nyt haen kelan tukea pitkäjaksoiselle terapialle, ja arviointikäynnillä tuli ekaa kertaa inhottava olo psykologin vuoksi. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole tällaisia. Tosin byrokratiasta mulla ei ole vielä juurikaan kokemusta. Ehkä senkin kanssa joudutaan vielä tappelemaan, who knows.
En osaa sanoa Sirenille mitään neuvoja, kun olen itse vasta näin alussa, enkä vieläkään osaisi vaatia mitä itselleni kuuluu, mutta voimia silti. Ja kiitos. blogistasi, sitä on ilo lukea:)
Näistä kommenteistä vaikuttaa siltä, että YTHS:n vastaanottajien kesken on aika suurta vaihtelua. Minusta YTHS:n pitäisi kerätä jonkunlaista palautetta potilailta. Tällä hetkellä YTHS ei itse taida tietää onko potilas saanut apua vai onko joutunut hakemaan apua muualta vai peräti jäänyt ihan ilman apua, kun on lopettanut käynnit. Palaute voisi olla vaikka pelkkä numero ja/tai sitten palvelun voisi kuvata lyhyesti (rajattaisiin vaikka esim. 500 merkkiin, jotta olisi riittävän lyhyt). Sillä tavalla nähtäisiin, saavatko jotkut psykologit toistuvasti huonoa palautetta, vai onko se niin että huonot kokemukset johtuvat siitä että joidenkin "kemiat" eivät ole kohdanneet. Pelkään kuitenkin, että tähän ei ole riittävästi selkärankaa, se on helpompaa laittaa huonot kokemukset asiakkaiden syyksi. (Masentuneethan potevat muutenkin likaa syyllisyyttä, niin siihen sekaan se mahtuu helposti huomaamatta... :-/)
Kun nyt kommentointi täällä on näin vilkasta, niin kerronpa vielä (olen siis aiempi anonyymi nr. 2 - anteeksi etten kirjoita omalla nimellä, näistä asioista en uskalla) että olen myös seurannut kaverin asiakassuhdetta YTHS:llä hyvin läheltä. Ja hyvin läheltä tarkoittaa sitä, että olen ollut kaverini mukana psykiatrin vastaanotolla ja hoitanut ajanvarauksia hänen puolestaan, kun kaveri ei itse enää jaksanut eikä uskaltanut olla yksin yhteydessä kammottavaan psykiatriinsa. Tämän kyseisen lääkärin antama "palvelu" oli kerta kaikkiaan ala-arvoista. Minullehan sattui lopulta hyvä YTHS:n psykiatri, mutta kaveri sai huonon ja siihen viime kädessä loppui hänen asiointinsa YTHS:llä. Tämä lääkäri muun muassa kehotti kaveriani purkamaan parisuhteensa, hankkimaan uuden ja yrittämään lapsia - perheen perustamisen olisi tullut ratkaista kaikki hänen ongelmansa! Lääkityksestä ei lääkäri huolehtinut asianmukaisesti eikä myöskään kiinnittänyt huomiota mihinkään olennaisiin oireisiin. Lopulta hän suostui kirjoittamaan lähetteen Auroraan, jonka jälkeen kaverini otettiinkin miltei välittömästi laitoshoitoon. Eli ihmiselle, joka ei kyennyt huolehtimaan edes itsestään, suositeltiin perheen perustamista ratkaisuksi vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin. Näinkin voidaan YTHS:llä menetellä.
Lopettakaa tuo turha voivottelu. Muuttakaa maalle ja alkakaa tehdä oikeita töitä. Esimerkiksi lannanluonti sopii oikein hyvin tuollaisille turhanpäiväisille 'ahistaa'-pillerinsyöjille.
Muahahaha. Anonyymit on parhaita.
Vaikkei viimeinen anonyymi TÄYSIN väärässä ole. Omassa elämässä ainakin huomaa, ettei ahista niin paljoa, jos ja kun on tekemistä ja aktivoituu kanssa myös tekemään niitä juttuja. Mutta, toisinaan ei jaksa tehdä, vaikka olisi tekemistä... ja se ahdistaa lisää - ja sitten...
Syödään kakkaa, hässitään lampaita ja voidaan paremmin!!!11 Anonyym(e)ille ja muillekin tiedoksi, että kriittinen, ironinen ja erimielinen keskustelu on tervetullutta blogiini, mutta turhanpäiväiset dissauskommentit eivät, kohdistuivat ne sitten minuun tai muihin keskustelijoihin.
Huh, millaisista kokemuksista keskustelussa on kerrottu. Näissä kertomuksissa olisi todellakin ainesta esimerkiksi Ylkkäri-artikkeliin.
Arawn: Tekemättömyyden, ahdistuksen ja masennuksen kierre on kovin tuttu. Vaikka voinkin nykyään hirveän paljon paremmin kuin joskus aikaisemmin, noita seikkoja on yhä toisinaan pohdittava. Hienoa, että olet aktivoitunut esimerkiksi lähtemään matkalle. Voisimme muuten aktivoitua lähiaikoina jopa yhdessä (Mr. Rochester jne.)!
Onneaponnea kaikille, jotka odottavat tukipäätöksiä Kelalta.
Lähetä kommentti