torstai 31. tammikuuta 2008

Olen olemassa, siis provosoin

Pekka Vilkuna uskoo tietävänsä, miksi naiset syyttävät miehiä sopimattomasta käytöksestä: "Se on tämän päivän muotia." Hän neuvoo naisia nauramaan juttujen mukana. "Jos ei sellaisia juttuja kestä, pitää pohtia uudestaan ammatinvalintaansa.
HS, 27.1.

Luonnostelin mielessäni kiihtynyttä bloggausta eduskunnan kähmintäskandaalista, mutta ikkunaiines kirjoitti jo päreessään oikeastaan sen, mitä olisin itsekin voinut sanoa. Aloin sen sijaan pohtia paitsi omia häirintäkokemuksiani, myös edellä mainitun kirjoituksen tiimoilta käytyä keskustelua naisten pukeutumisesta aina korkokengistä avonaisiin kaula-aukkoihin. Nämä esteettiset merkit leimataan keskustelussa suurimmaksi osaksi miesten miellyttämiseksi ja osa kirjoittajista perääkin naisilta konservatiivisempaa pukeutumista. Leonoora kirjoittaa: "Olen kyllä ollut huomaavinani, että joidenkin eduskunnannassa olevien naisten pukeutuminen ajoittain kerjää tällaista epäasiallista huomiota. On tosi avaria kaula-aukkoja, minihameita, mauttomia hiusvärejä, "sotamaalauksia" eikä varmaan viisausosamääräkään kaikilla päätä pakota." Seksuaalisesti houkutteleviksi oletettuja pukeutumistyylejä luonnehditaan "halvoiksi" ja "vääriksi", siis huomion kerjäämiseksi. Halo Efekti kertoo puolestaan siitä, kuinka miehet eivät ole uskaltaneet häiritä häntä työpaikalla, koska "sanavalmius ja luontainen auktoriteetti usein erottaa kiusattavat ja ne, joiden annetaan olla rauhassa". Johannes Knektman painottaa yksilön oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen, mutta toteaa, että jos nainen "tunkee rintansa esiin", hän ei jätä katsomatta. (EDIT: Katsoa toki saa, mutta ilmaisun tapa herättää kysymyksiä, joihin palaan myöhemmin kirjoituksessani.)

Mitä tästä siis pitäisi päätellä? Sallikaa minun kärjistää hieman: jos pukeudun avokaulaiseen paitaan, lyhyeen hameeseen ja korkokenkiin, uhraan itseni miehen miellyttämisen alttarilla, asetan itseni tarjottimelle arvosteltavaksi ja kerjään epäasiallista huomiota? Minusta on ensinnäkin äärimmäisen epäilyttävää vierittää vastuuta häirinnästä kenenkään muun, kuin häiritsijän itsensä niskoille. Rintoja, sääriä ja takamusta korostaviin vaatteisiin verhoutuminen ei todellakaan tarkoita sitä, että älykkyydessä olisi vikaa saati sitten, että olisi lupa koskea tai viljellä rasvaisia juttuja. En väitä, että tällä tavoin argumentoivat keskustelisijat menisivät kannoissaan näin pitkälle, mutta mielestäni tietynlaiset kommentit kertovat varsin ikävistä asenteista. Luulevatko keskustelijat todella, että häirintä vähenisi, jos naiset pukeutuisivat eri tavoin?

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut blogissani, minuun on kohdistettu vastenmielistä huomiota jo kauan ennen kuin aloin pukeutua tavalla, joka korostaa muotoja. Rintoihini on tartuttu kiinni sekä edestä että takaa ja siihen on riittänyt aivan yksinkertaisesti se, että minulla on rinnat. Siihen ei ole valitettavasti auttanut sanavalmius tai "auktoriteetti". En ymmärrä sitäkään, miksi häirityn pitäisi ryhtyä nokkeliin sanaleikkeihin häiritsijän kanssa. Tärkeämpää on mielestäni ilmaista se, ettei häiritsijän käyttäytymisessä ole mitään hyväksyttävää. En ole kyennyt tekemään sitä läheskään aina, kuin olisin halunnut. Häirintä aiheuttaa suurta ja lamauttavaa häpeän tunnetta, josta on joskus vaikeaa riuhtaista itsensä irti. Viimeksi koin tällaisen tunteen silloin, kun olin valmistautumassa erääseen esiintymiseen ja ympärilläni olevat miehet alkoivat laskea leikkiä rinnoistani. Jännitän esiintymistä todella paljon ja meni hetki, ennen kuin edes ymmärsin, että vanhempi, keski-ikäinen mies puhui tissivaostani muiden hihitellessä taustalla.

Ihmisten halu puuttua toisten pukeutumiseen ja ruumiillisuuteen on hämmentävää. Olen hävennyt varttani jo aivan tarpeeksi, että ryhtyisin häpeämään sitäkin, jos haluan olla kaunis ja viehättävä. Jos joku pitää pukeutumistyyliäni mauttomana rintojen tunkemisena esiin ja oman itseni halventamisena, vika on taatusti jossakin muualla, kuin minussa.

(Kuva: Jan Saudek)

17 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Koska olet siteerannut minua sanon tässäkin oman mielipiteeni.

Kysyt:"En väitä, että keskustelisijat menisivät kannoissaan näin pitkälle, mutta mielestäni tietynlaiset kommentit kertovat varsin ikävistä asenteista. Luulevatko keskustelijat todella, että häirintä vähenisi, jos naiset pukeutuisivat eri tavoin? -clip- Ihmisten halu puuttua toisten pukeutumiseen ja ruumiillisuuteen on hämmentävää. " Minulla ei ole ainakaan ikävä asenne naisellisesti pukeutuviin naisiin, vaikka itse en mukavuussyistä sellainen olekaan. Missä kohdalla löydät lauseen, jossa olisin kehottanut naisia pukeutumaan vähemmän naisellisesti?

Sanot:"En ymmärrä sitäkään, miksi häirityn pitäisi ryhtyä nokkeliin sanaleikkeihin häiritsijän kanssa. Tärkeämpää on mielestäni ilmaista se, ettei häiritsijän käyttäytymisessä ole mitään hyväksyttävää. En ole kyennyt tekemään sitä läheskään aina, kuin olisin halunnut." Olen taas tullut väärinymmärretyksi, mitään tällaista "nokkelaa sanaleikkiä" en ole itsekään harrastanut enkä siihen muitakaan houkutellut. Ihan asiallisesti voisi vaan todeta että kiusaajan käytös on sopimatonta työpaikalle ja jollei se lopu siihen tullaan puuttumaan.

Sanoin: "Tuo sanavalmius ja luontainen auktoriteetti usein erottaa kiusattavat ja ne, joiden annetaan olla rauhassa. Hierarkisissa organisaatiossa näiden ominaisuuksien osoittaminen voi olla vaikeata (itse olen aina työskennyt pienissä organisaatioissa), ellei jopa mahdotonta suorittavan tason naistyöntekijöillä." jonka Iines kuittasi:"Kyllä, Halo, iskit naulan kantaan.

Nimittäin en ole vielä nähnyt mediassa sitä yhteenvetoa, jonka itse jo tein: häirintä kohdistuu aina ylhäältä alaspäin, eli se onkin pohjimmiltaan vallankäyttöä toisen yli. Kohteena ovat miestä alemmassa työasemassa olevat ja teon suorittajana on aina yläporras suhteessa teon kohteeseen."


Kyseessä on siis usein esimiehen vallankäyttö alaiseen, sellaisena jo sinänsä tuomittava ja vielä puettu seksistisen vähättelyn asuun. Viimeksi mainittu pointti jää mielestäni aina liian vähälle huomiolle.

Siren kirjoitti...

En tarkoittanut sinua, kun viittasin asenteelliseen suhtautumiseen naisellisesti pukeutuviin naisiin, ethän kirjoittanut moisesta mitään. Sinun kommenttisi auktoriteetista ja sanavalmiudesta otin mukaan yksinkertaisesti siksi, koska se särähti korvaani. Myös sanavalmiit ja "auktoriteetin" omaavat naiset kun voivat joutua häirityiksi, olivat sitten hierarkisissa organisaatioissa tai eivät. En tiennyt, tarkoititko sinä nokkelaa sanaleikkimistä kirjoittaessasi sanavalmiudesta. Monet kuitenkin puhuvat juuri sellaisen reagoimistavan puolesta ja suhtautuvat alentuvasti henkilöihin, joilta moinen sanailu ei luonnistu. Tähän kuuluu nähdäkseni usein se, että häirityn olisi kyettävä huumorin avulla "pelastamaan" tilanne.

En muuten lyö päätäni pantiksi siitäkään, että häirinnän suunta olisi aina ylhäältä alaspäin. Myös esimiesasemassa oleva voi kohdata häirintää.

Halo Efekti kirjoitti...

Sanoit:"En muuten lyö päätäni pantiksi siitäkään, että häirinnän suunta olisi aina ylhäältä alaspäin. Myös esimiesasemassa oleva voi kohdata häirintää."

No, tietysti tämäkin on mahdollista, mutta pitäisin sitä paljonkin harvinaisempana ongelmana. Se osoittaisi myös että organisaation ilmapiiri on sairas ja kyseisen esimiehen, jota itseäkin kiusataan, johtajuus pahasti hukassa. Mitenkä olisi kuviteltavissa että tällainen esimies voisi ratkaista, kuten laki määrää, naispuoleisen alaisensa kiusausongelman?

Johannes Knektman kirjoitti...

": jos pukeudun avokaulaiseen paitaan, lyhyeen hameeseen ja korkokenkiin, uhraan itseni miehen miellyttämisen alttarilla, asetan itseni tarjottimelle arvosteltavaksi ja kerjään epäasiallista huomiota? "

Et kerjää epäasiallista huomiota, mutta saat asiatonta huomiota miehiltä (Ja epäasiallinen ei aina ole sama asia kuin asiaton) ja niin kauan kuin miehet vain katsovat en näe miesten käytöksessä mitään väärää (Tosin tässä katsomisessakin on ongelmansa, mutta niistä kommenttini lopussa). Koen niin että vasta kun katsominen muuttuu aktiiviseksi toiminnaksi (Esim. ääneen kommentointi tai kiinni käyminen) siirrytään seksuaalisen häirinnän puolelle.

Miehelläkin täytyy olla oikeus katsoa.

"Luulevatko keskustelijat todella, että häirintä vähenisi, jos naiset pukeutuisivat eri tavoin?"

En luule.

Tiedän ettei se vaikuttaisi yhtään mitään, sillä olen ollut työpaikassa jossa kaikki pukeutuivat samanlaisiin väljiin ja peittäviin haalareihin ja sielläkin esiintyi seksuaalista häirintää (Ikäväkseni olin niin nuori etten tajunnut puuttua vanhojen äijien käytökseen, vaan vain hiljaa häpesin heidän työpaikan harvoihin naisiin kohdistuvaa käytöstään).

"Jännitän esiintymistä todella paljon ja meni hetki, ennen kuin edes ymmärsin, että vanhempi, keski-ikäinen mies puhui tissivaostani muiden hihitellessä taustalla."

Tuo onkin jo aktiivista toimintaa ja menee häirinnän puolelle. IMHO asia olisi eri mikäli mies olisi vain hiljaa katsonut eikä puhunut asiasta.


"Ihmisten halu puuttua toisten pukeutumiseen ja ruumiillisuuteen on hämmentävää."

Niin on. Mutta useimmat meistä miehistäkin osaavat pitää suunsa kiinni ja kätensä omalla puolellaan. Samoin kuin useimmat naisetkin.

", mutta toteaa, että jos nainen "tunkee rintansa esiin", hän ei jätä katsomatta. (EDIT: Katsoa toki saa, mutta ilmaisun tapa herättää kysymyksiä, joihin palaan myöhemmin kirjoituksessani.)"

Tuo ilmaisu muuten oli tarkoin mietitty, päätin tahallani provosoida ja kirjoitin lauseen jonka kuvittelin sopivan noiden kähmijöiden suuhun. Ja minua oikeastaan ihmetyttää ettei kukaan muu takertunut siihen.

Tuon lauseen oli tarkoitus osoittaa kuinka helposti yksinkertaisesta toteamuksesta saadaan aikaiseksi ylimielinen.

Mielestäni miehillä (Ja naisilla) on oikeus katsoa, mutta siinäkin on omat rajansa, vaikka olisi huononäköinenkin ei naamaa niihin tisseihin kiinni saa tunkea.

Ja IMHO rintoihin (Tai mihinkään muuhunkaan ihmisen ruumiinosaan) kohdistuvan katseen kestossakin on rajansa (Tätä on hankala selittää, mutta tarkoitain sitä, että esim. minua ei häiritse jos joku hetken katsoo minua ihmetellen, mutta mikäli tuijottaminen jatkuu pitkään on se jo häiritsevää. Selvensiköhän tuo mitä tarkoitan?) jonka jälkeen sekin muuttuu häiritseväksi, mutta jota tuijotusta on kuitenkaan hankala kutsua häirinnäksi.

Sosiaaliset tapamme ovat pirun monimutkainen asia, eikä asiaa yhtään helpota se että ne muuttuvat koko ajan ja se mikä oli sallittua 20-vuotta sitten ei olekaan sallittua enää nykyisin.

Mutta nyt on mentävä töihin.

Arawn kirjoitti...

Olen aika lailla samaa mieltä kuin Johannes. Jos pukeutuu sukupuolisia piirteitään korostaen, ei ole mielekästä valittaa siitä, että se huomataan. Tuskin kukaan loppujen lopuksi pukeutuu kauniiksi vain itseään varten ja aika roima osa siitä "itseään varten" osastakin tulee siitä, että muiden ihailun paisteessa tuntee olevansa kauniimpi, kivempi ja parempi kuin tavallisesti.

Huomiolla ja huomaamisella tarkoitan nyt juuri sellaista passiivista huomioimista, jota ihmiset eivät oikein voi välttää. Sen aijaan aktiivinen toiminta on kunkin päätettävissä, kuten Johannes sanookin; puheet, koskettaminen, jopa pitkä tuijotus yms. ovat toimintoja, jotka ihmiset tietoisesti tekevät tai jättävät tekemättä. Niihin ei oikeuta kenenkään sukupuolisia piirteitä korostava pukeutuminen ja/tai muu laittautuminen.

Siren kirjoitti...

Johannes ja Arawn, olen samoilla linjoilla siitä, mitä kirjoitatte katsomisesta. Ymmärrän myös, mitä Johannes tarkoittaa kirjoittaessaan siitä, että katsomisessakin on rajansa - joskaan rajanveto ei aina ole aivan yksinkertaista. Ja niin, minä ainakin provosoiduin tissikommentin sanavalinnoista.

Onko teillä muuten ajatusta siitä, miten sukupuolisia merkkejään pukeutumisella korostavaan mieheen suhtaudutaan? Millä tavoin esimerkiksi tiukkoihin, hauiksia korostaviin paitoihin tms. suhtaudutaan - tai ylipäätään seksikkäästi pukeutuvaan mieheen? Onko sellainen ok, huvittavaa vai "metroa"? Onko se itsensä esineeksi tekemistä?

Halo Efekti, se on varmasti harvinaisempaa kuin ylhäältä alaspäin suuntautuva häirintä. Häirinnän ei toki tarvitse olla pitkäaikaista kiusaamista vaan kyse voi olla myös yksittäisistä tapauksista. On kiinnostavaa pohtia, mitä esimies voi tehdä, mikäli kokee tulevansa kiusatuksi. Olisi myös kiintoisaa löytää aiheesta tutkimustietoa.

Olin kerran töissä äärimmäisen naisvaltaisella alalla, ja esimieheksemme palkattiin jossakin vaiheessa nuori mies. Miestä kohtaan osoitettiin sekä selän takana että avoimesti halveksuntaa ja kommentteja, jotka vihjasivat, ettei mies, kaiken lisäksi nuori nulikka, voi osata tehdä tällaista työtä. Työpaikan ilmapiiri oli todella tulehtunut. Esimiehen johtamistaidot olivat aika olemattomat, mutta jo alusta alkaen hänelle näytettiin "miehen paikka". Kostoksi (?) esimies suosi työpaikan ainoata miespuolista alaistaan, tytötteli yli viisikymppisiä naisia ja jätti tehtävänsä hoitamatta, kunnes sai potkut.

Arawn kirjoitti...

Siren: "Onko teillä muuten ajatusta siitä, miten sukupuolisia merkkejään pukeutumisella korostavaan mieheen suhtaudutaan? Millä tavoin esimerkiksi tiukkoihin, hauiksia korostaviin paitoihin tms. suhtaudutaan - tai ylipäätään seksikkäästi pukeutuvaan mieheen? Onko sellainen ok, huvittavaa vai "metroa"? Onko se itsensä esineeksi tekemistä? "

Vaikea sanoa. Mieshän on väistämättä jossain määrin eri tilanteessa kuin nainen, koska ulkonäkö ei ole miehen kannalta pariutumisessa niin oleellinen. Ulkonäkö on naisen kohdalla erittäin suuri tekijä pariutumismarkkinoilla, miehen kohdalla taas sosiaalinen status ja taloudellinen asema merkitsevät paljon enemmän - näin keskimäärin ja karkeasti yleistäen, tietysti.

Luulisin, että jos mies pukeutuu jotenkin perinteisemmin maskuliinisuuttaan korostaen - tiukat farkut, tiukka t-paita, suht tummat värit -, naiset varmaan pitäisivät moista melko miellyttävänä katselukohteena. Metroa siitä tulisi, jos paita olisi vaaleanpunainen, hiukset laitettu geelillä kiehkuralle, ihon virheitä peitelty meikillä jne.

Minusta yksi jännä taho tässä suhteessa ovat eri alakulttuureja edustavat miehet, jotka pukeutuvat huomiota herättävästi, mutta eivät perinteisiä maskuliinisia piirteitä korostaen. Esimerkiksi hyvin hoikka goottimies, jolla on pitkät, osin värjätyt hiuket, vaaleaksi puuteroidut kasvot ja mustalla kajalilla rajatut silmät on kaikkea muuta kuin maskuliininen, mutta silti kuitenkin hän korostaa ulkoisia ominaisuuksiaan.

Hanna'h kirjoitti...

Minusta kyllä seksuaalista häirintää ovat myös sellaiset puheet, joiden perusta ei ole naisen pukeutumisessa tai kauneudessa, vaan sen virheissä, ml . sellaiset joille asianomainen ei ilman kauneusleikkausta voisi mitään tehdä.

Siis jos mies sanoo vaikka presidentistä, että "no sitä ei moni mies p..." niin ollaan suunnilleen tarkoittamallani linjalla. Samoin vastaavia kommentteja ovat mahdollinen lihavuus, leväperäisyys ja kaikenlaiset riippumiset väärissä paikoissa. Näissäkin kyse on nimenomaan seksuaalisen viehättävyyden kommentoinnista, jollaisilta rumat, lihavat tai äklöttävät miehet enimmäkseen säästyvät, vaikka niitä silti ansaitsisivat.

Johannes Knektman kirjoitti...

Kuten Iineksen blogissakin tulin maininneeksi, mielestäni kieli on huono ja tulkinnoille altis kommunikaatioväline (Eipä tosin parempaakaan ole tarjolla).

Niinpä seksuaalisen häirinnän osalta sanallinen häirintä on lähes aina tulkinnanvarainen asia.

"Onko teillä muuten ajatusta siitä, miten sukupuolisia merkkejään pukeutumisella korostavaan mieheen suhtaudutaan? "

Ei, mutta minulla on kokemusta siitä miten poikkeavan näköiseen (Vielä parivuotta sitten minulla oli kukertavankirjava harottava hiuspehko, niittikoruja, kelta/puna/sini/vihreälinssiset silmälasit, mustat nahkahousut ja mustia, helmin koristeltuja, silkki/samettipaitoja. Luovuin noista vaatteista koska niitä ei tehdä ylipainoisille miehille, mutta hiusten ja parran värjäämisestä ja värilinssisistä laseista en ole luopunut) valkokaulustyöläiseen suhtaudutaan.

Hänen ulkonäöstään ei pidetä ja sitä kommentoidaan hyvinkin ilkeästi ja kommentoijat ovat poikkeuksetta keski-ikäisiä tai vanhempia naisia.

Mutta koska ulkoasuni on oma valintani kestän kyllä ne kommentit.

"Esimerkiksi hyvin hoikka goottimies, jolla on pitkät, osin värjätyt hiuket, vaaleaksi puuteroidut kasvot ja mustalla kajalilla rajatut silmät on kaikkea muuta kuin maskuliininen, mutta silti kuitenkin hän korostaa ulkoisia ominaisuuksiaan."

Nuorempana olin laiha ja meikkaava jätkä joka usein pukeutui S/M tyylisiin kledjuihin ja ketjuihin ja sikäli koin nuorena tavallaan seksuaalista häirintääkin että ihmisillä oli tuolloin (1980-luvulla) kumma luulo siitä että erikoisennäköista poikaa voi tulla koskettelemaan. Mikä, vaikka olikin ystävällistä, häiritsi enemmän kuin päälle syljeskely tai suora vittuilu (Tavallaan ulkoasullani hainkin noita kahta viimeeksi mainittua reaktiota).

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Hauskaa nähdä täällä elämää. Vuodatanpa tähän hieman ajatuksenvirtaa.

Arawn sanoi:

"Jos pukeutuu sukupuolisia piirteitään korostaen, ei ole mielekästä valittaa siitä, että se huomataan."

Onko sitten mielekkäämpää valittaa, mikäli joku huomaa mielestään sukupuolisia piirteitään korostamattoman henkilön? Tässä keskustelussa tahtovat mennä havaitsijat ja havainnon kohteet iloisesti sekaisin. Toisen tulkintaa attribuoidaan ensimmäiseen. Tuntuu myöskin oudolta sanoa, että huomata saa, kunhan huomattu ei pääse huomaamaan tulleensa huomatuksi. Miksi ei? Minusta on ok huomata tulleeni huomatuksi ja itse asiassa pidän sitä eettisesti parempana vaihtoehtona, koska tällöin tieto ympäristössä olevien kanssasubjektien motiiveista on avoimempaa. Ja katsominen ei mielestäni vaadi oikeutusta. Minkäänlaista. Vedän rajan fyysiseen kajoamiseen ja sillä uhkaamiseen. Puheen uhkaavuudesta on kuitenkin vaikea muodostaa selvää näkemystä. Ainakaan sisällön en katso voivan olla automaattisesti häiritsevää, ellei se indikoi aietta ruumiillisen koskemattomuuden loukkaukseen.

"Pariutumismarkkinoita" ja mitä vielä... puuh... (onneksi "karkeasti yleistäen")

Eikö vaaleanpunaisiin t-paitoihin pukeuduttu vuosia sitten? Ne ovat jo passé! *pukee omansa muiden vaatekappaleiden alle*

Fredrika mainitsee 'kauneusvirheisiin' puuttumisen. Itse puutun kauneusvirheisiin puuttumiseen seuraavassa raapustuksessani. Kyseessä on naispuolisen poliitikon koetun poliittisen vastenmielisyyden korostaminen ulkomuotoon ja persoonan puuttumalla. Miksi ihmiset sotuvat moiseen? Ei muuten ole mielestäni tarkalleen ottaen häirintää kuvitella, että jotakin ihmistä ei "p..." kovinkaan moni. Oikeastaan ketään ei "p..." kovinkaan moni, enkä pidä tätä saivarteluna. Se on käytännössä totta. Mikä saa meidät kuvittelemaan, että asiassa on jokin toinen taso? Mikä kosmoksessamme on vialla, kun kuvittelemme itsemme tällaisen ekonomian osaksi? Onko se pakollista? En oikeastaan usko.

Johannes sanoo:

"Mutta koska ulkoasuni on oma valintani kestän kyllä ne kommentit."

Olen samaa mieltä niin kauan kuin kommentit pysyvät verrattaen raffinoidulla tasolla, eli kukaan ei koe tarvetta viittoilla liian likeisesti.

Nyt menen nukkumaan ja ajattelen ennen nukahtamistani niitä 1800-luvun saksalaisia ylioppilaita, joille riitti tarpeen loukata toista kehkeytyessä ilmoitus: "minä loukkaan sinua". Asia oli selvä. Toinen oli hyvin loukkaantunut. Monimielisyyksiä ei tarvinnut tulkita sen pidemmälle. Krediitit Eufemialle.

Oikeastaan kaikki muu on peliä pelkuruudella, jos tarkoitetaan loukata tai häiritä. Hienovarainen haastaminen ja seksuaalinen painostaminen. Kun kysymys on machosta tai bravadosta, kilvoitellaan siitä, kuka on pienempi jänishousu jänishousujen kesken. Jo riittää...

Arawn kirjoitti...

Tulta syöksevä lintu: "Ja katsominen ei mielestäni vaadi oikeutusta. "

Ei katsominen, mutta pitkä tuijottaminen voi kyllä olla jo hiukan kyseenalaista.

Enkä tarkoittanut, etteikö saisi huomata niin, että huomattu havaitsee huomion. Näissä lienee enemmän kyse siitä, miten se huomio tuodaan esiin. Lähinnä kommenttini ehkä kosketteli tilanteita, joissa henkilö A on tietoisesti pukeutunut melkoisen huomiotaherättävästi ja sitten jälkikäteen valittaa, että hän sai runsaasti huomiota. Näitäkin kun on.

""Pariutumismarkkinoita" ja mitä vielä... puuh... (onneksi "karkeasti yleistäen")"

Miksi ei? Loppujen lopuksi ihmisten pariutuminen on tietyssä mielessä kauppaa; minulla on ominaisuudet X, jotka voin tarjota ja etsiskelen niille vastineeksi ominaisuuksia Y.

Ei tämä tarkoita, että ihmiset ajattelisivat asioita kaupallisin termein, tietenkään. Ihmisiä vievät merkittävästi vietit sekä kulttuuriset konvetiot, joista kummistakin monet ovat tiedostamattomia. Silti, jos jonkinlainen malli kuvaa tilannetta ihan kohtuullisesti, miksi sitä ei käytettäisi? Markkinamalli on yksi mahdollinen kuvaaja ja ihan toimiva. Ainoa se ei tokikaan ole, mutta miksi pitäisikään tyytyä yhteen?

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Niin, tarkoitin myös sitä, että mielestäni pitkään tuijottaminen ei poikkea lyhyempikestoisesta tuijottamisesta. Molemmat voi halutessaan oppia ohittamaan. Kummassakaan ei ole pelkän keston perusteella mitään kyseenalaista, eikä yhtä pitkään tuijottamista tarvitse leimata sillä osalla tapauksia, joissa motiivit eivät kunnioita yksilön koskemattomuutta. Väkivallan uhka on asia erikseen, mutta toisen käyttäminen oman estetiikan objektina pelkästään katsomalla ei vahingoita ketään.

"Ihmisten pariutuminen" "loppujen lopuksi" "kauppaa"? Kuulostaa korvaani äkkiseltään aivan Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogilta. Jos pariutuminen on kauppaa, luen itse suurimman osan sukupuoltenvälistä kanssakäymistä täysin pariutumisen ulkopuoliseksi ilmiöksi. Itse asiassa en pidä sitä ilmiönä ensinkään. Pariutumisella taas kaiketi tarkoitetaan ilmiötä. "Kaupan" tai 'markkinoiden' tapaiset metaforat, joita toisiin 'pariutumisen' tapaisiin metaforiin kytketään kertonevat myös jotakin ajastamme ja tavasta, jolla tahdomme selittää pois ihmiskohtaamisten variaatiota. Moni (vaikkapa Emmanuel Todd) on sanonut, että esimerkiksi perhemallilla on ollut suuri vaikutus modernien kansallisvaltioiden tapaan ymmärtää perimystä ja taloutta, mutta ihmiset sekoittavat vapaasti yhden alueen metaforia järjestääkseen tietoa toisella. Runsas media-anti taloudesta ja kauppaa käyvien yksilöiden ja kansantalouksien täplittämän maailmankuva tarjoaa tapoja jäsentää myös intiimejä suhteita. Jos niin tahtoo. Oletusta siitä, että tämä metaforien järjestelmä puhuu meitä tietämättämme kutsutaan kulttuuriksi. There's more to it than this.

Oman näkemykseni mukaan pariutumisella ja kaupankäynnillä on hyvin vähän tekemistä romantiikan ja ihmissuhteiden kanssa. Yleistä sääntöä tuskin on. Ihmiset ovat taitavia muokkaamaan maailmansa sellaiseksi, että se noudattaa haluttua järjestystä. En siis etsi ominaisuuksia enkä voi sellaisia tarjota. Jos puhun ominaisuuksista, puhun toisen tai omien tekojen ja kehittyvän ajattelun päälle kirjoittamisesta.

Siren kirjoitti...

Fredrika: Joo. Minäkin pidän ulkonäköön/seksuaalisuuteen jne. kohdistuvia arvottavia kommentteja varsin asiattomina ja häiritsevinä.

Tulensyöksijä huomauttaa, ettei suurin osa ihmisistä panisi suurinta osaa ihmisistä. Epäilemättä näin, mutta nyt puhutaan mielestäni vähän eri asiasta: esimerkiksi kerran baarissa vanhempi mies alkoi arvostella pukeutumistani ja korujani ja totesi, että "tuollaista en ainakaan panisi". Samoin erilaisissa kuvagallerioissa ilmoitellaan naisille, panisiko vai eikö panisi jne.

Tuijottamisenkin voi kokea häiritseväksi. Mitä ajattelet esimerkiksi tilanteista, joissa mies tuijottaa keskustelun lomassa ainoastaan naisen rintoja? Ja todella tuijottamalla tuijottaa. Eikö tässä voi olla mitään tunkeilevaa?

Arawn: En kykene Tultsun tavoin liittämään markkina-arvoteoriaa tai kaupallisia metaforia ylipäätään omaan käsitykseeni ihmissuhteista ja romantiikasta. On myös kiinnostavaa ajatella, keitä nämä "pariutumismarkkinoilla" olevat ihmiset oikein ovat: keitä ovat esimerkiksi ne naiset, jotka etsivät miehestä nimenomaan sosiaalista prestiisiä tai ekonomista turvaa? Ja miten niin "keskimäärin"? Okei, olen toki lukenut tutkimuksista/gallupeista tms. jotka antaisivat ymmärtää näin, mutta jokin tässä kyllä vähän mättää.

Lisäksi ajatus siitä, että minulla on ominaisuuksia X ja etsin toisesta ominaisuuksia Y tuntuu hieman kaukaiselta. Voihan tällaisia ajatuksia/haaveita elätellä, mutta tapahtuuko näin todellisissa tilanteissa? Tuntuu kovin rationalistiselta ja suoraviivaiselta.

meri kirjoitti...

Kerrassaan mielenkiintoinen keskustelu!

Minullakin särisee korvissa, kun kuulen puhuttavan "markkina-arvosta" ja "rationaalisesta parinvalinnasta". Jos unohdetaan viihdeteollisuuden masinoima romanttinen rakkaus, niin jäljelle jää muu suhteen solmimisen psykologia. Esimerkiksi se, että ihmisillä on taipumus laittautua yksiin sellaisten henkilöiden kanssa, jotka jollain lailla herättelevät kaikuja omasta lapsuudesta ja äidistä/isästä. Miten "markkina-arvossa" käy ihmisen henkilöhistorian? Ääriesimerkkinä psykologisesta vaikutuksesta ovat kai ne naiset ja miehet, jotka keikkuvat hyväksikäyttösuhteissa läpi elämänsä - ei heidän toiminnastaan ulkopuolinen ainakaan rationaalisuutta löydä.

Hm, voisin aika lailla paheksua ihmisiä, jotka perustavat suhteen pelkkään rationaalisuuteen, jos suhteessa on tarkoitus hankkia myös lapsia. Se vanhempien suhteen taustalla henkivä tunneilmasto (tarkemmin sen puute) voi aiheuttaa ihan uskomattomia mutkia jälkikasvun mielenmaisemaan.

Ja sitten varsinaisesta asiasta... Minusta noissa julkisuuden seksuaalinen häirintä -puheissa on häkellyttävää, miten koko häirintä ilmiönä selitetään pois ja tulkitaan johtuvaksi muutaman (nais)yksilön yliherkkyydestä. Tuon logiikan mukaan kaikki ratkeaisi jos häirinnän kohteen ymmärtäisivät olla häiriintymällä...

Siren kirjoitti...

Arawn: "Naiset rankkaavat sosiaalisen statuksen ja varakkuuden kiinnostavimmiksi, miehet nuoruuden, kauneuden ja seksuaalisen uskollisuuden. Keskimääräisyyksistä puhutaan siksi, että kaikki miehet/naiset eivät tietenkään tee näin, mutta kuitenkin kyllin merkittävä osa, jotta voidaan yleistää. Jos samanlainen tulos saadaan kyselyissä _kaikissa eri maissa, joissa kyselyt on tehty_, eikö siitä voida jo vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä?"

Tiedän toki, mitä keskimääräisyyksillä tarkoitetaan. Kysyn kuitenkin edelleen, keitä nämä naiset ja miehet ovat. Millä tavoin heidän koulutuksensa, varakkuutensa ja sosiaalinen asemansa vaikuttaa tuloksiin? Ja minkä vuoksi tällaisia tuloksia saadaan? Pelkistetäänkö tulokset esimerkiksi (sosio?)biologiseen determinismiin (nainen etsii siittäjää, joka voi tarjota rakkauden hedelmälle parhaimman elintason) vai nähdäänkö taustalla olevan muitakin syitä? Etsivätkö esimerkiksi varakkaat naiset itselleen varakkaita miehiä? Millä tavoin "kulttuuriset" arvot tai arvostukset vaikuttavat tuloksiin? Ja onko todella niin, että vastaavanlaisia tuloksia on saatu kaikissa eri maissa? Miten nämä kyselytutkimukset suhteutuvat siihen, että ihmiset tapaavat naida samaa sosiaalis-ekonomista ryhmää/luokkaa edustavan kumppanin?

"Kumppani valitaan ihastuksen perusteella ja tässä ihastuksessa taas biologia näyttelee merkittävää osaa. Esimerkkinä tutkimukset, joissa on selvitelty hajuaistin merkitystä pariutumisessa --"

Hajuaistilla voi olla oma merkityksensä pariutumisessa, mutta sillä tai silkoilla biologisilla seikoilla voidaan tuskin selittää koko parinvalintaprosessia. En tiedä, väitätkö aivan näin, mutta katsoisin kuitenkin, että kyseessä on pikemminkin monisyinen prosessi, johon vaikuttaa erilaiset biologiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Mitä, jos hajutestissä olevalle naiselle näytetään sen miehen kuva/nainen tapaa miehen, jonka nainen on kokenut hajun perusteella viehättävimmäksi, mutta joka edustaa esimerkiksi ulkoisilta avuiltaan tai ajatusmaailmaltaan naisen vastenmielisiksi kokemia piirteitä?

"Miksi on hyväksyttävämpää olla hormonihyrrä kuin tehdä päätöksensä tietoisesti ja harkiten?"

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos ihmiset tekevät pariutumispäätöksensä tietoisesti ja harkiten, vaikka rahasta, mikäli tämä on kummankin osapuolen tiedossa. Se, mihin viittaan romanttisella, liittyy puhtaasti omiin, subjektiivisiin kokemisen tapoihini. Kritisoin alun perin tapaasi kuvata "parisuhdemarkkinoita" rationalistisen parinvalinnan termein. Ajattelin, että tarkoittaisit etsittävillä ominaisuuksilla kaikenlaisia piirteitä kristitystä absolutistista tummiin hiuksiin, mutta hyppäsitkin lähinnä biologistiseen argumentointiin.

Siren kirjoitti...

Tervetuloa keskustelemaan, Meri! Ja kiitos blogikirjoituksessasi olleesta Hesari-linkistä, joka oli paikka paikoin uskomattoman ärsyttävä.

"Hm, voisin aika lailla paheksua ihmisiä, jotka perustavat suhteen pelkkään rationaalisuuteen, jos suhteessa on tarkoitus hankkia myös lapsia. Se vanhempien suhteen taustalla henkivä tunneilmasto (tarkemmin sen puute) voi aiheuttaa ihan uskomattomia mutkia jälkikasvun mielenmaisemaan."

En menisi suoralta kädeltä tuomitsemaan suhteita, joita kuvaat. Romanttisen rakkauden ja intohimon lieskojen tilalla voi olla esimerkiksi molemminpuolinen kiintymys ja kumppanuus, jotka välittynevät myös lapsille.

Tultasyöksevä tipu: "Voi olla” jotakin tunkeilevaa, mutta se ei liene riittävä syy olettaa, että ”on”. Joudun puhumaan vain omasta puolestani, mutta minusta on myös ihanteellista voida töksäyttää oma mielipide toisten pukeutumisesta tms. Ja mitä panemiseen tai panemattomuuteen tulee, pohtivathan ihmiset sitä joka tapauksessa keskenään ja retostelevat ja esineellistävät toisiaan. Miksei niin saisi tehdä jälleen aivan avoimesti? Esimerkkisi mies muuten kertoi kuitenkin ensisijaisesti itsestään, ei sinusta."

Olet oikeassa siinä, että on tärkeää pohtia ihmisten intentioita ja välttää kaikkien leimaamista pervoiksi häiritsijöiksi. Jos kuitenkin ajattelen kuvailemaani tapausta baarissa, olisi mielestäni äärimmäisen sinisilmäistä tulkita, etteikö hänen tarkoituksenaan olisi ollut nimenomaan minun loukkaamiseni ja nolaamiseni. Hän käyttäytyi aggressiivisesti ja puhui "huorista" ja "pilluista" eikä lähtenyt pöydästämme, vaikka pyysimme useaan kertaan. Episodi kertoi luonnollisesti enemmän miehestä kuin minusta enkä pannut pahakseni, etten ollut hänen mielestään pantava.

Tiedän, ettet juurikaan perusta käytöstavoista, mutta minusta on ihan perusteltua puhua toisinaan "käytöstavoista". Henkilökohtaisesti ajattelen, että voin kyllä naljailla ulkonäöstä ja panemisesta ystävieni kanssa, mutta minun ei tarvitse suhtautua suopeasti, mikäli vieras ihminen tulee laukomaan minulle mitä tahansa ja astuu rajojeni ylitse.

Miksei ajatustasi loukkaantumattomuudesta voitaisi sitten soveltaa siihenkin pisteeseen asti, että esimerkiksi sanallinen seksuaalinen häirintä on vain kohteen päänsisäinen asia? Jos ulkonäköä ja omaa panemisen tarvettaan voi kommentoida toiselle vapaasti, niin miksei sitten myös sitä, kuinka tekisi niin kovasti mieli laueta noille tisseille?

meri kirjoitti...

Sen verran on pakko jatkoselitettä sanomisiani, että minulle kiintymys ja kumppanuus ovat merkkejä tunnesuhteesta. Sen sanan määritelmän ei siis tarvitse sisältää sammioittain intohimoa (toki näinkin voi olla).

Järkisuhde perustetaan minusta hyötymistarkoituksessa: toinen on niin varakas, hyvässä asemassa, kuuluisa tms., että hänen kanssaan "kannattaa" olla suhteessa.

Oikeissa suhteissa nämä hyöty- ja tunneperustelut luultavasti kyllä menevät suloiseen sekamelskaan. Vähän Pet Shop Boysin tapaan "I love you, you pay my rent".