Ylikansallisen vaatekaupan kassalla huomioni kiinnittää tyttö, joka on yhtä pitkää säärtä ja vaaleita hiuksia, jotka tavoittelevat viettelevästi kapeita lanteita. Hän on pukeutunut nenäliinan kokoisiin mikroshortseihin ja tiukkaan toppiin, joka tekee orastavista, nöpöttävistä rinnoista huutomerkkejä. Sulokkaita jalkoja verhoavat punaiset piikkarit. Hänen kaksi ystävätärtään ovat kuin kopioita hänestä ja yhtäkkiä ymmärrän: sehän on Lolita monistettuna kolmeen kappaleeseen! Vilkaisemme ystäväni kanssa toisiamme ja hymähdämme. Hymähdykseen kätkeytyy monenlaisia tuntemuksia: hämmennystä, paheksuntaa, kateuttakin. Nämä tytöthän ovat se malli, johon pitäisi pyrkiä. Se, josta me olemme jo kasvaneet ohitse. Hoikat varret kuin pajunvitsat. Punatut huulet vievät ajatuksen kuin varkain hekumallisiin huuliin, jotka ovat tiukasti supussa mikroshortsien alla. Immenkalvot kuin heleät apolloperhoset. Viattomuuden aika.Pysähdyn hetkeksi lukemaan tekstini ensimmäistä kappaletta ja hätkähdän. Tytöt ovat vain minun katsettani varten. Heidät on läpeensä seksualisoitu, he ovat silkkaa lihaa ja monien uskaliaiden katseiden kohteita. Sometimes I'm nothing but meat. Muistelen, miltä itse näytin heidän ikäisenään. Paatunut uuskonservatiivi paheksuu ajan henkeä ja ruikuttaa narisevalla äänellä, että ei silloin, 1990-luvun alussa, näytetty tältä, ei kerta kaikkiaan! Ja tottahan se on. Tytöt pukeutuivat flanellipaitoihin, Mikki Hiiri -painatuksiin, vaaleanpunaisiin collegepaitoihin ja pikeeseen, joka ei tuntunut hyvältä iholla ja oli taatusti kaukana seksikkäästä. Tytöillä oli löysiä anorakkeja ja kukikkaita trumpettihousuja. Ja sitten olivat tietysti ne tytöt, jotka pukeutuivat mustiin pillifarkkuihin ja polttivat tupakkaa limudiskon nurkalla ja saivat kaikki piikkitukkaiset farkkuliivipojat, joita kiltit tytöt salaa himoitsivat. Emmekö me muka olleet seksuaalisia olentoja? Me koskettelimme itseämme salaa peiton alla ja leikimme levottomia barbileikkejä ja tunsimme vatsoissamme kummallisia värähdyksiä, aavistuksia kuumeesta ja kosketuksista. Silti meidän ei vielä tarvinnut olla lapsiaikuishybridejä, joita tämän päivän lapset ovat. Me puhuimme pippeleistä ja meijereistä ja isoista perseistä, mutta harvaa meistä kutsuttiin huoraksi. Aika kultaa ja nostalgisoi muistot, kyllähän minä sen tiedän. Minäkin jouduin olemaan lapsi aikuisen ruumiissa, vaikka vaatteeni eivät nuolleetkaan vartaloni kaaria enkä tiennyt, mitä masturboinnilla tarkoitetaan. Silti ajan henki oli vielä toinen. Me saimme sentään näyttää lapsilta.
Näin kolme Lolitaa vielä bussin ikkunasta ja jäin tuijottamaan heidän kepeää kävelyään yli suojatien. Sääret vilkkuivat ja hoikat lanteet keinuivat. Tytöt olivat läpeensä teennäisiä, kyllästyneitä ja kenties tietoisia vallasta, jonka valkoiset mikroshortsit ja punaiset piikkikorot heille antoivat. Koetimme arvella heidän ikäänsä ja päädyimme johonkin kymmenen ja kahdentoista välimaastoon. Illalla kotona oksensin sisältäni musiikkivideomassaa, beyoncéchristinabritneytä, tyttömuovia, hopeista luomiväriä, puuteria, kajalia, ripsiväriä, selluliittivoidetta, ryppyvoidetta, huulipunaa, huulikiiltoa, meikkivoidetta, poskipunaa, värivoidetta, hiuskihartimia, korkokenkiä, minihameita, äitejä, kaikki täynnä naisia. Pohdin, olivatko tytöt onnellisia. Ajattelin aikuisia ihmisiä, naisia ja miehiä ja heidän vastuutaan. Kysyin miksi, enkä saanut vastausta.
17 kommenttia:
Jälkikasvuani katsoessa olen tyytyväinen sen suhteen, että meillä ei kasva britneyjä, ei konttaavia pikkutyttöjä mikroissaan, tissit paljaana. Mielummin gootteja, animea, punkkia, hippiä. Mitä tahansa muuta.
Oksettavaa.
Älä muuta sano! En tajua, mitä tällaisten lasten vanhempien päässä liikkuu. On kuitenkin kyse nimenomaan lapsista eikä suinkaan muovisista MTV-seksijumalattarista. Erilaiset nettigalleriat pursuavat nuoria tyttöjä, jotka poseeraavat pornoasennoissa ja selvästi jäljittelevät kaiken maailman britneyjä. Se on mielestäni ihan käsittämättömän surullista. Ei pikkutyttöjen pitäisi olla seksiobjekteja.
Hassuinta on se, kun näiden pikku-lolitojen äiditkin näyttävät ihan samanlaisilta, vanhemmalta versiolta tietenkin, mutta kuitenkin. Eli niin tytär kuin äitikin -rinta rinnan, yhdessä kikatellen sovittamassa vaatteita hooätämmässä.
Ihqua:)))
Kääk.
Luulen, että ne tytöt eivät oikeasti tiedä valtansa suuruutta ja haurautta. En ymmärrä vanhempia, jotka sallivat senkaltaisen pukeutumisen, mutta vielä vähemmän ymmärrän mainosmaailman moraalittomuuden ja oman valtansa merkityksen vähättelyn, kun he seksualisoivat pikkutytöt lolitoiksi. Vastaava ei tehdä pojille, koska jokaikinen mainostyyppi maailmassa ymmärtää, ettei se menisi läpi, sitä ei pidettäisi soveliaana ja sen katsottaisiin alentavan miesten arvoa. Kuinka monta tavallista vaatemainosta olet nähnyt, jossa poikamalli lipoo huuliaan ja tekee itsestään seksuaalisuutta tyrkyttävän?
Niinpä. Saisi minunkin äiti olla tyytyväinen, kun niin myöhäiseen ikään asti leikin poneilla, pukeuduin kuin mopopoika ja lopulta muuntauduin hipiksi, gootiksi, miksi milloinkin. Ehkä se nykyään arvostaa, jos on osannut kadulla yhtään katsella ympärilleen :)
Oi voi, tällaiseen maailmaan on niin pelottavaa suunnitella omia lapsia tekevänsä.
Hiano kirjoitus.
Susu, kuinka soma mielikuva! "Ota sä noi vaaleanpunaiset stringit niin mä otan nää siniset." Argh! :]
Tui, näin minäkin luulen. Vaikka kirjoitin tekstissäni, että tytöt ovat kenties tietoisia vallastaan, tarkoitin juuri sellaista orastavaa aavistusta, jonka mittasuhteita he eivät täysin ymmärrä. Kamalaa on myös kuulla yhdeksänvuotiaista tytöistä, jotka suunnittelevat laihduttavansa, koska ovat niin "läskejä". Jos näihin ajatuksiin eivät vaikuta mainokset ja media, niin mikä sitten? Tyttöjä ja poikia ei todellakaan kasvateta seksuaalisesti tasa-arvoisiksi. Jo mediakuvasto pitää siitä huolen.
Tiia, jeah! :) Mäkin olin hippigoottityttö.
Mitä mieltä olette muuten barbeista?
Mielestäni barbeilla, my little ponylla, bratzeilla ja muilla kannattaa leikkiä silloin, kun niiden aika on. Leikkiminen on tärkeää lapsen kehitykselle -mielummin leikit barbien kanssa kuin 9-vuotiaan kyllästynyt toteamus "leikkiminen on lapsellista".
Parempi antaa Barbien ja Kenin ihastua ja seurustella kuin itse tehdä sama Mikan kanssa 9-vuotiaana.
Sama sallivuus tuli mieleen, knu ajattelin väriä pinkki. Yäk. Mutta -parempi lapsen käydää pinkkivaihe läpi ajallaan kuin että 5-kymppisenä pukeutuu söpöihin rusetteihin.
Siis minun mielestäni.
Eivät barbit ja muut pilaa lasta, perheen vaikutus on suurempi. Ainahan lapselle voi kertoa, lasta voi haastaa ajattelemaan, mutta tärkeintä on jättää päätöksen teko lapselle -haluaako hän leikkiä berbeilla vai ei. Pahempaa olisi tehdä asiasta kielletty, sillä kielletty on erittäin houkuttelevaa. Sama pätee myös (poikien) pyssyihin, taistelugiguureihin jne. Eivät ne yksistään, jos lainkaan, tee lapsesta tappajaa.
Hyvin perusteltu, Susu.
Luin joskus MeNaisista Anna Kortelaisen kolumnin, jossa hän kirjoitti kieltäneensä tyttäreltään barbileikit, koska barbit edustavat tietynlaista naiseutta, vartaloihannetta jne. jne. Kielletystä barbista tuli tyttärelle oikea murheenkryyni: miksi muut saavat, mutta minä en? Eihän lapsi ymmärtänyt syitä siihen, miksi äiti ei pidä barbeista. Lopulta Kortelainen teki myönnytyksen periaatteestaan ja taipui lapsen tahtoon - vaikka sitten pitkin hampain, mutta kuitenkin lapsensa vuoksi.
Monet lapset sitä paitsi muokkaavat barbeja uuteen uskoon: leikkaavat hiukset siiliksi, suttaavat kasvoja ja vaikka mitä. Olisi tietenkin kivaa, jos barbit olisivat alkuperäisessä muodossaan hieman toisenlaisen näköisiä, mutta on kuitenkin tärkeää, että lapset leikkivät. Ja tosiaan, voisivat leikkiä vähän pidempäänkin.
Omissa barbileikeissä nuket saattoivat olla ja tehdä melkein mitä tahansa. (Ne eivät siis olleet patriarkaatin orjia.;)) Vähän vanhempana leikit muuttuivat aika rivoiksi, mikä lienee myös tärkeä osa tietynlaista vaihetta. :)
(Apua! Kirjainyhdistelmänä oli tällä kertaa SMBOC. SM-pukki?)
SM-pukki? Ken hän lienee?(Barbie-vitsi, hahhah).
Joo, ei Barbeilla leikkiminen ketään pahenna -sinä olet leikkinyt niillä, niin minäkin ja niin ovat tehneet miljoonat muutkin naiset, joista on tullut tosi hyviä tyyppejä:)
En tiedä, miksi minulla on nyt niin suuri tarve avautua lapsuuteni barbileikeistä, mutta Keniä olisi voinut varsin perustelluista syistä kutsua (myös) SM-pukiksi. Lapset ovat kamalia!
Ja niinpä niin: minustakin on tullut kaamea femakko, vaikka leikinkin barbeilla. Olisi silti mielenkiintoista tietää, vaikuttavaako barbien ulkonäkö jotenkin tyttöjen käsityksiin siitä, miltä pitäisi näyttää. Olen kyllä sitä mieltä, että barbit ovat varmaan esikuvia sieltä kilteimmästä päästä...
Muutama viittaus valistuneen äidin suusta koskien Barbien vartalon mittasuhteita auttaa kyllä lasta muodostamaan käsityksen, että kyseessä on fiktiivinen hahmo, ei luonnonmukainen:), lelu leikkiä varten, siis.
Vaan, kaipa joihinkin Barbien tyyli iskee, mutta iskisi varmaan sama tyyli ilman Barbejakin, luulisin. Aika harva gootti on leikkinyt goottifiguureilla lapsena -jostain muusta vaikutteet ovat tulleet. Lapsi rakentaa omaa maailmankuvaansa ja tyyliään palapelin tavoin -nappaa kuulemaansa/näkeemäänsä, sovittaa palasia ja tekee jotakin valmista, oman näköistä.
mäkin luulen, että nuoret tytöt ei todellisuudessa tajua, mitä ne viestittää kävellessään pieninä seksipupuina - ne kyl huomaa sen huomion minkä pukeutumisella saa, mutta ei sitä, että ne katseet mitä ne kerää on täysin totta, ei leikkiä enää.
Susu, näin varmaan on - toivottavasti. En silti voi olla pitämättä barbeja ensimmäisinä edustajina siitä tissiblonditulvasta, jonka jatkumoon tytöt vielä imaistaan. Barbit eivät siis liene pahan alku ja juuri, mutta kuitenkin osa aikamme ulkonäkökulttuuria. Onneksi lapsilla on kuitenkin mielikuvitusta ja vanhemmat voivat yrittää ohjata taimiaan realistisemmille urille. :)
Fox, osuvasti kiteytetty.
kyllä täällä etelässä ainakin näkyy nuorten poikien kuvien siinä missä tyttöjenkin.
Kas, täälläkin on vielä kommentti. Tarkentaisitko?
Mulle ei oikein koskaan avautunut se barbien huono vartalomalli, kun mun silmääni ne näyttivät joka tapauksessa epäihmisiltä. Eihän niiden kädet ja jalat edes liikkuneet kunnolla.
Lapsena tuli muutenkin leikittyä hyvin vähän barbeilla, ne olivat niin selvästi aikuisia, ja aikuisten maailma oli tylsä. ;)
Tosin epäilen, että jos itsellä olis sitä jälkikasvua, niin MTV vois mennä pannaan. Tai ainakin tulisin varmaan jatkuvasti valittamaan viereen suureen ääneen nais-/ihmiskuvasta ja vähäisestä valikoimasta :D
Lähetä kommentti