Perjantaiaamuna uni ja todellisuus sekoittuvat, kun torkahtelen katkonaisesti muiden lähdettyä töihin. Olen kuulevinani viereisestä huoneesta kuorsausta ja askeleita eteiskäytävällä. Ne pysähtyvät huoneeni ovelle ja joku tuijottaa minua, kun makaan vatsallani vuoteella. Olen selin ovelle ja pakokauhu salpaa hengen. Joku kuiskailee minulle, vasemmasta korvastani kuuluu outo ujellus, ja sitten havahdun. Olen tismalleen samassa asennossa kuin unessa. Muutaman minuutin päästä kello soi. Ikkunasta avautuu luminen näkymä ja pakkanen puraisee poskeani. Palaan vuosia taaksepäin juostessani bussiin. Minulla on liian ohuet sukkahousut. Maisema on kaunis, eikä talven tulo enää tunnu yhtä vastenmieliseltä. Juna-asemalla on paljon tuttuja kasvoja. Palaan tyhjään asuntooni, eikä minulla ole mitään hyvää sanottavaa. Tämä päivä on läpeensä ahdistava. Olen kaikkialla yksin: asunnossani, seurassa, missä tahansa. Illalla putoan lasin läpi monta kerrosta alaspäin.
Lauantai on hirvittävän tuulinen päivä, ja teen retken meren rantaan. Iloitsen tästä paikasta. Jos vain onnistaisi. Pelkään hetken aikaa junassa, että henkeni salpautuu. Sydän hakkaa ja kädet hikoavat. Yllättäen pelastuksekseni koituu kaksi miestä, jotka keskustelevat kanssani koko matkan. Ruskeasilmäinen puoli-insinööri on kaikessa humalaisuudessaankin hurmaava. Hän on yksinäinen, nukkavieru ja sarkastinen, ja havahtuu läsnäolooni vasta puolessa matkassa. Hän tekee minusta kummallisen tarkkoja huomioita. Keskustelemme Kauko Röyhkästä ja Ismo Alangosta. Käyn ruskeasilmäisen kanssa hetken yhtä matkaa, ja hän ehdottaa minulle tapaamista baarissa. Ihan kiva, mutta beibi, hädin tuskin pysyt pystyssä. Ystäväni luona on lämpöistä ja hämärää, ja olen niin helpottunut hänen läsnäolostaan, että itkettää. Elokuva seuraa toistaan ja minä tiedän, että olen tällaiseen aivan liian herkkä. Syön niin paljon makeaa, että oksettaa. Totean, että Mitch Brenner on runkannut liikaa ja sen vuoksi linnut yrittävät nokkia siltä käden irti. Viehättävä huumorintajuni kerää rutkasti uusia ystäviä: "Elämä päättyy linnunpaskaan ja orgasmiin!" Ruumiini on taas aivan lukossa. Menen kolmen aikaan nukkumaan ja herään jossakin vaiheessa siihen, kun joku ryömii viereeni. Uneksin elokuvien naisista.
Sunnuntaiaamu kietoo ahdistavan lenkin kaulani ympärille. Isä hakee minut kotiin; mummo on käymässä. On huvittavaa, kuinka hyvin nykyään tulemme toimeen. Hän ei juurikaan pidä lapsenlapsistaan, mutta minuun hän on jostakin syystä kiintynyt. Oksennan ajatuksiani ulos tekstiksi, käyn saunassa, puhun peloistani. Jään yöksi ja edellisen illan kauhuelokuvat pyörivät silmieni edessä kuin valkokankaalla. Jossakin vaiheessa antaudun unelle.
Olen irti arjesta. Miksen kestä vapaaviikkoja?
Lauantai on hirvittävän tuulinen päivä, ja teen retken meren rantaan. Iloitsen tästä paikasta. Jos vain onnistaisi. Pelkään hetken aikaa junassa, että henkeni salpautuu. Sydän hakkaa ja kädet hikoavat. Yllättäen pelastuksekseni koituu kaksi miestä, jotka keskustelevat kanssani koko matkan. Ruskeasilmäinen puoli-insinööri on kaikessa humalaisuudessaankin hurmaava. Hän on yksinäinen, nukkavieru ja sarkastinen, ja havahtuu läsnäolooni vasta puolessa matkassa. Hän tekee minusta kummallisen tarkkoja huomioita. Keskustelemme Kauko Röyhkästä ja Ismo Alangosta. Käyn ruskeasilmäisen kanssa hetken yhtä matkaa, ja hän ehdottaa minulle tapaamista baarissa. Ihan kiva, mutta beibi, hädin tuskin pysyt pystyssä. Ystäväni luona on lämpöistä ja hämärää, ja olen niin helpottunut hänen läsnäolostaan, että itkettää. Elokuva seuraa toistaan ja minä tiedän, että olen tällaiseen aivan liian herkkä. Syön niin paljon makeaa, että oksettaa. Totean, että Mitch Brenner on runkannut liikaa ja sen vuoksi linnut yrittävät nokkia siltä käden irti. Viehättävä huumorintajuni kerää rutkasti uusia ystäviä: "Elämä päättyy linnunpaskaan ja orgasmiin!" Ruumiini on taas aivan lukossa. Menen kolmen aikaan nukkumaan ja herään jossakin vaiheessa siihen, kun joku ryömii viereeni. Uneksin elokuvien naisista.
Sunnuntaiaamu kietoo ahdistavan lenkin kaulani ympärille. Isä hakee minut kotiin; mummo on käymässä. On huvittavaa, kuinka hyvin nykyään tulemme toimeen. Hän ei juurikaan pidä lapsenlapsistaan, mutta minuun hän on jostakin syystä kiintynyt. Oksennan ajatuksiani ulos tekstiksi, käyn saunassa, puhun peloistani. Jään yöksi ja edellisen illan kauhuelokuvat pyörivät silmieni edessä kuin valkokankaalla. Jossakin vaiheessa antaudun unelle.
Olen irti arjesta. Miksen kestä vapaaviikkoja?
