Kun huomasin ensi kerran punaisen tahran pikkuhousuissani, puhkesin hirmuisaan hössötykseen: kuumeisen innostuksen ja säikähdyksen vallassa soitin äidille ja lainasin ystävältäni siteitä. Olin hyvin nuori ja perin ylpeä uudesta punastani, joka olisi valuva sisuksistani joka kuukausi niin monen vuoden ajan, etten edes tohtinut ajatella vuosien vierimistä eteenpäin. Kuitenkin vuotamiseen liittyi myös ahdistusta siitä, että olin joutunut ikuiselta tuntuvaan prosessiin, osaksi jatkuvaa kiertokulkua, joka olisi minussa, halusin sitä tai en. Kuukautisten alkaminen tarkoitti myös sukukypsäksi tulemista, jotakin sellaista, joka kaikui levottomasti mielessäni miljoonin kysymyksin, epäilyksin ja toivein. Muistin mummon hämilleen menon, kun kerroin hänelle vuodostani. Sain osakseni myös tietäväisiä hymyjä ja katseita, jotka toivottivat minut tervetulleeksi uuteen vaiheeseen elämässäni. Koulun alkaessa syksyllä kätkin kuukautissuojat reppuuni ja tihkuin salaperäisyyttä. Olin varma, että jotkut haistoivat vereni, koska niiden kynnet pusertuivat minuun tuona vuonna kipeämmin kuin koskaan aikaisemmin.Päätin kirjoittaa kuukautisista, kun Ihanat naiset ja Matkalla käsittelivät tahoillaan ruumiillisuuden kiroja ja iloja. Jostakin on jäänyt mieleeni myös Veloenan kommentti kuukautisista ja kepeyden tunteesta. Aihevalinta nappasi minut lopullisesti pihteihinsä, kun vaihdoin siitä muutaman sanasen erään tuttuni kanssa. Hän piti aihetta jokseenkin loppuunkaluttuna ja sai minut toisaalta myös pohtimaan näkökulmia, joiden kautta lähestyisin vuotamisen metafysiikkaa. Edellinen kommentti sai summerini kirkumaan vastalauseita: ei, ei, ei! Kuinka kuukautiset muka voisivat olla loppuunkäsitellyt, case closed? Kuinka jokin syklinen voisi ikinä olla kulunutta? Vuotaminen toistuu toistumistaan, mutta se on jokaisella erilaista, ja jokainen myös suhtautuu siihen omalla tavallaan. Myös miehillä on näkemyksiä kuukautisista, sellaisiakin, jotka tuntuvat joskus kovin kummallisilta: miksi naisen ruumiillisuudessa olisi jotakin inhottavaa ja epäilyttävää? Tällaisia kommentteja olen kuullut tosin hyvin nuorilta miehiltä, joiden suurin synti lienee pikemminkin tietämättömyys kuin jokin muu.
Essentialismistakin moitittu Simone de Beauvoir kirjoittaa Toisessa sukupuolessa naisen olevan alisteisempi lajille kuin mies. Luonto ottaa naisesta tiukan ja kivuliaan otteen: "hän tuntuu olevan vieraiden voimien vallassa" ja "[hän] on sopeutettu pikemminkin munasolun tarpeisiin kuin omiinsa". Beauvoir kuvaa naisen ruumiissaan kokemaa vierautta, joka anastaa hänen kehonsa joka kuukausi: "Nainen on miehen lailla kehonsa, mutta hänen kehonsa on jotakin muuta kuin hän itse." Aikalaiskontekstissa on ymmärrettävää, että Beauvoir keskittyy kuvailemaan pikemminkin ruumiillisuuden tuomia ongelmia ja "kirouksia" kuin nautintoa ja positiivisia kokemuksia. Ja onhan myönnettävä, että joka kuukautinen vuoto tuntuu toisinaan aikamoiselta riesalta: vatsaa vihloo, alaselässä tuntuu häijy paine ja olo on kaikin puolin turvonnut ja kireä. Oman osansa antavat myös PMS-oireet, jotka saavat aikaan kiukuttelua ja itkuisuutta (joskaan minähän en känkkäränkkäile koskaan, prkl).
Matkalla kirjoittaa kauniisti kuukautisista: "Nainen tuntee olonsa harvoin yhtä eläimeksi kuin kuukautiskipujen kourissa, luulen. Luonto asuu mahassani, Kuun pimeä puoli paistaa ikkunasta. Raivotar naksuttelee kynsiään pitkät sääret ristittyinä." Kuukautisissa ei ole kuitenkaan ollut enää vuosiin mitään mystistä tai sellaista, joka yhdistäisi minut salaperäisellä tavalla luontoon. Vai onko sittenkin? Enkö minä olekin eläin silloin, kun uikutan yöllä kippurassa seinää vasten, kun ihmeellinen vuoto alkaa? Onhan minulla muutoinkin tassut, kissanviikset ja turkki, mutta tällaisina hetkinä mouruan, kynsin ja ulvon tavalla, jonka voi saada esiin vuodon lisäksi vain tanssi ja seksi. Sitten nousen ottamaan ibuprofeiinia ja olen hetken kuluttua kuin leikattu katti, tyytyväinen rotjake, joka lipuu takaisin uneen tyytyväisenä lääkkeestä, joka vie kivun ja pakotuksen pois.
Pohdin vielä sitä, millaista tabuluontoisuutta kuukautisiin liittyy - vai liittyykö? Muistan lukeneeni joskus gradusta, jossa kirjoittaja tutki kuukautissuojamainontaa ja siihen liittyviä tabuja. Tahtoisin saada joskus tämän tuotoksen hyppysiini. Miksi suojia kutsutaan "terveyssiteiksi"? Miksi kuukautisveri on sinistä? Miksi siteet herättävät tirskuntaa ja hämmennystä? Miksi ohi valunut vuoto on häpeällistä? Miksi siteiden ostaminen kioskilta tuntui nolostuttavalta? Miksi kuukautisista puhutaan eufemismein? Miksi kuukautiset aiheuttavat niin paljon päänvaivaa, kipua ja vaikeutta? (Ei pelkästään toki niitä, liittyhän niihin myös vuosien tuoma tottumus ja luontevuus.)
Kysymysten tulvaa voisi jatkaa pitkälle, ellei peräti loputtomiin. Ei, kyllä minä sittenkin juoksen nyt metroon! Pian tämäkin piina on taas ohitse. Ainakin muutamaksi viikoksi.
(Alussa oleva kuva on Vanessa Tiegsin kuukautisverellä maalaama teos, joita löytyy lisää täältä.)
23 kommenttia:
Olen joskus lukenut vertauksesta, että kuukautisveri, olisi kuin kohdun kyyneliä. Ja kun kohtu kantaa hedelmää kyyneleet loppuvat..
Kohtuni itkee, there's iron in the air...
Tuntuu hurjalta (ja tarpeettomalta?) että joissain maissa naiset käyttävät sellaista hormonaalista ehkäisymenetelmää, joka estää kuukautisveren vuotamisen kokonaan. Suomessakin oli tällainen kokeilu käynnissä pari vuotta takaperin. Kyllähän kuukautiset ovat epämiellyttävät, mutta myös merkki siitä että kaikki on kunnossa. Tai epäkunnossa, jos tarkastelee asiaa lisääntymisen näkökulmasta. Minullakin kuukautiset alkoivat hyvin nuorena, aiemmin kuin isosiskolla ja siihen liittyi lähinnä häpeää. Olisi pitänyt olla lapsi vielä monta vuotta.
Olin lapsena poikatyttö joka ei missään tapauksessa halunnut koskaan muuttua naiseksi joten kuukautisten alkaminen merkitsi minulle sitä, että ruumis otti niskalenkin tahdostani ja alisti minut biologialle. Koin kuukautiset nöyryytyksenä. Omassa lapsuudenkodissani sain niin negatiivisen kuvan naiseudesta, että koko elämäni on oikeastaan mennyt siinä prosessissa kun olen opetellut paitsi hyväksymään sukupuoleni, myös iloitsemaan siitä. Onneksi se on aika hyvin onnistunut, mutta kuukautisista on vaikea iloita vieläkään.
>>Hän piti aihetta jokseenkin loppuunkaluttuna>>
kaluta loppuun / kalu lopussa / loppu kalussa...yrittikö pahus patriarkaalinen kieli viedä aiheen ennen kuin aloit kirjoittaa : D
taas niiiin hyviiin kirjoootettu!
Oi, kiitos tuosta lopun linkistä! Loistavaa!
On kummallista, miten joku päälle neli- tai viisikymppinenkin setä voi olla niin hirvittävän tietämätön kuukautisista. Ja miten kauan menee, tai ainakin itseltäni meni, tunnistaa menstruaalisen syklin vaiheet empiirisesti, kun ei ollut ketään, jonka kanssa asiasta olisi voinut puhua, useimmat naisetkin ovat kiusaantuneita ja vältteleviä, vaikka kyseessä onkin täysin luonnollinen ja taatusti jokaiselle yli parikymppiselle tuttu asia.
Andorra, kuulostaapa kamalalta tuo hormonihirviöily! Ja toisaalta taas ei edes kovin yllätykselliseltä.
Minä olin kuukautisten alkaessa 10-vuotias, ja tietynlaisen innostuksen lisäksi siihen liittyi myös jonkin verran häpeää ja piilottelua. Varsinkin koulussa kuukautiset tuottivat hämmennystä: koulu oli pieni ja olin aivan varma, että olin ainoa, jolla oli ne. Erottuminen joukosta ei ollut lapsena kovin miellyttävää.
Kirsti, onneksi olkoon siitä, että olet selvinnyt (tai selviät) vaikeasta prosessista. Kuinka erilaisia tarinoita naisilla onkaan kuukautisten alkamisesta ja naiseksi kasvamisesta. Omakin iloni kuukautisista on ajan myötä hälventynyt, mitä nyt on mukavaa, kun ei ole raskaana. Kotona ruumiillisuuteen suhtauduttiin aina hyvin luontevasti ja kannustavastikin, mutta häpeää sain niskaani rutkasti muilta tahoilta. Toivottavasti sinullakin on ollut muita ihmisiä, joihin turvata ja joiden kanssa opetella asioita.
Kiitos, MissFoxy!
Ja kaluhan sieltä ponnahti tähänkin keskusteluun. Täytyypä pestä suu saippualla. ;>
Veloena, se linkki on tosiaan loisto!
Osa naisten kiusaantuneisuudesta lienee luullakseni jonkinlainen sukupolviasia. Kyllä minäkin toisaalta koen kuukautiset intiimiksi yksityisasiakseni, jota en välttämättä kailota ihan joka paikassa. Jonkinlainen häveliäisyys siihen siis liittyy, mutta hyvänen aika sentään, kyllä naisten (ja tyttöjen) kesken olisi perin tärkeää keskustella kuukautisista! Ja miesten kanssa myös, etteivät olisi sitten sellaisia viisikymppisiä tomppeleita.
On ollut kiinnostavaa kuunnella oman äidin kertomuksia kuukautisten alkamisesta ja siitä, kuinka esimerkiksi oma äiti on niihin suhtautunut. Absurdeilta nuo kertomukset kyllä kuulostavat.
Äitini on syntynyt 20-luvulla ja on siirtänyt aika suoraan ja käsittelemättä sen ajan käsitykset minuun. Kuukautiset olivat salaisuus ja erityisen kauheaa oli jos isä tai veli saivat tietää niistä. Kuukautisten alkaminen merkitsi uhkaa koko perheelle. Perheessä oli nuori, sukukypsä nainen joka saattoi häpäistä koko suvun pelehtimällä poikien kanssa, jotka luonnollisestikaan eivät koskaan voineet oikeasti välittää minusta, vaan halusivat vain sitä yhtä asiaa ja sitäkin vain siksi että tiesivät etteivät koskaan saisi sitä minua paremmilta tytöiltä, joten tyytyisivät sen vuoksi minuun.
Huhhuh, nouseepa taas hauskoja muistoja mieleen:)
Mutta siis maailmahan näiltä osin on muuttunut paljon vapaampaan ja avoimempaan suuntaan joten väkisinhän se on vaikuttanut minuunkin. Minulla on ollut onni tutustua ihmisiin joilla on luonteva suhtautuminen ruumiiseensa, jotain siitä on vuosien varrella väkisinkin tarttunut. Ja koko elämähän on oppimista jos sen niin ottaa.
huh.. mä en uskaltanut kuukautisten alettua kertoa niistä kenellekään. meni monta kuukautta, ennen kuin äitini arvasi. hävetti hulluna ja olin vain yrittänyt selvitä mielikuvituksellisin konstein.. en edes tiennyt missä meillä säilytettiin siteitä!
"Onhan minulla muutoinkin tassut, kissanviikset ja turkki, mutta tällaisina hetkinä mouruan, kynsin ja ulvon tavalla, jonka voi saada esiin vuodon lisäksi vain tanssi ja seksi".
niinpä! vaikka mulla kivut ovat sitä luokkaa, että tyytyväisyys on kaukana.. kynsien naksuttelu on myös henkisesti todennäköisempää kuin hyvä olo.
mutta kipujen lakattua, suunnilleen toisena tai kolmantena päivänä, iskee outo euforinen tunne. ei läheskään aina, mutta joskus. se tuntuu olevan henkistä laatua, ei siis liity sinänsä kivun lakkaamiseen.
""Beauvoir kuvaa naisen ruumiissaan kokemaa vierautta, joka anastaa hänen kehonsa joka kuukausi: "Nainen on miehen lailla kehonsa, mutta hänen kehonsa on jotakin muuta kuin hän itse." "
viisas nainen, pitäiskö mun lukea sitä.
Minulle kuukautiset olivat aika luonnollinen asia - olin jopa ylpea niista, tunsin itseni aikuisemmaksi kuin nuoremmat kaverini. Tietenkin kaytannon ikavat puolet vaivasivat, alussa marka olo oli kammottava, mutta siihen tottui. Verilaikat takapuolessa yla-asteella ja lukiossa olivat kylla vahan noloja. Nopeasti oppi, etta vaaleita housuja ei kannata kayttaa kuukautisten aikana. :)
Kuukuppi on helpottanut asiaa huomattavasti, se ihana kapine. Samoin pillerit, joiden ansiosta kuukautiset ovat erittain saannolliset nykyaan.
Kuukautisten kanssa voi olla vahan liiankin lepsu. Mieheni kamppiksen nainen saattoi jattaa kaytettyja siteita poikasolun vessaan... se ei nyt ehka ole hyva idea. Minusta voisi kylla kunnioittaa muiden mahdollista halua olla nakematta kaytettyja, verisia siteita.
Ei siis ihme, Kirsti, että oma ruumiillisuus ja naisellisuus ovat tuntuneet hankalilta ja häpeällisiltä! Äitini on kasvanut hyvin samantyyppisissä oloissa kuin sinä ja kirjoituksesi vaikuttaakin kovin tutulta. Kamalaa, millaista häpeää ja syyllisyyttä vanhemmat voivat siirtää lapsiinsa.
Vaikka mummo onkin vuosien varrella pehmentynyt, hän muistaa aina varoitella minuakin miestenrotjakkeiden mahdollisista taka-ajatuksista, jos kerron hänelle innoissani jotakin: "liekö sillä pahat mielessä, valehteleekohan se". Mummo on myös aina arvostellut äitini, tätieni ja toisinaan minunkin ulkonäköäni.
Matkalla, joo, Beauvoiriin kannattaa ehdottomasti tutustua feministisenä klassikkona ja muutenkin.
Omat kuukautiskipuni ovat nykyään aika kesyjä aikaisempaan verrattuna, kun kivut tuntuivat välillä suorastaan tainnuttavilta: hirveitä kouristuksia jne. Tyytyväisyys on tosiaan kuukautisten alkamisesta kaukana, mutta onneksi saan Buranasta riittävän avun. Kivuliaat kuukautiset ovat kyllä tosi ikävä juttu.
Auts, ekat elinkautiskuukautesi kuulostavat hurjilta. Mahtoi olla absurdia, mutta onneksi apu ilmeisesti löytyi. :)
Arawn, muistan sinun kertoneen joskus tuosta ihanasta naisesta. Käytetyt kuukautissiteet eivät tosiaan ole mikään kovin ihastuttava aistikokemus, joten ne voisi kyllä kiikuttaa mitä pikimmiten roskikseen. Hmm, muistan kyllä eräät aiheeseen liittyvät sisustussuunnitelmat... ;)
Kuukuppi kuulostaa jänskältä vehkeeltä. Sun pitää aloittaa heti hirmuinen aivopesuprosessi, jahka palaat kotopuoleen.
Minulla kuukautiset alkoivat 10-vuotiaan ollessani sukulaisnaisilla hoidossa. Mamma oli ihan onnessaan vaikka onkin 20-luvun likkoja. täitni,joka on kasvattanut kome poikalasta taas hyppi seinille siitä ilosta että pääsi selittämään juurta jaksain kaikkea siteistä ja menkoista yms. Äiti juhlisti aihetta suomalla minulle naisellisuuden symbolin,korvakorut palkkioksi naiseuteni puhkeamisesta. Että näin meillä. Koko ajan olin ihan airaan häpeissäni myös minä vaikka suhtautuminen oli selvästi positiivista. Ne ruumiintoiminnot...Minä olen siirtynyt kuukuppiin. Loistokeksintö se.
Ai niin piti kiittää, että otit aiheen kuitenkin käsittelyysi. This case is never closed.
Ajattele muuten,koiratkin mentruoivat ja niilläkin saattaa olla PMS-vaivoja, ainakin ystäväni koiralla.
Hyvä, että kannustavaa ja positiivistakin asennetta siis löytyy! Toki nekin voivat saada ruumiillisuutensa kanssa kamppailevan tyttösen nolostumaan, mutta on hienoa, että kuukautisten alkaminen voidaan vastaanottaa myös ilolla. Oma äitini ja isäni olivat myös positiivisella ta valla messissä, kun kuukautiseni alkoivat.
Kuukautisissa riittää pureksittavaa, kuten tässäkin keskustelussa on ilmennyt. Jännä tuo koirajuttu!
juu, nykyään äitini tietää, että minulla on kuukautiset. :)
Mr. Garrison: Well, your moms are just upset. They're probably all on their periods or something.
Gregory: Mr. Garrison, Wendy and I think that was a sexist statement.
Mr. Garrison: Well, I'm sorry, Wendy. But I just don't trust anything that bleeds for five days and doesn't die.
Noh, noh! Ei saa katsoa liikaa Eteläpuistoa, muuten voi saada vaikka Ritalin-piikin takamukseen.
Se mystinen kuukautisgradu on tehty HY:n uskontotieteen laitokselle, tutkittiin sitä joskus diskurssianalyyttisesti jollain jo unhoon painuneella kurssilla, ihan mielenkiintoisia huomioita siinä esitettiin esim. justiin siitä kuinka verestä ja ruumillisudesta etäännytettiin kaatamalla siteeseen sinistä nestettä. Jos vielä kiinnostaa niin tuossa tiedot:
Nousiainen, S.:
Nykyaikainen kuukautistabu : diskurssianalyyttinen tutkimus kuukautissuojamainonnasta
Kiitos. Muistinkin, että gradu on tehty uskontotieteen laitokselle, mutta muita yksityiskohtia en siitä tiennyt.
Lähetä kommentti