Nainen valuttaa punaviiniä haarojensa välistä lasiin ja ojentaa sen eturivin miehille juotavaksi. Ehtoollisleiväksi tarjotaan häpykolmiota symboloiva suupala. Naiset suutelevat villisti toisiaan ja yleisöä ja avaavat itsensä eturivin syötäväksi. Vokalisti huutaa karkealla äänellä ja villitsee yleisön kirkumaan mukanaan "Cunt! Cunt! Cunt!". Show'n jälkeen bändi harrastaa seksiä sen kanssa, joka nappaa yleisön joukkoon heitetyn kultaisen kondomin. Tämä ei ole fantasiaa. Tämä on Rockbitch.Subtv:ltä tuli tovi sitten dokumentti Rockbitch-aktista, joka shokeerasi useiden maiden viranomaiset harrastamalla seksiä lavalla sekä toistensa että yleisön kanssa. Rockbitchin musiikki ei suinkaan ole dokumentin pääasia ja se keskittyykin lähinnä vilauttelemaan paljasta pintaa ja esittelemään bändin elämäntapaa, joka korostaa "viattomuuden" ja "naiseuden" lähteille palaamista seksin kautta. Ainakin dokkaria tehtäessä bändi asui kommuunissa vanhalla luostarialueella Ranskan Metzissä. Muumioituneet nunnat tukehtuisivat epäilemättä öylätteihinsä, mikäli tietäisivät, että promiskuiteettiset bi- ja lesbonaiset harrastavat Jumalan katon alla synnillistä seksiä ja pakanallisia riittejä. Kirsikkana kakun päällä kommuunissa asui lisäksi bändin miespuolinen manageri, joka oli aviossa kolmen naisen kanssa. Dokumentti herätti minussa jännittävän yhdistelmän konservatiivista nenänväreilyä, kiihottuneisuutta ja huvittuneisuutta. Bändi korosti (naisten) seksuaalista vapautumista, vapaita seksisuhteita ja vitun voimaa. He väittivät elävänsä irrallaan "kulttuurista" ja "säännöistä", mitä sopii epäillä, koska kulttuurin ja normien ulkopuolelle ei ole pääsyä ja myös se, mikä on marginaalissa, on kulttuuria. Jotakin makeaa ja räävitöntä Rockbitchissä kuitenkin on kaikenkarvaisesta (tai -karvattomasta) hörhöilystä huolimatta.
Rockbitch-dokumentti herätti ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Ennen kaikkea se loi assosiaatioita Ursula K. Le Guinin The Birthday of the World -novellikokoelmaan ja Kari Heusalan Naisen seksuaalisuuteen. Le Guinin teoksessa avaruuden antropologit kyntävät läpi eri planeettoja ja löytävät niiltä monimutkaisia, hienosyisiä tapoja järjestellä avio- ja seksisuhteita: eräässä tarinassa miehet on suljettu ritarilinnoihin ja siittoloihin, toisessa avioliitto muodostuu neljän ihmisen (kahden miehen ja kahden naisen) ryhmästä, jossa seksin harrastaminen on tabu aina tietyn osapuolen kanssa. Le Guinin olennot ovat biseksuaalisia ja ihastuttavan queer (joissakin tarinoissa sukupuolet ovat tosin vahvasti essentialisoituja, toisissa ei). Ei ole olemassa "luonnollista", ei "itsestäänselvää". Onko Rockbitch utopistinen anomalia, joka on tuomittu epäonnistumaan meidän yhteiskunnassamme? Minä olen nielaissut yksiavioisen mallin suuremmitta kyseenalaistuksitta, mutta asiat voisivat olla toisinkin. Onko monogamia epäinhimillistä, kuten naiset väittivät? Kuinka biseksuaalisia voisimme olla, mikäli se olisi yhteiskunnassamme hyväksyttyä?
Usein väitetään, että naisten välinen seksi on yhteiskunnassamme hyväksytympää kuin miesten. Toisaalta homomiehiä esitetään runsaasti mediassa (joskin usein hyvin stereotyyppisesti), mutta lesbot ovat näkymättömissä. Monet suhtautuvat L-koodiin huulipunalesboineen heteromiesten runkkaussarjana. Tässä on kummallinen ristiriita, koska lesboja (viittaan tässä "oikeisiin" lesboihin, en pornorepresentaatioihin) verhoaa myös tietynlainen aseksuaalisuuden huntu: lesbot ovat "perhekeskeisiä", lesbokulttuuri ei keskity "seksiin" vaan "feminismiin".
Heusalan kirjassa naisen seksuaalisuuteen suhtaudutaan ylipäätään jonakin, jota ei ole aikaisemmin ollut olemassa: naiset ovat yhä pidättyväisiä, eivät suhtaudu ruumiisiinsa luonnollisesti, eivät katso pornoa, eivät tyydytä itseään. (Tämä lienee epäreilu ja virheellinenkin kärjistys, toim. huom. Viittaan pikemminkin kirjassa läsnäolevaan sävyyn, jonka tunnelman yritän seuraavassa valjastaa.) Heusala toistaa monen monituista kertaa, että jotkut asiat ovat "sallittuja" ja "suotavia" naisillekin. Naisen seksuaalisuudessa minua kismittää sen tapa toistaa naisen oletettua passiivista seksuaalisuutta. Heusala kirjoittaa, että seksuaalisesti dominoiva nainen kykenee kontrolloimaan edes jotakin aspektia elämässään, koska toisaalla hän on aina muiden voimien alainen. Mahtipontisesti nimetyssä kirjassa viitataan vain lyhyesti lesbouteen ja biseksuaalisuuteen, vaikka Miehen seksuaalisuudessa Heusala on omistanut kokonaisen luvun homoudelle. Tarkoittaako tämä sitä, että lesbokulttuurin katsotaan olevan lapsenkengissä? Miksi tärkeä osa naisen seksuaalisuutta on marginaalissa? Mallina on aina heteroparisuhde. Tahdotko, kyllä, aamen. Toisaalta Heusala kannustaa naisia seksuaaliseen vapautumiseen eikä kummeksu heidän haluttomuuttaan ja pidättyväisyyttäänkään, tämähän on naiselle selviö. Silti tämä tuntuu alentuvalta: nainen ei ole subjekti vaan tahdoton yksikkö, jota tulee kehottaa seksuaaliseen aktiivisuuteen, koska hän ei itse sitä ymmärrä.
Rocklutkat laulavat: "No evil in my sexuality." Voiko nainen vapauttaa itsensä seksillä?
14 kommenttia:
arggggh näyttäkää minulle mies joka on jotenkin validi kirjoittamaan naisen seksuaalisuudesta.
moninaisen seksuaalisuuden näkyväksi tekeminen on totisesti henkilökohtaisesti poliittista.
tuota dokkaria en nähnyt, mutta kuulosti shokeeraamismielessä tehdyltä.
Jep, minuakin ärsyttää mies, joka luennoi naiselle, kuinka tämän tulisi kosketella itseään ja suhtautua seksuaalisuuteensa! Totta kai mieskin voi kirjoittaa naisen seksuaalisuudesta jonkinlaisesta näkökulmasta käsin, mutta Heusalan lähtökohta tuntuu vähintäänkin patronoivalta.
Dokkari oli tosiaan aikamoista paljastelua. Rockbitchin keikkamateriaalin esittelykin vaikutti siltä, että orkan tarkoitus on nimenomaan shokeerata. Naiset itse väittivät, että näin ei ole. Mene ja tiedä.
Minäkin näin tuon dokkarin, ja hetken aikaa juttu vaikutti sisältävän jotakin ideaakin. Aika nopeasti poppoon uskottavuus kuitenkin kaatui haastattelulausuntojen sisäisiin ristiriitoihin. Esimerkiksi juuri tuo "Meillä ei ole mitään sääntöjä tai kulttuuria" yhdistettynä hetken kuluttua seuranneeseen "Jokaisella bändin bi-naisella on tällainen samanlainen turvaseksilaukku, ja jokaisella bändin lesbolla myös keskenään samanlaiset"... Hmm. Vastaavasti "Tämä saattaa kuulostaa joltain new age -jutulta, mutta ei ole mitään sellaista. Tämä ei ole mitään roolin vetämistä tai uskontoa." ... "Me suoritamme täällä keskenämme rituaaleja, ja menemme metsään hakkaamaan rumpuja ringissä, ja puolet bändistä on seksin _papittaria_." Joo-o. No, mikäs siinä, jos tykkäävät.
Itse pidän kyllä Heusalan Naisen seksuaalisuudesta. Toki oma näkökulmani on myös miehinen, mutta minusta on ihan hienoakin, että kirjoittaja ei kirjoita omista kokemuksistaan (koska se ei ole mahdollista) vaan luottaa haastatteluissa saatuun aineistoon. Toisaalta kirjan perinpohjainen biologinen osuus voi saada kirjan tuntumaan aika kuivalta, analyyttiseltä ja teoreettiselta, mutta onhan siinä myös käytännön asiaa. Toisaalta en ollut edes kiinnittänyt huomiota siihen, että naiskirjassa ei juurikaan puhuta lesboudesta (paitsi fantasioiden yms. yhteydessä) ja mieskirjassa sille on oma lukunsa. Voi siis olla, että ajattelen liian valtavirtaisesti ollakseni riittävän kriittinen moiselle.
Mitä noihin fiktiivisiin visioihin tulee, pari ihan mielenkiintoista tapausta tulee mieleen.
Kauko Röyhkän Ocean City kertoo tulevaisuudesta, jossa ihminen on saasteiden takia alkanut menettää lisääntymiskykyään, ja harvassa olevat viriilit miehet elättävät itsensä siittäjinä. Tosin heillä on joskus myös uskonnollisia kytköksiä.
Toinen lukukokemus on Neil Gaimanin novelli Reboot, joka kertoo syöpälääkepilleristä, jonka sivuvaikutukseksi paljastuu sukupuolen vaihtuminen. On selvää, ettei kyseinen sivuvaikutus olekaan ihan pikkujuttu yksilöille, mutta ei se ole sitä myöskään laajemmin yhteiskunnassa.
Tulipas pitkä jupina.
Minusta ei voi. Olen lopen kyllästynyt tähän "seksuaalisuudella vapautumiseen". Sitä jankuttavat jo pornotähdet ja prostituoidutkin. Valtaa, vapautumista.
Ehkäpä suurin osa ihmisistä haluaa monogaamista suhdetta ja on tyytyväisiä sellaisessa. Joten "vapautumisen" tarvetta ei ole, ainakaan paljoa. En jaksa uskoa siihen. Ollaan tässä kuitenkin niin pitkällä, että jos ihmiset kokisivat yleisesti vapautumisen tapahtuvan seksin kautta, niin tällaisia kommuuneja olisi varmasti huomattavasti enemmän.
Noiden Rockbitchin tyyppien juttujen ristiriitaisuus kertoo jo sen, että kyse on vain shokeeraamisenhalusta.
Nythän kaikki Sexhibition-messut sun muut ovat ihan pakollisia, jos et osallistu ja halua seksileluja, tiiraile strip-teasea, katso innokkaasti pornoa, niin olet jäykkä ja kalkkis ja ei-vapautunut.
Minua ei sellaisiin menoihin saa, olen vaikka sitten kalkkis ja ei-vapautunut, kun pidän seksiä kahden ihmisen välisenä asiana, jota ei todellakaan tarvitse esitellä koko maailmalle.
-minh-
minh:
"seksuaalisuudella vapautumiseen" /
seksuaalinen vapautuminen /
seksuaalisuudesta vapautuminen/
sanoja pyöritellen, sillä em. on eroa.
en tiedä vapauttaako 'erotiikka'messut ketään, varsinkaan strip tease.
dorink:
pilleri jolla vaihtaisi sukupuolta olisi monelle trans-ihmiselle lahja taivaan : )
Miss F
*tosikkoseikkailija*
Tässä vaiheessa on pakko kuulostaa Panulta ja sanoa, että miehille on ihan arkipäivää, että naiset määrittelee niiden seksuaalisuuden.
Noin muuten niin Nussimalla Vapauteen ei ole kovinkaan uusi idea. Sopii kelle sopii.
Dortsu, eräs huvittava kohta dokkarissa oli sekin, kun bitchit vertasivat omaa kulttiaan wiccalaisuuteen ja satanismiin ja tekivät rajanvedon, jossa ilmoittivat oman juttunsa olevan "aitoa pakanuutta". Lausunnot pursusivat ristiriitoja ja homma oli aikamoista poseerausta. Henkisyys kolkuttaa takuulla ovella, kun näyttää telkkarissa, kuinka takamukseen tungetaan dildoa. Silti Rockbitchissä oli jotakin vetoavaa: elävätkö ne ihan oikeasti noin? Millaista se on ja voisi olla?
En toki tyrmää koko Heusalan teosta (jota en ole edes kokonaisuudessaan lukenut), koska siellä oli ihan asiaakin. En myöskään vastusta sitä, että mies kirjoittaa naisesta, mutta keskityinkin tekstissäni lähinnä niihin seikkoihin, jotka ärsyttivät minua Heusalan näkökulmassa. Minua pohdituttaa kovasti juuri se, miksi naisten väliset suhteet ovat kirjassa lähes täysin taka-alalla. Mikäli Heusalan oli tarkoitus kirjoittaa nimenomaan heteronaisista, niin siinähän ei olisi mitään pahaa. Kirjassa yritetään kuitenkin kartoittaa "naisen seksuaalisuutta", joka ylittää heteroseksuaalisuuden rajat.
Samalla tavoin nuorille suunnatuissa seksioppaissa oletus on aina se, että nuori on hetero. Homoseksuaalisuus on "ohimenevä vaihe" ja tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia. Olisi hyvä, mikäli seksuaalisuuden monimuotoisuus tuotaisiin joskus esiin tällaisissakin asiayhteyksissä.
Minäkin olen lukenut Röyhkän Ocean Cityn. Idea oli ihan mielenkiintoinen, mutta toteutus jäi jotenkin puolitiehen, vaikka Röyhkä osaa olla teksteissään myös hirvittävän rikas, vahva ja ravisuttava. Tuosta Gaimanista puolestaan tuli mieleen Le Guinin novelli, jossa otukset ovat sukupuolettomia, mutta tullessaan kiimaan ne voivat olla mitä tahansa sukupuolta. Kiehtovia visioita kyllä.
(Pitkä jupina tuli tästäkin.)
Minh, yritin hahmotella tekstissäni pikemminkin sitä, millä tavoin naisen seksuaalisuutta tarkastellaan erilaisissa lähteissä. Mielestäni on aika selvää, että siihen liittyy yhä vieläkin kummallista tabuluontoisuutta ja vastakkainasetteluja, jotka yrittävät ahtaa kaikki samanlaiseen muottiin. Siksi Rockbitch-dokkari iski minuun shokeerausluonteestaan huolimatta lähinnä ajatuksen tasolla: on ihan hyvä, että normeja välillä ravistellaan (voidaan tosin kysyä, kuinka pitkälle itsetarkoituksellisella mellastuksella päästään). En ole aivan varma, mitä tarkoitan "vapautumisella", ehkäpä nimenomaan vapautta monenlaisiin seksuaalisuuden ilmaisuihin - myös ylenmääräisestä seksuaalisuuden esittämisestä kieltäytymiseen.
Minuakin ärsyttää yliseksualisoitunut kulttuuri, jossa kaikkien pitäisi panna kaikkia, käyttää seksileluja ja puhua seksuaalisuudestaan/seksistä "avoimesti". Kaikkien mielestä seksi ei kuitenkaan ole yksityisasia, ja tämä heille sallittakoon. Luin tovi sitten mielenkiintoisen artikkelin seksuaalisuuden yksityisestä luonteesta, joka sekin historiallisen aineiston perusteella vaikuttaa länsimaisen kulttuurin rakennelmalta, joka ei ole aina ollut olemassa luonnollisena ja itsestäänselvänä.
Minäkin olen selvästi kalkkis: en voisi kuvitella eläväni ei-monogaamisessa parisuhteessa, koen seksuaalisuuden yksityisasiakseni enkä ravaa seksimessuilla. Omassa tapauksessani "vapautuminen" on ihan jotakin muuta kuin sitä, mistä rokkibeibet puhuivat.
Junis, tuo oli ihan asiallinen ja tärkeä huomio (eikä edes liian panumainen). Näitä määrittelyjä tehdään suuntaan jos toiseenkin ihan arkipäivän tasolla, enkä ole tässä(kään) ristiretkellä miekkosia vastaan. On lisäksi muistettava, että naiset määrittelevät ahkerasti myös sitä, mikä on naiselle sopivaa seksuaalisuutta. Tätä tapahtuu epäilemättä myös miesten keskuudessa.
Aivan yhtä haitallisia ovat stereotypiat, joissa jokaista miestä pidetään potentiaalisena raiskaajana, joissa mies on aina aktiivinen ja valmis, joissa miehen seksuaalisuutta pidetään jotenkin yksinkertaisena ja ongelmattomana.
Tähän väliin on taas otettava esimerkki nuorille suunnatuista seksioppaista: kärjistetysti tyttöjä varoitellaan ja seksuaalisuutta tarkastellaan vastuun ja ongelmakeskeisyyden näkökulmasta, kun taas poikien seksuaalisuus on jotakin sellaista, joka vain "tapahtuu". Tyttö haluaa läheisyyttä ja "loputonta hyväksyntää" (suora sitaatti Heusalalta), kun taas poika haluaa seksiä.
Sellaisia määritelmiä.
Mä ainakin haluan loputonta hyväksyntää. Halusin poikana ja haluan miehenä.
Äskeisessä kyse ei ollutkaan hyväksyntää haluavasta yksilöstä vaan vastakkainasettelusta, jonka mukaan tytöt/naiset tarvitsevat jatkuvaa päähän taputtelua ja tukea, kun taas pojat/miehet juoksevat seksin perässä ikään kuin heillä ei olisi muitakin tarpeita.
Minäkin haluan loputonta hyväksyntää. Halusin sekä tyttönä että naisena, mikä ikinä olenkaan.
Jeah,
tarkoitus oli jatkaa aloittamaasi eli huomauttaa osaltani siitä, miten tollo moinen jaottelu on. Tytöt ja pojat molemmat tahtoo sekä nussia että tuntea itsensä hyväksytyiksi. Voi olla, ja voi olla olematta, että painotukset ovat erilaisia, mutta kummillakin on kumpikin tarve.
Jep, näin on näppylät (ja pörisevät pöpsykät).
Erilaisten painotusten olemassaoloakaan lienee turha kiistää (tietenkään ymppäämättä kaikkia samaan muottiin). Eri juttu on kuitenkin se, miksi niitä on olemassa.
Jeps,
kyllä mä olen tuntenut melko määrän tyttöjä, joiden painotus on ollut näillä termeillä hyvin miehinen ja kaikki ne ovat valittaneet, kun ei jätkiltä tahdo saada. Tässäkin asiassa todellisuus on tarua ihmeellisempää eli todelliset rajalinjat eivät mene genitaalien mukaan.
Lähetä kommentti