tiistai 7. elokuuta 2007

Sudenlauluja

Carterin novellissa väkevä susi löytää Punahilkasta vertaisensa, kuten niiden laumassa voimakkaalla parilla on fyysinen suhde. Tekee mieleni väittää, että ainoa uhkaava kuolema on petite.

Tulta syöksevä lintu reflektoi blogissaan kauniisti luomiskertomustani.

Elokuva-arkistossa pyöri pari vuotta sitten brittikauhuun keskittyvä English Gothic -sarja. Wicker Manien ja Hellraiserien joukosta poimin Neil Jordanin lumoavan teoksen The Company of Wolves (1984). Elokuva pohjautuu Angela Carterin novelliin Sudet tulevat (1975), jossa kirjailija kujeilee kiehtovasti Punahilkka-sadun seksuaalisilla konnotaatioilla. Nukkuva tyttö piehtaroi levottomana vuoteessaan; punainen hilkka ja maalatut huulet viettelevät aistimaan kuukautisveren tuoreen tuoksun ja supussa olevan hävyn aukeamisen. Katso minua sutena, kivimäessä, kuuta päin. Elokuvan Rosaleen on rohkea ja voimakas, eikä hän kavahda metsän Liebestodia.

Poiketaan polulta, astutaan kylän räkänokkien ja sudenkammoisten metsästäjien sijaan suden suuhun. Äiti hyvästelee Rosaleenin omalla tavallaan, eikä susien vyörymistä nukkuvan tytön huoneeseen voi estää. Vaietaanko aidan yli karanneista iäksi, kuten Lucile Hadzihalilovicin upeassa feminiinisen klaustrofobian ja seksuaalisuuden kuvauksessa Innocence?

Taidenautintoni jälkeen en ole voinut olla unelmoimatta olennoista, joiden kulmakarvat ovat kasvaneet yhteen.

9 kommenttia:

pieni punahilkka kirjoitti...

Rakastan tätä novellia. Olen lukenut sen englanniksi joten en tiedä suomenkielisestä versiosta, mutta eniten vetoaa tarinan mielestäni kiteyttävä viimeinen osa, alkaen uhkaavan jännitteen laukeamisesta
"The girl burst out laughing; she knew she was nobody's meat."
josta eteenpäin tarina on niin kauniisti kirjoitettu, että viimeinen lause toi kyyneleet silmiini.

Samastun vilpittömään, rakastavaan, lihalliseen tyttöön ja koen tarinan hyvin intensiivisesti sellaisena, että tyttö ja susi kohtaavat toisensa vahvuuksineen ja heikkouksineen, alastomina sekä kuvainnollisesti että .
Tarinan monet vivahteet ja omat samaistumiseni kiinnostavat minua, mutta myös se, miten erilainen elokuva on, ja mitä samaistumiseni, novellin ja kirjan erot ja eri elementit kertovat suhteessa yleisiin normeihin ja eri moraalikäsityksiin.

Minua kiinnostaa fyysisyys: tarinan hahmot ovat vahvan fyysisiä, eivätkä vain seksuaalisesti, mutta se ei ole erillään heidän sisäisistä kokemuksistaan. Elokuva oli sovinnainen versio hupaisan pehmopornomaisilla elementeillä ja kerrontatavoilla (kuten sängyssä pyöriskelevä meikattu tyttö). Näytteleminen oli laimeaa. Pidin kyllä elokuvasta

, ja miten se suhteutuu yleisiin vartalo- ja moraalikäsityksiin. Elokuvassa ei ole yhtä helppo esittää kielikuvia ja viittauksia pakanasymboliikkaan, mutta siihen olisi voinut saada ilmavuutta lisäämällä kuvia joissa ei ole ihmisten välistä kommunikointia. Fyysisyyttä ja alastomien vartaloiden näyttämistä, mikä olisi ollut mahdollista, vältettiin.

pieni punahilkka kirjoitti...

Ylläoleva lähti vahingossa, keskeneräisenä.
En ehkä olisi jättänyt aivan tuollaiseksi, mutta kun en näköjään voi poistaa sitä, lisään jotain.

En tarkoittanut, että elokuvassa välttämättä olisi ollut hyvä olla enemmän fyysistä alastomuutta, mutta tuollaiset asiat mietityttävät. Mitä näytetään, mitä jätetään näyttämättä. Kuinka vartalokäsityksiä luodaan, minkälainen "opetus" annetaan.

Siren kirjoitti...

Minuakin kiehtoo novellissa sen päihdyttävä fyysisyys ja lihallisuus, enkä voi olla pitämättä elokuvasovitusta sovinnaisempana esityksenä teemoista, joita Carter käsittelee novellissaan. Kuitenkin elokuva on mielestäni myös itsenäinen taideteos kömpelyyksistään ja puutteistaan huolimatta - se on esteettisesti runsas, tunnelmaltaan tiheä ja kaiken lisäksi pidän symbolisesta kuvastosta, jota Jordan käyttää kerronnassaan. Valitettavasti juuri näyttelijät ovat yksi elokuvan heikkouksista ehkä Stephen Reaa ja Micha Bergeseä lukuun ottamatta. Sarah Pattersonin veistoksellinen Punahilkka kehittyy mielestäni paremmaksi elokuvan loppua kohden.

Sen sijaan minun on vaikea nähdä elokuvassa pehmopornokuvastoa. Rosaleenin pyöriskelyä vuoteessa olen pitänyt hieman kömpelönä ja vaivaannuttavana, mutta en pornahtavana. Varastetun huulipunan hehku huulilla viittaa kyllä seksuaalisiin/ruumiillisiin teemoihin - ehkä alkaviin kuukautisiin, uniorgasmiin, itsetyydytykseen. Hmm. Tätä täytyy pysähtyä miettimään. Pystytkö mainitsemaan joitakin muita pehmopornahtavia kohtauksia?

"Nobody's meat", "ei kenenkään ateria". Tahdon palavasti lukea tarinan alkuperäiskielellä!

pieni punahilkka kirjoitti...

Koin, että tuohon tarinaan tai tarinoihin liittyen on pakko sanoa jotain, mutta sitten lähti keskeneräinen teksti enkä oikeastaan tällä hetkellä saisikaan sanallistettua kaikkea, minkä haluaisin. Herää liikaa ajatuksia.

Tarkoituksenani ei nimittäin ollut vain vertailla elokuvaa ja novellia, tai asettaa niitä paremmuusjärjestykseen. Pidin elokuvasta, myös sen kömpelyyksistä. Mutta juuri kömpelyydessä, sängyssä kieriskelyssä, jälkiäänityksissä, ylikorostetussa näyttelyssä on samaa kuin pehmopornoelokuvissa, joita katsoin, koska niitä tuli tv:stä Saksassa kesinä jolloin en tuntenut työkaupungissani juuri ketään.

Minulle huulipunasta tulee mieleen 80-luvun "epäluonnolliset" meikit. Silloin luomiväri oli sinistä ja huulipuna kirkkaan punaista tai pinkkiä. Sen jälkeen käsitykset hillitystä meikistä ovat muuttuneet, mutta silti se näkyy aina.
Huulipuna kyllä taitaa olla lapsille kiehtovin meikkituote, ilman todellista tiedostusta siitä, mitä se ulkopuolisille tuo mieleen. Teinit usein meikkaavat runsaasti havaitsematta räikeyttä.

Mielestäni elokuvan loppu oli muutettu sovinnaisempaan suuntaan. Sen voima ja kirkkaus latistettiin, kun tyttö ei ollutkaan peloton. En tiedä tekijöiden syitä valintoihinsa, mutta minulle tulee elokuvasta enemmän sellainen olo, että tytöstä tehdään väistämättömästi uhri, tiedostamattomien halujensa kautta, kun taas novellissa asia on täysin päinvastoin.

Kannattaa lukea alkuperäiskielellä! Saat sen kyllä helposti käsiisi.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Jahas, pitäisi varmaan lähteä hakemaan tuo englanninkielinen versio kirjastosta. Kieli kuulostaa ytimekkäältä. Muutenkin kirja on kovin eri asia kuin elokuva, joka on kaiketi räätälöity kokoon useampaa tarinaa käyttäen; ei siis vain tarinaa Sudet tulevat. Novelli kiteytyi lopun kohtaamisessa, joka jää elokuvasta olennaisesti puuttumaan. Muutenkin elokuvan sanoma tuntuu olevan kovin erilainen kuin kirjan, tai ainakaan siinä ei lopulta tarjota ylitsevuotavaisen myönteistä ja itsevarmaa eroottista lopputulemaa, joka on koko teeman ydinkäänne.

Minusta elokuva on tavallaan pornoa, tai ainakin, jos karnaalinen erotiikka, hehkuvat posket ja sekä tytön että pojan puberteetin seksuaalisen heräämisen kuvaaminen luetaan sellaiseksi. Kuvasto on jatkuvaa vihjailua kehollisuuteen. Ei kuitenkaan lähimainkaan kirjan jäntevyydellä. On kaksinaamaista, kuinka ihmiset säätelevät vastaavaa visuaalista sisältöä kirjallista sisältöä helpommin. Onko kyseessä mielikuvan rituaalinen kätkeminen kirjoitusjärjestelmään. Hieman kuin jyrsijä panisi päänsä pensaaseen ja olettaisi, ettei kukaan näe tämän takalistoa; keisarin uudet vaatteet; yms. Kuitenkin Punahilkan (ja puhun nyt kirjasta, en kanssakommentaattorista) ja suden kohtaaminen tihkuu seksiä, vaikka näyttelijä on sen ikäinen, että minut passitetaan tämän kommentin vuoksi telkien taakse. Käykää katsomassa.

Leffa on tosiaan selkäpiitä karmivasti näytelty ja vielä kehnommin erikoistehostettu, ja luen tähän mukaan Rean. Bergese on ainoa vakuuttava suoritus lumoavan itsevarmana, samaan aikaan sekä maskuliinisena että feminiinisenä maankiertäjänä. Olisikin ollut tylsää nähdä Rean ja Bergesen roolit toisin päin... Filmin kömpelyys on kaikesta huolimatta rakastettavaa ja symbolimaailma tuntuu henkilökohtaisesti niin läheiseltä, ettei pieni ajattelemattomuus häiritse.

lupiini kirjoitti...

En ole tuosta novellista ennen kuullutkaan, mutta lisäsin sen heti kirjalistalleni. Satujen seksuaaliset konnotaatiot on äärettömän kiehtovia, esimerkiksi kun miettii vaikka Prinsessa Ruususen verenvuodatusta 15-vuotispäivänään ja sadan vuoden unta ja ruusuja ja piikkejä ja sitärataa. En ole vieläkään saanut aikaiseksi katsoa Innocenseä (ehkäpä siksi, että audiovisuaaliset vehkeemme ovat tällä hetkellä ihan levällään) mutta haluaisin kovasti nähdä sen, varhaisteini-ikäisyydessä on jotain taianomaista. Tein opinnäytetyöni Lolita-myytistä mainonnassa, silloin tuli pohdittua teiniseksuaalisuutta ja seksualisointia aika paljonkin.

Oikeesti tulin tänne lähinnä kertoon, että ältsin kivaa kun olet päivittänyt, kirjoituksesi ovat viisaita ja tärkeitä.

Siren kirjoitti...

Punahilkka: Mielestäni elokuvan loppu oli muutettu sovinnaisempaan suuntaan. Sen voima ja kirkkaus latistettiin, kun tyttö ei ollutkaan peloton.

Kyllä! Olen yrittänyt parhaimpani mukaan tulkita elokuvan loppuratkaisua vastakarvaan, mutta en voi olla ajattelematta novellin kantavan ajatuksen vääristymistä juuri sillä tavalla, kuten asian ilmaiset. Totisesti: missä on novellin riemukkaan itsevarma seksuaalisuus?

Lintu: En kyllä nimeäisi kaikkea seksuaalisuuden esittämistä pornografiaksi. Ymmärrän pornon lähinnä seksuaaliseksi kiihokkeeksi tarkoitettuna materiaalina, ikään kuin seksuaalista tyydytystä hakevana kulutustuotteena. (Heräävää) seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta tutkiskelevassa teoksessa näen paljon laajempia konnotaatioita. En silti väitä, että rajanveto vaikkapa "pornon" ja "erotiikan" välillä olisi yksiselitteistä. Punahilkan ja Suden kohtaaminen kyllä suorastaan tihkuu ruumiinnesteitä ja kiihkoa...

Ja kuulepas, Stephen Rea on myös kiehtova paha susi ja erottautuu mielestäni edukseen karmaisevasta näyttelijälaumasta. (Rea on muutenkin loistava näyttelijä, ettäs tiedät.)

Lupiini: Novelli löytyy Carterin kokoelmasta Verinen kammio/The Bloody Chamber, jossa Carter leikittelee ja uudelleentulkitsee satuja Siniparrasta Saapasjalkakissaan. Rakastan! <3 Minuakin kiinnostaa hirmuisasti teiniseksuaalisuuden kuvaukset. Ja kiinnostava opinnäytetyön aihe sinulla.

Onpas mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Ymmärrän pornon lähinnä seksuaaliseksi kiihokkeeksi tarkoitettuna materiaalina, ikään kuin seksuaalista tyydytystä hakevana kulutustuotteena. (Heräävää) seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta tutkiskelevassa teoksessa näen paljon laajempia konnotaatioita.

Ilman muuta konnotaatiot ovat laajempia. Siihen, etteivät oikeastaan olisi tarvittaisiin teollisuspornoa. Mutta eikö sinusta elokuvassa sitten ole läsnä pornografista motiivia? Minusta se on, eikä edes yhtä eksplisiittisesti kuin kauniissa vanhassa Wickermanissa.

Siren kirjoitti...

Okei, jonkinlainen pornografinen motiivi lienee kyllä elokuvassa läsnä. Sen voin allekirjoittaa murisematta. Tuosta näkökulmasta käsin ymmärrän myös paremmin elokuvan vertaamisen pornoon, vaikka ärähtelenkin yhä ajatukselle elokuvasta pornona.

Ah, Wicker Man on hurmaava...