torstai 1. helmikuuta 2007

Ja anna meille meidän epätäydellisyytemme anteeksi

Taina Kinnusen ja Anne Puurosen toimittama artikkelikokoelma Seksuaalinen ruumis - kulttuuritieteelliset lähestymistavat (2006) on viihtynyt jo hyvän aikaa hyppysissäni, siksi kiinnostavia teemoja teoksessa käsitellään. Kirjasta olisi ammennettevaa useammaksikin blogikirjoitukseksi ja olinkin ajatellut horista täällä Kinnusen plastiikkakirurgiaa käsittelevästä artikkelista Silikoni-implantit omaksi iloksi?. Tursuavia selluliittireisiäni hölskytellen päädyin kuitenkin ensin Pauliinan blogin kautta Nyt-liitteen kauneuskilpailujen näkymättömäksi osanottajaksi. Selkäni jaksoi tuskin kannatella tonnin painoisia rintojani, kun tavasin suu vaahdossa, mikä on kaunista ja mikä ei. Harottava tonnikeijun katseeni hyväili toinen toistaan kauniimpia naisvartaloita (luojan kiitos Nyt-liitteen toimitus oli valinnut ehdolle vain hoikkia ja normaalivartaloisia naisia), joilla oli liian suuret rinnat, selluliittia, liian pienet rinnat, löysiä mandariiniperseitä jne. jne. Pienirintaiset naiset julistivat yhteen ääneen "tissitelineiden" äärellä, kuinka heillä ei onneksi ole isoja roikkurintoja. Vastaavasti povekkaammat naiset moittivat kilvan pienirintaisia ehdokkaita, joista ei osannut sanoa, ovatko he miehiä vai naisia. Ja herran tähden, kaikilla pienirintaisilla on oltava anoreksia, eiväthän he olisi muuten niin luonnottoman näköisiä! Minulle selvisi palstalta myös se, että raskaana olevat naiset ovatkin oikeasti vain epämuodostuneita ihmisiä. Muutamat laupiaat samarialaiset määkivät palstalla lammasmaisesti jotakin kaikkien vartaloiden kauneudesta, mutta moisille hipeille laitettiin nopeasti luu kurkkuun. Jaettiin muun muassa hyviä neuvoja siitä, kuinka kiinteyttää vartaloa, välttää roskaruokaa ja näyttää kirurgin veistä liian isoille rinnoille, jotka totisesti häpäisevät roikkumisellaan koko ihmiskunnan, naissukupuolesta nyt puhumattakaan.

En voinut olla lopulta ajattelematta Taina Kinnusen artikkelia, jossa hän spekuloi sitä, mitä naisten tai tyttöjen paitain alta odotetaan paljastuvan, kun mediakuvissa rinnat ovat yhä useammin suuria, kiinteitä palloja, jotka osoittavat terhakasti taivaalle keholle vieraiden aineiden voimin. Onko tämä oleva normaaliuden standardi? Keskustelupalstan diskurssissa käy nimittäin harvinaisen selväksi, että normaalit ja kauniit rinnat eivät roiku, eivätkä ne ole myöskään liian pieniä. Nyt-liitteen kilpailussa etsitään toki nimenomaan ihannevartaloa, jotakin haluttua ja tavoiteltua. Siitä huolimatta minua ihmetyttää (joskaan ei yllätä) palstan raaka arvostelukulttuuri, joka näkyy myös vartaloiden pisteytyksessä (asteikko 1 - 10): paras naisvartalo on saanut 6,25 pistettä ja vastaavasti miesvartalo 6,33. Suurin osa kommenteista on myös hyvin kärkeviä ja tiukkoja ihannestandardeissaan. Moninaisuus ei todellakaan ole lahja.

Taina Kinnunen haastatteli tutkimuksessaan sekä plastiikkakirurgeja että naisia, jotka ovat hankkineet silikoni-implantit. Rintojen suurennuksesta puhuttiin kohentavana ja parantavana operaationa, ikään kuin lääkkeenä, jonka tarkoitus on palauttaa pienet rinnat normaaliin tilaan. Kyseessä ei ole ainoastaan fyysinen muutos vaan pyrkimyksenä on myös lääkitä kärsivän naisen sielua. Eräs lääkäri vertasi feminiinistä kauneuskirurgiaa maskuliiniseen autokulttuuriin, jossa kallis urheilukaara on peniksen jatke: loppujen lopuksi on kyse oman statuksen parantamisesta, eikä materian keräämisestä olekaan kovin pitkä matka kehon muotoilemiseen veitsellä. Naiset puolestaan perustelivat implanttien lisäämistä seksualisen ja ruumiillisen itsetuntonsa parantajana. Kaikkia heitä yhdisti perfektionistinen ihannevartalon tavoittelu ja toisaalta jatkuva riittämättömyyden tunne. Muutamat myönsivät avoimesti murtuvansa muiden kauniiden naisten katselemisesta. Kyseessä on siis jonkinlainen kilpavarustelu ja oman markkina-arvon kohottaminen. Estetisoituneessa kulttuurissa visuaalisella mielihyvällä on tärkeä sija: vaikka eräältä haastateltavalta oli kadonnut osittain tunto toisesta rinnasta, hän koki saavansa enemmän seksuaalista mielihyvää katsotuksi tulemisesta kuin kosketuksesta. Toisten naisten kriittiset kommentit kauneuskirurgiasta tulkittiin yleensä kateudeksi.

Kummassakin haastatteluryhmässä suhtauduttiin kauneuskirurgiaan myös (näennäisen?) kriittisesti, mutta nähdäkseni eräs tärkeä seikka oli unohtunut. Kun naiset kokivat itsensä enemmän tai vähemmän kauneusihanteiden uhreiksi (vaikka myös täysjärkisiksi toimijoiksi), kirurgit kokivat lähinnä vastaavansa "kentän" toiveisiin. Kumpikaan osapuoli ei siis pitänyt itseään kauneusteollisuuden aktiivisena uusintajana. Eräs Kinnusen artikkelin kiinnostavimmista pointeista oli kuitenkin kauneuskirurgian sukupuolittuminen. Kun hän kysyi kirurgeilta, mitä nämä tekisivät miehille, jotka haluaisivat implantit vaikkapa pakaroihin tai rintalihaksiin, useat kirurgit olivat pöyristyneitä ja pitivät tällaisia miehiä infantiileina, teini-ikäisen tasolle jääneinä tapauksina, joiden itsetunnossa olisi rutkasti parantamisen varaa. Vaikka kyseessä olisikin hyvin samantyyppinen operaatio kuin rintaimplanttien istutus, korostivat kirurgit kuitenkin miesten kohdalla implanttien terveydellisiä riskejä, joita puolestaan häivytettiin, kun puhuttiin nimenomaan rintaimplanteista. Yhdysvalloissa tehdään jo paljon miesten kauneusleikkauksia, mutta Suomessa vastaava toiminta on vasta lapsenkengissä. Ovatko rintaimplantit hankkivat naiset siis luonnostaan infantiileja, teini-ikäisen tasolle jääneitä surkimuksia? Eiväthän toki. He ovat rohkeita ja ennakkoluulottomia toimijoita, jotka tahtovat leikkaukseen omasta halustaan. Totta puhuen heillä on jopa syytä suurennuttaa rintojaan, kuten eräskin kirurgi vihjaisi vastatessaan Kinnusen kysymykseen siitä, mitä parannettavaa hänessä mahdollisesti olisi.

15 kommenttia:

Qtea kirjoitti...

Hmm en tietty ikinä kommentoi mitään sisällöllistä, mutta kyllähän nuo keskimääräiset pisteet jäävät väistämättä tuolle tasolle siinäkin tapauksessa, että kaikki ovat antaneet ihannevartalolleen arvosanaksi 10, jos hajonta ihannevartaloiden ja vähemmän pidettyjen vartaloiden välillä on suuri ja vastaavasti vähemmän pidetyille vartaloille annetaan arvosanoja 2 tai 3.

Itse annoin suosikkivartalolleni arvosanaksi 9. Hassua, että naisvartaloista oli niin helppoa valita, mutta miesvartaloiden kohdalla teki koko ajan mieli purnata, että ei voi arvostella pelkkää vartaloa jos ei tunne ihmistä kokonaisuutena.

Vt kirjoitti...

Tissit... Tsihih. (Ai niin, keskustelupalstoja lukemalla ihmiskunnasta saa sangen synkeän kuvan. Onneksi ne edustavat helpon käytettävyytensä vuoksi ainoastaan ihmiskunnan pohjasakkaa joka on liian typerää perustaakseen esimerkiksi blogin, joten siitä ei kannata niin huolestua. Totuus ei ole keskustelupalstoilla, vaan Jyrkin chatissa. (Onko Jyrkin chattia enää? Miksei?))

Pauliinan kirjoitti...

Hiisi vie että kirjoitat hyvin, en voi kuin ihailla!

Allyalias kirjoitti...

Hyvä kirjoitus aiheesta. Tuo koko ihannevartalon etsiminen ahdistaa minua ja saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Todellakin useasti ajattelen kehoani sellaisena kohennettavana, aivan kuin itsestäni irrallisena lihamöykkynä jota voisi surutta tuunata.l

Siren kirjoitti...

Qtea: Omasta vinkkelistäni vaikuttaa kuitenkin oudolta, kuinka pieniä pistemääriä jotkut kuvat ovat saaneet. Itse esimerkiksi annoin aika tasaisesti hyviä numeroita kaikille enkä asettanut vartaloita ainakaan tietoisesti mihinkään suosikkijärjestykseen, saati sitten, että olisin antanut kenellekään ykköstä tai kakkosta! Kuvatut vartalot olivat mielestäni jokainen omalla tavallaan kauniita, eikä tämä ole mitään lässytystä. Ihmetyttää myös se, kuinka jotkut kutsuivat omissa silmissäni normaalipainoisia "pönäköiksi" ja "pullukoiksi". Miksi kauneuskilpailussa ei olisi voinut olla myös pyöreämpiä vartaloita tai vammaisia vartaloita, kuten Pauliina huomautti? Nyt kauniin vartalon mitat on jo ikään kuin annettu valmiiksi.

Luulen, että naisten kohdalla arvostelun helppous liittyy siihen, että olemme tottuneet asettamaan nimenomaan naisvartalon arvostelun ja katseen kohteeksi. Lisäksi sekä miehet että naiset ilmeisesti katselevat mieluummin naisvartaloa nimenomaan mediakuvissa.

Siren kirjoitti...

Vt: TISSI! (Mutta kyllä keskustelupalstatkin kertovat jostakin, vaikka sitten synkeistä massoista, joita minä tietenkin syvältä... syvästi halveksun.)

Pauliina: Kiits! Itekin!

Allyalias: Minuakin ahdistaa koko kauneuskilpailu. Ja juuri se, että oppii katsomaan omaa kehoaan aivan ulkopuolelta ja todellakin tuntee lopulta riittämättömyyttä. Miksi kaikesta on aina tehtävä kilpailua? Miksi on aina oltava ihannevartaloita? Ja miksi on välitettävä kaikesta tästä kilpailusta, vaikka yrittäisi suhtautua siihen kuinka kriittisesti tahansa?

Foxy kirjoitti...

tuossapa sinulla kirja, jota kun Foxi lukisi, niin se olisi jatkuvan pyhän raivon tilassa.

kiitos kirjoituksesta Siren!

Siren kirjoitti...

From flat to fab! From dumb to dumber!

Doriank kirjoitti...

Hämmentävä tuo Hesarin kroppa-arvostelusivu. Itse taisin antaa kaikille arvosanan väliltä 6-10, ja kymppejä meni useampia. En sitten tiedä, olisiko pitänyt suhteuttaa noita kehoja keskenään niin, että "huonoimmalle" antaisi todella pienen arvosanan, mutta mielestäni suurin osa oli oikein näyttäviä. Kuvien saamat kommentit olivat pääosin yllättävän positiivisiakin, mutta nettiälykköjen normaalitasoon (eli kaikkien rimojen ali) kyllä päästiin myös monta kertaa. (Tosin luin kommentteja ehkä yhteensä parikymmentä, kun en masokismia harrasta.)

Tänään aamulla työmatkalla tuli selattua Uutislehti 100 läpi, ja jossain siellä turhassa viihdeosuudessa kerrottiin, että Tyra Banksista oli julkaistu jotain "vähemmän mairittelevia" uimarantakuvia. Niiden takia joku oli sitten vihjannut hänelle, että nuorille naisille pitäisi näyttää *laihempaa* esimerkkiä. Meinasin (varsin pienelle ja tiukalle, tietysti) hanurilleni pudota.

Siren kirjoitti...

Olihan siellä kieltämättä yllättävänkin paljon kommentteja tyyliin "kympin nainen", mutta ainakin oma haukankatseeni bongasi paljon sinänsä asiallisiakin kommentteja, joissa kuitenkin ehdotettiin huomattavan usein kaikenlaisia korjauksia kroppaan: vähän reisistä pois, pienempi vatsa, tiukemmat rinnat jne. Ja sitten oli tietenkin tätä Intternetin keskustelupalstoille tyypillistä kuonaa, jonka lukeminen todella on silkkaa masokismia.

Vai jotta laihempaa esimerkkiä. Kyllä täällä omakin hanuri jo putoilee.

Ps. Oih, kerro meille lisää takamuksestasi!

Anu kirjoitti...

Jotkut äidit ovat kertoneet, että tuo alkaa jo neuvolassa - lapsi on aina suhteessa keskivertokäyrään joko liian lihava tai laiha tai lyhyt tai pitkä, ja siitä huomautellaan.

Ja se jatkuu sitten aikuisiällä, ihminen on aina sopimaton toisten katseille ja kaupassa myytäville vaatteille, ja niiden myötä sitten itselleenkin.

Hieno kirjoitus! Saatan pohtia itsekin aihetta jossain vaiheessa, kun luin juuri kirjan, joka lähestyi sitä täysin päinvastaisesta suunnasta.

Siren kirjoitti...

Kenelläköhän näitä normaaleja keskivertovartaloita lopulta on? Kuinka loputtoman ahdistavaa! Huh, vaatekaupat ovatkin lisäksi aihe, joka saa minut aina kiihtymään. En ymmärrä sitä logiikkaa, miksi kaikkien olisi mahduttava samankokoisiin vaatteisiin. Pistäydyin männä viikolla Vilassa ja totesin, että vaatteet ovat kyllä kauniita, mutta vanhan kokemukseni mukaan L-kokokin on aivan helvetin pieni. Väistämättä alkaa ajatella, että en kai minä nyt niin isokokoinen ole. Ah, rakastan sovituskoppeja.

Odotan mielenkiinnolla mahdollista tulevaa kirjoitustasi.

Anu kirjoitti...

Vartalon arvioimiseen liittyen tuossa on varsin mielenkiintoinen artikkeli:

http://www.medivire.fi/medivirelehti/124-728-9371.html

minh kirjoitti...

No nyt kävin minäkin suu vaahdossa pisteitä antamassa, mutta luin kommentit vasta sen jälkeen. Annoin yhden kympin, sille laihalle naiselle, jolla oli kauniit solisluut. Minä olen laihuusvillityksen uhri, joka ei vain tee asialle mitään(en siis aktiivisesti laihduta, murehdin vain). Haluaisin palata siihen 90-luvun kroppaani, joka oli kuin lapsella ja kysehän on ainoastaan siitä, että naisena oleminen on niin vaikeaa.

Toisaalta taidemallina olen saanut suhteutettua asioita hieman toisella tavalla, enempi parempi-tyyliin ja viihdyn siinä työssä, oli kroppani missä kunnossa tahansa. Se onkin toinen paikka maailmassa, jossa kroppani tuntuu hyvältä. Toinen on miehen kanssa. kaikkialla muualla se on ihan väärä.

Ihmellinen tuo tissikeskustelu tuolla. Ainoat tissit, joihin kiinnitin huomiota, olivat ne suuret ja hieman eripariset, jotka tekivät mallista persoonallisen näköisen. Rinnat olivat minusta kauniit, mutta en voinut olla ajattelematta epämukavuutta niiden kanssa liikkuessa.

Hyvä kirjoitus, taas kerran.
-minh-

Siren kirjoitti...

Anu: Aika kiinnostavia ja epäilemättä myös osuvia huomioita Oksasella. Intuitiiivisesti naistenlehtihaastatteluista tulee mieleen kuvaileva teksti, kuinka haastateltava asettaa nimenomaan "siron" tai "hoikan" vartensa tuolille jne. Kuvaillaanko todellakaan (naisten) ulkonäköä, jos he ovat pyöreämpiä?

Minh: On varmasti ruumiillisesti vapauttavaa olla taidemallina! Olen joskus pohtinut puolihuolimattomasti, voisiko moista yrittää. Ehkä jonkinlainen repäisy ja omien näennäisten rajojen ylittäminen voisi tehdä hyvää kaikenlaisille vartaloneurooseille. En kyllä tiedä, uskaltaisinko.

Oliko jollakin muuten miessuosikkeja tuossa kilpailussa?

(gncide = genocide! rankkaa!)