Erotomechanics, DDR ja naisten kaupunki

Suuremmitta lätinöittä ynnä korulauseitta totean, että H.R. Gigerin näyttely Tampereen taidemuseossa on hieno, mutta pornoa olisi pitänyt olla enemmän. Taiteilijan kiehtova ja runsas erotomekaniikka on hänen töidensä parasta antia. Olisin ollut silkkaa alien-hunajaa, mikäli näyttelyssä olisi ollut esillä useampia Necronomicon-sarjan töitä. Alakerrassa tutustuin transsukupuolisia ja transvestiitteja kuvanneen Elina Relanderin teoksiin. Näyttelyn jälkeen istuimme tovin museota vastapäätä möllöttävässä räkälässä, jossa oli ystävällinen baarimikko ja päiväkänneissä toikkaroiva äijä, joka halusi tarjota seurueellemme valkovenäläisen kolmella pillillä. Myöhemmin illalla tunsin keskustelun tuoksinassa, kuinka jokin pyrkii ulos rintakehästäni. Se on tuo sisääni pesinyt vieras elämänmuoto, ilo, joka syövyttää ja repii kaiken eteensä tulevan vastustamattomasti ja riehakkaasti.



















Seuraavana päivänä kävin pienessä, mutta sympaattisessa ja pieteetillä kootussa DDR-näyttelyssä Werstaalla. Pidin erityisesti valokuvaaja Jens Rötzschin värikylläisistä töistä, joihin hän on ikuistanut DDR:n arkea ja juhlaa. Werstaalla oli esillä myös Haihatus-verkoston töitä, joista esiin nousi etenkin Heikki "Morgan" Hämäläisen kädenjälki kirouskoneineen ja maagisine säänennustuslaitteineen.














Ateneumin uusi Onerva-näyttely iskee viehkeydellään romantillis-nostalgiseen valtimooni. Kaprisiöösit taiteilijattaret, niljakkaat kavaljeerit, estyneet liehakoijat ja 1910-luvun Helsinki — ooh, olen niin intresseerattu! Avajaisissa Anna Kortelainen jutteli telefoonissa L. Onervan kanssa, ja Anna-Mari Kähärä lauloi. Pidin ystävättäreni kanssa mitä onnistuneinta naisistuntoa halki ajan ja paikan, tupakinsavun ja sovinnaisuutta uhmaavien salien. Näyttelyn jälkeen oli vuorossa herkkä ja kalmainen dekadenssi Folks-klubilla. Pääsin sisään ravinteliin maisterisherran käsipuolessa, ja ihana Joose Keskitalo lauloi tytöistä ja kuolemasta: "Loput kolme kirkkomaalle hautasin kaksin käsin, vaan talteen otin rinnat, jalat ja yhdet lempeät kasvot." Kotimatkalla vältin Kalliota, Punavuorta ja Kaisaniemeä, missä yksinäisen naisen ei tule öiseen aikaan eikä muutenkaan liikkuman.

Paska kaupunki

Helsinki on minulle ikuisesti rakas ja arvoituksellinen, mutta totta puhuen Helsinki on myös eritteiden, kusen ja paskan luvattu kaupunki. Helsingin valituskuorokin laulaa, että "kolmosen ratikassa haisee kusi". Pinttynyt virtsan haju leijailee metrovaunuissa ja Itä-Helsingin asemilla. Se on tehnyt pesän Hakaniemeen, Kallioon ja Kurviin, ja toisinaan se istahtaa viereesi lähijunassa.

Helsingissä paska tekee itseään tykö mitä erilaisimmissa paikoissa: Stockalla haisee kroonisesti paska, ja Fazerilla voi unelmoida jo etukäteen nenään tulvahtavasta paskaparfyymista, kun piikkikorko tai töppönen laskeutuu Kluuvikadun kiveykselle. Syksyllä Savelan nurmikentät päällystetään kanadanhanhien paskalla, kun taas Herttoniemessä voi ihastella modernilla riukupaskalla istuvia hörhöjä ruokakaupan edessä. Paskan magneettinen tuoksu tarttuu lenkkitossuihin ja rasvaiseen tukkaan; paska haluaa olla kaikkien ystävä. Eritteiden löyhkä on kuin vastentahtoisesti saatu hyväily, pakaroita kohti kurottava hikisten kätten armeija, jota pääsee pakoon vain paikkaa vaihtamalla, jos sittenkään.

Pohjois-Helsingissä asuessani oli aivan tavallista (tai vähintäänkin toistuvaa), että joku teki junavaunusta yksityisen kuningaskuntansa oksentamalla lattialle. Eräänä iltana käytävälle yökkivä spurgu kutsui paikkaa vaihtavaa nuorta naista "vitun nössöksi", Helsingissä kun eivät hienohelmat pärjää. Kerran junavaunu kietoutui makeaan huntuun, kun joku tuprutteli vaunun toisessa päässä pilveä. Sitten hyppäys kylmään talvi-ilmaan, kunnes kusenhajuinen alikulkutunneli imaisee matkaajan ahnaaseen kitaansa. Ostarilla Vanhan messipojan juopot ja asfalttiin jäätynyt oksennus. Tätä kaupunkia minä rakastan!

...And now for something completely different

Olen saanut hetkeksi (mutta vain hetkeksi) kyllikseni pornosta, väkivallasta ja mielenterveydellisistä ongelmista, joten muotiblogien ja toisaalta myös ihastuttavan aistillisen Mademoiselle Vosgesin inspiroimana aion astua itsetuhoa vastaan käyvälle polulle. Myös Eufemian taannoin kirjoittama ylistys neule- ja muotiblogeille väikkyy mielessäni, ja aionkin apinoida sitä mitä pikimmiten omalla muotibloggauksella, kenties jopa viehkeän sateenvarjoposeerauksen omaksuen. Kirjojen, elokuvien ja hyvän ruoan lisäksi kulutan luultavasti eniten vaatteisiin ja pukeutumiseen, vaikka olenkin suurimman osan ajasta toivottoman huolimaton, piittaamaton ja homssuinen pukeutuja. Ryvetän kenkäni huonoon kuntoon, en pidä talvitakeistani huolta ja useimpina aamuina ei ole puhettakaan siitä, että ehtisin ehostautua tai panostaa pukeutumiseeni. Minulla on ollut kaikenlaisia pukeutumiskausia aina kokomustasta vaatetuksesta romanttiseen kukkahippiröyhelötyyliin. Nykyään olen mieltynyt kai varsin pelkistettyyn, klassiseen ja naiselliseen tyyliin, joskin silmääni miellyttävät myös tietynlainen tyttömäisyys ja kujeilu. Olen lukenut jo pitkään hyvin laiskasti ja valikoivasti blogeja, mutta yllätin itseni syksyllä koukuttumalla muotiblogeihin. Aluksi suurin osa muotiblogeista vaikutti karmivan yhtenäiseltä ja tympeältä massalta harmaine säkkitunikoineen ja piukkoine leggingseineen, mutta löysin pian myös varsinaisia helmiä, joista seuraavaksi muutama sananen.

Only Shallow -blogin Rannalla on hyvin kaunis ja persoonallinen tyyli, joka herättää minussa ihastusta lähes jokaisella blogivierailullani. Suurin osa hänen vaatteistaan on second handia, mikä viehättää myös. Olisi luonnollisesti oiva ja eettinen valinta preferoida kierrätettyjä vaatteita. Löydän kuitenkin yllättävän harvoin esimerkiksi UFF:ilta mitään minua miellyttävää. Syynä voi tietenkin olla myös se, että silmäni ei ole vielä kovinkaan harjaantunut helmenkalastaja, koska tutustun tarjontaan verrattain harvoin ja usein hieman ylimalkaisesti. Kuuden euron päiviltä löysin kyllä mitä mainioimman ruskean, vyötäröä korostavan nahkatakin. Helsingin second hand -tarjonta on ylipäätään minulle vielä turhankin suuri mysteeri. Esimerkiksi Vallilan makasiineilla olisi varmasti vaikka mitä, mutta paikan päälle pitäisi ryömiä todennäköisesti heti, kun kirppis aukeaa. Pidän lisäksi enemmän itsepalvelukirppiksistä, koska minua ahdistaa hipelöidä vaatteita omistajan valvovan silmän alla. Inhoan syvästi kaikenlaista tyrkyttämistä. Ahdistun usein myös pienissä putiikeissa, koska koen äärimmäisen palvelualttiuden ja innokkuuden tai vaihtoehtoisesti vahtimisen erittäin kiusalliseksi.

Olen kuitenkin karaissut itseäni viime aikoina kiertelemällä toverini kanssa kiinnostavissa putiikeissa. Esimerkiksi Play It Again, Sam (Rauhankatu 2) on ehdottomasti käymisen arvoinen ja kiehtova, joskin luokattoman kallis vintage- ja second hand -liike. Alkuviikolla tutustuimme Punavuoren ja Eiran kierrätystaivaaseen: Ruuturouva (Fredrikinkatu 16), Amado (Albertinkatu 9), Kaunis Veera (Albertinkatu 10), Happy (jossakin viiskulman tienoilla, ehkä Fredalla) ja Hepsankeikka (Korkeavuorenkatu 17). Kauniissa Veerassa ja Amadossa oli luksusvaatteiden lisäksi myös kohtuuhintaisia ja hyväkuntoisia vaatteita. Vaatteiden sijaan lankesin kuitenkin Kauko Röyhkän Mielummin vanha kuin aikuinen -levyyn, joka irtosi Popparienkelistä (Fredrikinkatu 12) muutamalla lantilla (5 €). Myös Kalliosta löytyy kiinnostava second hand & new -puoti Hilda Viola (Toinen linja 15 B).

Lopuksi vielä muutama sananen blogeista: Polka dots on viehko ja kiinnostava muotiblogi, jonka kirjoittajan tyylistä diggailen kovasti. Tissien ja polkkatukan lisäksi minua ja Jonnaa yhdistää mieltymys korkeisiin vyötäröihin, trensseihin, vyötärövöihin ja palloiluun. Olen ollut verrattoman onnellinen siitä, että olen viimeinkin löytänyt korkeavyötäröiset housut ja hameet, jotka pukevat vartaloani niin paljon paremmin, kuin lähinnä persvakoa korostavat matalavyötäröiset hirvitykset. Näin minulle julisti myös The Body Shape Bible, jota en missään nimessä tunnusta selailleeni, enkä ainakaan töissä. Myös pitkäaikaisella blogituttavuudellani Anulla on aina kiinnostavia kirjoituksia tyylistä, kaupungista, muodista ja musiikista blogissaan Eräänä iltapäivänä. Lopuksi on mainittava myös maailman suloisin ja sympaattisin muotiblogi Colour me !, josta saadaan ilmeisesti maistiainen myös seuraavassa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. (Oikaisu 16.3: Blogeja esitellään tämän päivän kulttuurisivuilla, ei siis kuukausiliitteessä.)