keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Nach mir die Flut nach mir Tornados

Juuri terapiakesälomalla kaikki tuttuudet ja tottumukset räjähtävät kappaleiksi: "rohkea ja kova teko", sanoo isä. Erotaan, pakataan oma tila rönsyilevään matka-arkkuun ja lähdetään pois juuri sen ihmisen luota, joka on ollut niin rakas ja hyvä. Ja kuitenkin minun on hyvä jossakin muualla. Lähtemällä luotasi altistan itseni kaipuulle, mutta jäämällä olisin alkanut kaivata itseäni. Synkistellään, nahistellaan, törmätään penseyteen ja yllättyneisiin kulmakarvainkohotuksiin. Makustellaan lääkeannoksen pienentämistä, pohditaan omistetuksi tulemista ja omistamista. Olen huomannut, että kadotan itseni rakkaudessa tukahduttavalla tavalla. Millainen on minun haluni? Onko se, mitä olen kuvitellut rakkaudeksi rakkautta ensinkään? Eikö rakkaus voisi olla suurta vapautta?

On lopetettava yletön hyväksynnän etsiminen. Nautin öisistä hetkistä kiipeilytelineessä, aistin yllättävän vapauden tunteen. Silti minussa on vielä paljon surua ja ahdistusta: olen ymmärtänyt olevani yksin. Näen omat esteeni niin selvästi, että heikottaa. Olen väsynyt ja kääntynyt sisäänpäin. Entä, kun on levittänyt itsensä ja elämänsä ja reitensä toisen eteen, mutta ei ole sittenkään tullut nähdyksi? Huomaan, etten ole kuunnellut. Valppauteni katosi uneliaaseen uiskenteluun turvallisissa, rajatuissa altaissa.

She's been everybody else's girl ja niin edelleen. Mieluiten en olisi kenenkään tyttö.

6 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Ei sinun tarvitsekaan enää olla kenenkään muun tyttö, olet ihan ikiomasi -siitä se lähteminenkin kertoo, tarpeesta saada olla oma itsensä. Ja kun on oma itsensä, voi paremmin olla yhdessä.

purrrrina kirjoitti...

Tämä kirjoitus sai mut kyyneliin. Olen miettinyt aihetta todella paljon ja se koskettaa omaa elämääni enemmän kuin koskaan juuri nyt. Itsensä todella voi kadottaa rakkauteen.

Olet rohkea Siren! Vaikka näkymä pelottaa, olet rohkea, kun uskallat katsoa.

jek kirjoitti...

Minuakin tämä teksti kosketti sillä tavoin, että jossain rintalastan takana ahdistaa. "Jäämällä olisin alkanut kaivata itseäni." Osuvasti sanottu.

Siren kirjoitti...

Kiitokset kannustavista kommenteistanne. Vastaaminen on tuntunut vaikealta ja höpöltä, mutta ystävälliset ja osuvat sananne ovat olleet mielessäni.

minh kirjoitti...

Nyt vasta pääsin lukemaan. Liikutuin vahvasti ja inspiroiduin. Minä olen sellainen tyttö, joka menee kuin pässi narussa rakkauden perässä, sitten alkaa kutistua ja kutistua, kunnes on olematon ja yhtäkkiä purskahtaa hirveäksi amatsoniksi, 50ft woman, joka tekee pahaa jälkeä rakkaudelle.
Tästä pitää itsekin uskaltautua kirjoittamaan...
-minh-

Siren kirjoitti...

Juur näin!

Olen lukenut todella vähän blogeja nyt kesällä ja olen lueksinut intensiivisesti viimeisiäsi. Voimia kamppailuun, beibe. (Kommentoidaan nyt sitten täällä omassa karsinassa, hmph.)