perjantai 2. marraskuuta 2007

Suffer Little Children





































































Kävin tänään Sally Mannin upeassa ja kiehtovassa taidenäyttelyssä Tennispalatsin taidemuseossa. Mannin kuvat herättivät suurta kohua 1990-luvun Yhdysvalloissa, jossa varsinkin konservatiiviset kristityt leimasivat hänen Immediate Family -valokuvasarjansa (1985 - 1994) lapsipornoksi. Mann kuvasi alastomien lastensa ruumiita tavalla, joka tulkittiin hyvin provokatiiviseksi. Näyttelyssä on esillä myös unenomaisen kaunis maisemakuvasarja Deep South (1997). Mannin uusimmassa teossarjassa What Remains (2005) on puolestaan läsnä lahoavan ihmisruumiin estetiikka.

Mannin kuvat herättivät minussa hämmennystä, riemua, ihmetystä ja hermostuneisuutta. Millainen on se katse, jolla tarkastelen näitä kuvia? Mitä minä näen? Mitä viisivuotiaan Jessien asento ja puku viestittävät? Entä Candy Cigarette? Young Venus after School?

(Sally Mann: Immediate Family)

6 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Kauniita kuvia, jotka toden totta aiheuttavat aika ristiriitaisia tunteita (epäilemättä tämä on ollut myös kuvaajankin tarkoitus). Ehdottomasti poikkeavat konventionaalisesta lapsikuvasta.

Kuinkahan monella kuvan katsojalla tulee mieleen pelko siitä, että joku MUU katsoo näitä kuvia ja saa ajatuksia...???

Lapsiaikuisuus on monellakin tapaa ollu kuluneella vuosikymmenellä (ja 90-luvulla myös) tavoiteltava ihanne sekä aikuisten, että lasten keskuudessa. On hienoa, että tätä ihannetta kyseenalaistetaan.

Meidän länsimaiset kuvan perinteemme pakottavat aika vahvasti pedofiiliseen katseeseen. On aika jännää ja jotenkin oksettavaa joutua "pakotetuksi" tällaiseen katseeseen. Silti asiaa on hyvä miettiä omassa mielessään. Opin paikka tässä on.

Tosin en ole vieläkään pystynyt katsomaan Salo - Sodoman 120 päivää elokuvaa loppuun sillä minua pelottaa se katse, jolla sitä pakotetaan katsomaan.

soli kirjoitti...

Ja minä käyn aina näitten kuvien kohdalla saman keskustelun päässäni siitä, miten ärsyttävää on että lapset poseeraavat tietoisina ja aikuismaisesti. Silloin kun nämä kuvat tulivat, minulle ei selvinnyt, oliko Mann opettanut lapsiaan poseeraamaan tai oliko hänen mahdollinen poseerausta tukeva ihailunsa myötävaikuttanut tuohon "strike a pose"-tyyliin, vai olivatko lapset kehittäneet sen aivan itse, varmaankin omia kuviaan nähtyään. Siis ärsyttää se, että toivoisin lasten olevan lapsenkaltaisen välittömiä ja tiedostamattomia, eikä aikuismaisia. Jotta mitä? Eivät houkuttelisi esiin pedofiilisiä pelkoja minussa? Jos se olikin tarkoitus, se toimii.Ja juuri nimenomaan niin, että tosiaan, vaikka lapsi olisi miten aikuismainen elkeissään, vastuu on aikuisen eikä lapsen.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Soli, minä olen kerrassaan eri mieltä kuvista! - katsoessani niitä ajattelin, että tässä on käsillä niin vapaan tuntuisia otoksia yksilön jokapäiväisestä estetiikasta ja draamasta, että siinä pannaan ennakkoluulojamme ja juuri vaikkapa pedofiilisia neuroosejamme halvalla. Ja vielä vaikkapa harhaluulojamme siitä kuka on lapsi ja kuka aikuinen. ja missä menevät lapsen mielikuvituksen rajat. Oletko nähnyt kuvan "The Three Graces", jossa Mann virtsaa tyttärineen? Minusta sekin suhtautuu eritteisiin ja perheen kesken tapahtuvaan alastomuuteen tavalla, joka itsestäänselvyydessään ylittää mahdollisuuden uskottavaan moralismiin.

En kuitenkaan väitä, ettenkö olisi itse kohdannut omia ennakkoluulojani ainakin muutamassa kuvassa. Luojan kiitos, että tarjotaan tilaisuus ne tunnistaa. Tuntuu aivan kuin pääsisi puhdistamaan katsomisensa tapoja vastenmielisistä, jollakin ihmeen konstilla mielen pintaan takertuneista möröistä. Pedofiilimörköäkin rumutetaan kovasti mieliimme, aivan kuin se koskisi jollakin tapaa meitä kaikkia ja aivan kuin meidän kaikkien tulisi uhrata tapamme katsoa tehden tilaa tuolle otukselle. Pah, sanon minä. Se, minkä kuvittelen tuota hysteriaa edeltävänä "luonnollisuutena" ja mahdollisuutena vapaampaan kanssakymiseen vieraiden aikuisten ja lasten välillä houkuttelee ajatuksena enemmän.

Mitä poseeraamiseen tulee, varmasti taiteilijaa tarvitaan auttamaan kuvattavat oikeaan asentoon sen ohella, että liikkuu ja katselee maisemaa linssin läpi itse. Kuitenkin on myös niin, että lapset osaavat ja oivaltavat varmasti paljon itsekin. Missä vaiheessa se intohimo ja uskallus teatteriin katoaa?

soli kirjoitti...

Äh, nyt minä taas huidon. Siis en ole eri mieltä."-- aivan kuin meidän kaikkien tulisi uhrata tapamme katsoa tehden tilaa tuolle otukselle." Jotain tuollaista minunkin mielessäni surrasi, en vain saanut sitä ajetuksi ulos...Tietty luonnollisuus ja suoruus välittyy ehdottomasti, asennot ovat mielestäni lasten omia, vain se tietoinen _katse_minua ärsyttää. Ja on jännä seurata itseään nimenomaan raivaamassa tilaa ja vapautta pelottomalle olemiselle näitten kuvien äärellä.

Anonymous kirjoitti...

No. kyllä lapsetkin poseeraa ja saattavat olla aika tietoisia itsestään, ja se että äiti on valokuvaaja saattaa auttaa. mutta kyllä minulle ne tietoisimmat kuvat näyttäytyivät myöskin lavastettuina, tai eniten rakennettuina, usein, ei kaikki.

Mutta pitihän suomessakin nähdä ja kuulla. näyttelystä on tehty tutkintapyyntö. Hoijoi. Että väsynyttä se on täälläkin eikä vain 90 luvun amerikassa.

Siren kirjoitti...

Jep, tutkintapyyntöpä hyvinkin; valokuvat kuulemma loukkaavat ihmisoikeuksia. Ilmeisesti lapsikuvien lisäksi oltiin närkästytty myös kuolleiden ja hajoavien ruumiiden kuvista.